Koti

Mun piti alunperin kirjoittaa tänään vaunuviidakosta ja meidän uusista Emmaljunga NXT90-vaunuista, mutta muistin tänään aamulla postia hakiessani, että tänään on tasan kolme vuotta siitä, kun muutettiin meidän nykyiseen kotiin. Siis kääk, mihin tää aika oikein livahtaa! Lupaan palata vaunuihin myöhemmin, sillä tänään kodista kirjoittaminen tuntuu tärkeämmältä.

Mä olen alunperin kotoisin Lahest (siis Lahdesta), mutta muutin Helsinkiin vuonna 2007 rakkauden perässä. Koti Helsingissä on vaihtunut vuosien varrella muutamaan otteeseen, mutta sama rakkaus on sentään pysynyt! Meidän ensimmäinen yhteinen koti oli vajaa 50 neliöinen vuokra-asunto 70-luvun punatiilisessä kerrostalossa Mellunmäessä. Asuntonäytössä jono kulki viidennestä kerroksesta ulos asti. Jonotimme kiltisti vuoroamme, sillä halusimme muuttaa yhteen pikaisesti jatkuvan pendelöinnin sijaan. Jonotuksen jälkeen pääsimme sisälle asuntoon. Seinät olivat vaaleansiniset ja ovissa oli holvikaaret. Keittiössä oli alkuperäiset kaapit ja kylppärissä amme. Maisemat olivat kuitenkin kivan mäntyisät ja metrolle oli lyhyt matka. Muistan ajatelleeni, että tänne me muutetaan, tää on meille täydellinen. Hyvin persoonallinen ja hieman erikoinen, mutta meille just passeli. Kuka niitä seiniä nyt edes katselee. Anoppi oli varmuudeksi näytössä mukana ja hän hoiti puhumisen. Meidän tehtäväksi jäi kirjoittaa hakemuskirje, johon lisäsimme vielä kuvan meistä. Ihan vain varmuuden vuoksi. Yöllä muistan miettineeni sängyn ja telkan paikkaa, sillä muita kalusteita meillä ei vielä silloin ollut. Olin varma, että kyseinen asunto oli tarkoitettu meille. Muuttopäivä koittikin parin viikon päästä, sillä välittäjän mukaan olimme tehneet (lue: anoppini oli tehnyt) hyvän vaikutelman.

Asuimme pitkään Mellunmäessä, jonne palasimme lopulta uuteen aso-kämppään ulkomailla vietetyn puolivuotisen ja Meilahdessa asuttujen kuukausien jälkeen. Itä-Helsinki on tuntunut kodilta alusta asti, vaikka monet sitä ihmettelivätkin Itä-Helsingin kyseenalaisen maineen vuoksi. Pieni välihuomio, Itä-Helsinki on yleisesti ottaen mainettaan parempi, trust me. Mellunmäessä vietettyjen vuosien jälkeen tuli aika ostaa meidän ensimmäinen yhteinen koti, sillä halusimme jotain pysyvää. Löysimmekin täydellisen alkuperäiskuntoisen helmen Myllypurosta, jonka saimme pilkkahintaan. Liekö Myllypuron maineella ollut osuutta asiaan tuolloin, sillä nykyään hinnat ovat pompsahtaneet taivaisiin vanhoihin hintoihin verrattuna. Remppasimme kämpän lattiasta kattoon ja katselimme auringonlaskuja isoista ikkunoista 7. kerroksesta. Taloyhtiö oli hyvä, naapurit olivat ihania ja metrolla suhas keskustaan vartissa. Taloyhtiön piha oli valtava, täynnä istutuksia ja isoja mäntyjä. Edelleen luonto oli läsnä, vaikka asuimmekin aivan Kehän vieressä. Parasta kuitenkin Myllypuron kodissa oli, näin jälkikäteen ajateltuna, muistot. Saimme siellä asuessamme niin paljon muistoja, jotka tekevät meidän elämästä meidän elämän. Myllypurossa vietettyihin vuosiin mahtuu paljon iloa, onnea, naurua ja yhdessäoloa, mutta myös jonkin verran surua ja epävarmuutta. Päälimmäisenä kuitenkin muistan sen, että Myllypuron koti oli meille koti, jossa meistä kahdesta tuli kolme. Tila alkoi käydä meille ahtaaksi ja ihanista muistoista huolimatta oli aika siirtyä eteenpäin. Myimme kodin itse ja muistan tihrustaneeni itkua aina näyttöjen jälkeen. Onneksi näyttöjä ei tarvittu kuin pari, sillä alle viikossa meidän koti oli saanut uuden asukkaan. Mihin me sitten muutimme?

Olin aiemmin edellisenä kesänä myynyt urheilutoppini facebookissa ja lupasin toimittaa sen noutovaikeuksien vuoksi ostajan postilaatikkoon vaunulenkin yhteydessä. Muistan katsoneeni taloa ja ajatelleeni, että tuollaisessa talossa haluaisin joskus asua. Näin talossa paljon potentiaalia ja naapurusto oli täydellinen. Rakastuin katuun heti ensi silmäyksellä. Kuka olisikaan uskonut, että ostaisimme kyseisen asunnon facebookin kautta tulevana talvena. Näin ilmoituksen sattumalta feedissäni ja seuraavana iltana olimmekin jo katsomassa asuntoa. Kun kuntotarkastus oli tehty ja pankkiasiat selvät, laitoimme nimet paperiin. Tulisimme muuttamaan uuteen kotiimme 31.5.2018. Tuosta päivästä on nyt kolme vuotta aikaa enkä vaihtaisi päivääkään.

Postilaatikkomme sijaitsee kotikatumme päässä vaahteroiden ja koristekastanjoiden katveessa, jonne kävelimme ensimmäisenä aamuna yökkäreissä ja tukka sekaisin. Aurinko paistoi. Tervehdimme naapurostassa asustavaa jänöä ja tutustuimme uuteen naapuriimme Kalevi-Kissaan. Muistan, kuinka onnelliseksi tunsin itseni, kun katsoin murua ja auringonsäteitä, jotka osuivat meihin puiden lehtien välistä. Tunsin, että olimme tulleet kotiin. Kukaan ei tiedä, milloin tai minne tiemme käy seuraavaksi, mutta just nyt meidän on hyvä täällä. Sanotaan, että koti on siellä, missä sydän on ja mun sydän pakahtuu onnesta ja ilosta joka kerta, kun kuulen murun avaavan meidän kotioven ja huutavan ”Äiti!”.

Ootko sä löytänyt sun kodin vai etsitkö vielä?

<3:llä Jenniina