Vaunuviidakko


Mä olen viime aikoina seikkaillut viidakossa nimeltä yhdistelmävaunut. Meillähän toki olisi ollut vaunut valmiina ja itse asiassa kaikki muutkin vauvantarvikkeet ja vaatteet, mikäli en olisi myynyt kaikkea suutuspäissäni aiemman keskenmenon jälkeen. Ajattelin, että poissa silmistä, poissa mielestä toimisi parhaiten asian yli pääsemisessä. Tavallaan se toimikin. No joka tapauksessa, kun sai tietää, että olen raskaana, yksi ensimmäisistä ajatuksista oli se, että pitää ostaa vaunut. Ei ehkä kovin looginen ajatus lähes ensiajatukseksi, mutta se kuvasi hyvin hämmennystäni raskauden suhteen!

Meillä on aiemmin kokemusta Emmaljungan Vikingeistä ja Britaxin Go Next:eistä. Vikingit oli vähän liian pienet ja matalat, kun taas Go Next:eissä ei ollut istumatukea kopassa ja istuin oli flat-mallinen, jolloin lapsen istuma-asento ei ollut ideaali uteliaalle pienelle. Tiesin, että tällä kertaa halusin jotain muuta. Halusin myös tällä kertaa ostaa vaunut uutena, sillä uusilla vaunuilla olisi parempi jälleenmyyntiarvo vaunuja myydessä ja takuu ulottuisi jopa kolmen vuoden päähän. En myöskään halunnut ottaa riskiä siitä, että vaunut olisivat olleet aiemmin käytössä sisäilmaongelmaisessa- tai eläintaloudessa. Muutama sata euroa enemmän maksamalla sain unohtaa nämä huolet. Kuroisin erotusta umpeen sitten vaunuja myydessä tai ainakin uskottelin itselleni niin vaunuja maksaessani. 

Pohdin pitkään Cybex Priamien, Emmaljunga NXT90 ja Bugaboon vaunujen välillä. Käytiin lastentarvikeliikkeissä testailemassa vaunuja ja luin paljon postauksia aiheesta. Cybex Priamit oli selkeästi vahvoilla, kun puhuttiin keveydestä ja ketteryydestä. Myös niiden ulkonäkö oli kommenttien perusteella monen mieleen saaneet. Bugaboon vaunuilla sen sijaan oli selkeästi oma tyylikäs kannattajajoukkonsa, jotka arvostivat vaunujen tyylikkyyttä ja käyttöominaisuuksia. Myös niiden laatua ja lisävaruste-arsenaalia kehuttiin kovasti. Ainut miinus, joka sai paljon huomiota vanhemmissa malleissa, oli kankaiden haalistuminen, mutta siitäkin on ilmeisesti päästy eroon uusien mallien myötä. Korjatkaa, jos olen väärässä! Jos asuisimme keskustassa, olisimme ehkä päätyneet jompiin kumpiin yllä mainituista, mutta koska liikumme pääsääntöisesti luonnossa ja talvi on tulossa, päädyimme astetta jämäkämpiin Emmaljunga NXT90-vaunuihin.

