Kodinhoitohuoneen muutos

Ollaan nyt asuttu reilu kolme vuotta meidän nykyisessä kodissa ja siitä saakka meidän kodinhoitohuone on ollut toimimaton. Eipä ole enää! Eikä siihen edes mennyt kuin kolme vuotta, että sain näpyteltyä Ikean Click&Collect-tilauksen noutomaattiin. Parastahan tässä on se, että kokonaisuuden suunnitteluun meni ehkä noin puoli tuntia, joten kannatti ehdottomasti odottaa kolme vuotta sen kanssa. Not! Projekti ei siis todellakaan venähtänyt ainakaan sen takia, että kokonaisuuden suunnittelu tai tuotteiden tilaus olisi ollut jotenkin monimutkaista, emme vain ehkä oikein aiemmin tienneet, mitä tehdä tilalla. Lisäksi kuvittelin muutoksen tulevan kalliiksi, sillä meillä oli aikaisempaa kokemusta vain Elfasta, joka laadukas, mutta hinnaltaan melko suolainen. Nyt 181 euroa köyhempänä, astelen uudistuneeseen kodinhoitohuoneeseemme joka kerta onnesta soikeana!

Kodinhoitohuone muutoksen jälkeen

Meidän kodinhoitohuoneen haaste on muutosta saakka ollut se, että tilalla on useita eri käyttötarkoituksia. Tila toimii kodinhoitohuoneen lisäksi myös varastona, jossa säilytetään talvivaatteet, rattaat, luistimet ja pojan pyörät. Sieltä löytyy tietenkin myös meidän jääkaapin lisäksi 20 kilon jumppatanko, oksasakset ja parimetrinen rännin puhdistaja. Eikä siinä vielä kaikki, bonarina meidän kodinhoitohuone toimii myös taloyhtiön sähkökeskuksena. Käyttötarkoituksia siis riittää ja tilaa on rajallisesti. Haastava kombo, mutta nyt vihdoin kaikki tavarat ovat löytäneet oman paikkansa ja kodinhoitohuone on paria pyöräkoukkua ja kirkkaampaa valoa vaille valmis.

Kodinhoitohuone ennen muutosta

Pohdittiin pitkään Elfan ja Ikean säilytysjärjestelmien välillä, mutta päädyttiin lopulta kustannussyistä Ikean BOAXEL-mallistoon, joka vastaa ilmeeltään Elfaa. BOAXEL ei vaikuta yhtä jämäkältä tai laadukkaalta kuin Elfa, mutta on hinnaltaan huomattavasti edullisempi ja meidän tarpeisiin kodinhoitohuoneessa täysin passeli. Ikean nettisivuilta voi ostaa joko valmiita kokonaisuuksia tai vaihtoehtoisesti suunnitella oman kokonaisuuden. Me päädyttiin suunnittelemaan oma kokonaisuus, sillä valmiista vaihtoehdoista ei löytynyt meille sopivaa. Valmiiden kokonaisuuksien suunnittelija ei selkeästi ole huomioinut sitä, kuinka paljon yhdessä perheessä voi olla kenkiä. Mittasin meidän seinät ja tein suunnitelmat Ikean nettisivuilta löytyvällä suunnitteluohjelmalla, jonka käyttö oli super helppoa ja nopeaa. Suunnitelman pystyi tallentamaan myöhempää käyttöä varten tai viemään suoraan ostoskoriin. Kätevää! Tulin siihen tulokseen, että meidän on helpompi tilata tuotteet kerättynä kuin itse keräämällä, joten valitsin noutotavaksi noutomaatin, josta tuotteet pystyi noutamaan mihin kellonaikaan tahansa. Ei heräteostoksia eikä turhaa jonottamista myymälässä.

BOAXEL / Kuva Iainattu Ikean nettisivuilta

Noudimme tekemäni tilauksen viime perjantaina ja lauantaina kiskot olivatkin jo seinillä, kiitos isäni! Kiskojen asentaminen ei ymmärtääkseni ollut vaikeaa, mutta vaati poran lisäksi tarkkuutta, mittanauhan ja vatupassin. Onneksi isäni on millintarkka mies näissä hommissa, joten asennus sujui ongelmitta. Kyllä isi osaa<3 Kun kiskot olivat seinillä, alkoi kannattimien ja hyllyjen loksauttelu paikalleen, mikä oli helppoa ja nopeaa. Olen joskus aiemmin kirjoittanut siitä, miten rakastan sitä tunnetta, kun tavarat löytävät paikkansa. Voitte vaan kuvitella sen tunteen, kun pääsin vihdoin asettelemaan takkeja ja kenkiä hyllyille ja rekeille. Ai, että! Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun tavarat olivat kutakuinkin paikoillaan ja pääsin ihailemaan lopputulosta. Taisin jopa juoda iltapäiväkahvini kodinhoitohuoneessa, sillä olin lopputuloksesta niin onnellinen. Hullua, miten pienet asiat voivat tuntua niin isoilta. En tiedä, onko raskaushormoneilla tekemistä asian kanssa, mutta niin tai näin, muutos oli ehdottomasti kolmen vuoden odotuksen arvoinen!

<3:llä Jenniina

.