Emmaljungan NXT90 on suunniteltu ja käsintehty Ruotsissa eli pohjoisen vaihtelevat sääolosuhteet on todennäköisesti otettu Keski-Eurooppalaisia vaunumerkkejä paremmin huomioon. Vaunuja ostaessamme näin mielessäni kauhukuvat meidän talvisista esikoisen hoitoon vienneistä, kun kadut ovat auraamatta ja bussiin pitäisi ehtiä. Ei se näillä uusillakaan vaunuilla varmasti helppoa tule olemaan, mutta ainakin varusteet on nyt ihan pränikät! Oikeastaan isoin syy siihen, miksi päädyimme NXT-ysikymppisiin oli se, että niillä pääsee kulkemaan monipuolisesti eri maastoissa ja Emmaljungan laatu on aiemman kokemuksemme mukaan kohdillaan. Plussa myös pitkästä takuusta (3v) ja siitä, että vaunut mahtuvat kivasti meidän auton takakonttiin. Kasausmekanismi on helppo ja pitkäsorminen saa vaunut kasaan tarvittaessa yhdellä kädellä. Sekä taka- että eturenkaat ovat isot (valittavana kahdet erilaiset) ja työntötuntuma on jämäkkä. Työntöaisaa pystyy säätämään kahdella tapaa, mikä on käyttömukavuuden kannalta tärkeää, kun vaunuja tulee lykittyä paljon ja työntäjillä riittää pituuseroa. Vaunut ei myöskään huoju eikä heilu, vaikka olisikin vähän monttuja matkalla. Iso plussa vaunuissa on myös se, että koppa ja istuin on korkealla, jolloin lapsi toivottavasti viihtyy niissä paremmin. Ulkonäöllisesti vaunujen ulkonäkö miellytti (miellyttää edelleen) kovasti omaan silmään ja värivalikoima oli laaja. Me päädyimme kokomustiin vaunuihin, mikä on aina lapsiperheessä varma valinta. Mustasta väristä myös plussa sen vuoksi, että vaunuja tulee kuljetettua paljon takakontissa, jolloin loska ja muu lika tarttuu kankaisiin helpommin. Auton kanssa liikkuessa elämää helpottaa se, että vaunuihin saa adapterilla kiinni esimerkiksi Maxi-Cosin ja Britaxin turvakaukalot. Adapteri pitää tosin ostaa erikseen, mutta kuinkas muutenkaan.

Mites sitten ne miinukset? Jämäkkyytensä ja maastorenkaiden vuoksi en ehkä valitsisi vaunuja kaupunkikäyttöön, mikäli liikkuminen tapahtuu pääsääntöisesti kauppakeskuksissa ja pienissä tiloissa. Kokonsa puolesta vaunut eivät varmastikaan mahdu vanhojen talojen pikkuruisiin hisseihin, mikä saattaa olla haaste kaupungissa asuville. Maastorenkaat aiheuttavat Lastentarvikkeen myyjän mukaan sen, että sileillä kivilattioilla kääntyessä vaunujen ketteryys ei pääse oikeuksiinsa, mutta tästä meillä ei vielä ole kokemusta. Vaunut voi toki valita kaupunkirenkailla, jolloin tätä haastetta ei ole. Olen myös kuullut, että työntöaisaan kannattaa hommata lisävarusteena työntöaisansuoja, sillä muuten työntöaisa saattaa kulua ikävän näköisesti. Tästäkään meillä ei ole omakohtaista kokemusta, mutta aion itse hommata nuo suojukset ihan vaan varmuuden vuoksi. Itse toivoisin vaunuihin vähän isompaa tavarakoria, jotta ruokaostokset yms. saisi kuljetettua helposti vaunujen alla, mutta pitänee totutella tuohon 5kg koriin.

Tässä vielä yhteenvetona Emmaljunga NXT90 plussat ja miinukset.

Plussat:

Jämäkät, mutta kuitenkin ketterät kääntyvien etupyörien ansiosta

Isot puhkeamattomat renkaat (valittavana kahdet erilaiset)

Koppa ja istuin korkealla

Valittavana joko Flat tai kuppimallinen Ergo istuin

Säädettävä työntöaisa

Pitkä takuu (3v)

Tyylikäs ulkonäkö, joka sopii sekä kaupunkiin että maastoon

Turvakaukalon saa kiinni runkoon erikseen ostettavilla adaptereilla  

Pitkä listaus lisävarusteita aina sivukorista mukitelineeseen 

Miinukset:

Hintavat (noin 1200e)

Kookkaat ja jämäkät (toisille plussa ja toisille miinus, meille ehdoton plussa)

Tekonahkainen työntöaisa kuluu käytössä? (ei omakohtaista kokemusta)

Pieni tavarakori (5kg)

Tällä testailulla (4v pojan kanssa) ja googlailulla plussia on selkeästi enemmän kuin miinuksia, joten niiden pohjalta voin vahvasti suositella Emmaljunga NXT90-vaunuja. Palaan kuitenkin plussiin ja miinuksiin vielä uudestaan syksyllä, kun saamme vaunut vihdoin tositoimiin!

Mikäli sulla herää kysyttävää vaunuista, niin laita viestiä IG:ssä @jenniinaemilja. Vastaan parhaani mukaan!

<3:llä Jenniina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s