Roina

Mä kuulun niihin ihmisiin, jotka aina elämän tuntuessa kaaokselta, järjestelevät sen päässään luopumalla turhasta tavarasta. Yksikin kiertoon lähtenyt tavara tai vaate tuo mulle mielihyvää ja luo tunteen siitä, että elämä on taas vähän enemmän järjestyksessä. Hullua ehkä, mutta omalla kohdallani toimii. Tavaroita raivatessa olo kevenee ja mieli kirkastuu. Päästän irti vanhasta ja teen tilaa uudelle. Käyn kaapit ja laatikot säännöllisesti läpi, mutta myönnettäköön, että viime vuosien aikana luopumista on tapahtunut keskimääräistä enemmän. Toistaiseksi 80 neliön kodissamme on ollut tarpeeksi työmaata, mutta viime viikolla havahduin siihen, että pitää tonkia vähän syvempää, jotta luovuttavaa vielä löytyy. Ja löytyyhän sitä, ne muutamat laatikot, jotka kannettiin sisään kolme vuotta sitten muuton yhteydessä ja työnnettiin avaamattomina pieneen komeroon rappusten alle. Niiden läpi käyminen on tuntunut työläältä, joten ne ovat saaneet pölyttyä komerossa rauhassa. Poissa silmistä, poissa mielestä vai miten se meni?

Nykyään meidän kodista löytyy oikeastaan vaan kaikki tarpeellinen ja meille tärkeä. Ei turhia kippoja ja kuppeja tai vaatteita, jotka jäisivät käyttämättä kaapin pohjalle. Ei turhaa ajanhukkaa vaatteiden valintaan tai jatkuvaa avainten etsimistä. Aikaa (ja hermoja) säästyy, mitä arvostan suuresti. Vaateröykkiöt tuolien selkänojilla tai lelut pitkin lattiaa eivät kuitenkaan ole kadonneet mihinkään, mutta se kuuluu elämään. Luopumisen opettelussa on kuitenkin ollut se hyvä puoli, että olen ymmärtänyt sen, että en vain fyysisesti luovu jostakin, vaan kyse on jostakin paljon isommasta. Tarpeetonta roinaa ei kannata kantaa mukana, sillä se on aina pois jostakin muusta, oli kyse sitten tilasta, mielenrauhasta tai ajasta. Luopumalla teen tilaa niille asioille, jotka oikeasti haluan elämääni. Turha sotku ja sekasorto vie vain huomion siitä, mitä oikeasti haluan.

Olen jo pitkään siivonnut omaa mieltäni kaikesta turhasta, mutta nyt, kun omaa aikaa on enemmän kuin ikinä, huomaan, että täytän pääni kaikella muulla paitsi sellaisella, mikä oikeasti luo itselleni mielenrauhaa. Luen iltapäivälehtiä, seuraan muiden elämää instagramin kautta ja pidän mieleni hälyisenä musiikin, podcastien ja äänikirjojen avulla. Miksi? Jottei tarvitsisi kurkata sinne omaan henkilökohtaiseen sisäiseen komeroon, jonne olen vuosien varrella kerryttänyt kaiken turhan. Siihen komeroon verrattuna meidän rappusten alla olevan komeron läpikäyminen on helppoa. Trust me.

Omien epävarmuuksien myöntäminen ja niiden käsittely ei ole kivaa. Hyödyllistä ja antoisaa kyllä, mutta kivaa se ei ole. Se on kuitenkin se, mun täytyy tehdä, jotta voin taas saada sisäisen mielenrauhan ja entistä vahvemman uskon itseeni. Viimeinen vuosi on ollut jatkuvaa oppimista ja itsensä keräilyä. Onnistumisia ja lannistumisia. Naurua ja itkua. Luulin jo löytäneeni sen polun, jota seurata, mutta elämä päätti toisin. Elämä tosin päätti hyvin, ei siinä mitään, paremmin kuin olisin itse osannut, mutta helpoksi se ei silti ole viime kuukausia tehnyt. Ennen pikkumurun syntymää on kuitenkin hyvä aika käydä rauhassa läpi sekä tuo portaiden alla oleva komero että oma sisäinen komeroni. On aika luopua turhasta roinasta ja hälystä, mutta myös omista uskomuksista ja niiden luomista rajoitteista. Ilman niitä elämä on huomattavasti kevyempää ja antoisampaa.

<3:llä Jenniina

Koti

Mun piti alunperin kirjoittaa tänään vaunuviidakosta ja meidän uusista Emmaljunga NXT90-vaunuista, mutta muistin tänään aamulla postia hakiessani, että tänään on tasan kolme vuotta siitä, kun muutettiin meidän nykyiseen kotiin. Siis kääk, mihin tää aika oikein livahtaa! Lupaan palata vaunuihin myöhemmin, sillä tänään kodista kirjoittaminen tuntuu tärkeämmältä.

Mä olen alunperin kotoisin Lahest (siis Lahdesta), mutta muutin Helsinkiin vuonna 2007 rakkauden perässä. Koti Helsingissä on vaihtunut vuosien varrella muutamaan otteeseen, mutta sama rakkaus on sentään pysynyt! Meidän ensimmäinen yhteinen koti oli vajaa 50 neliöinen vuokra-asunto 70-luvun punatiilisessä kerrostalossa Mellunmäessä. Asuntonäytössä jono kulki viidennestä kerroksesta ulos asti. Jonotimme kiltisti vuoroamme, sillä halusimme muuttaa yhteen pikaisesti jatkuvan pendelöinnin sijaan. Jonotuksen jälkeen pääsimme sisälle asuntoon. Seinät olivat vaaleansiniset ja ovissa oli holvikaaret. Keittiössä oli alkuperäiset kaapit ja kylppärissä amme. Maisemat olivat kuitenkin kivan mäntyisät ja metrolle oli lyhyt matka. Muistan ajatelleeni, että tänne me muutetaan, tää on meille täydellinen. Hyvin persoonallinen ja hieman erikoinen, mutta meille just passeli. Kuka niitä seiniä nyt edes katselee. Anoppi oli varmuudeksi näytössä mukana ja hän hoiti puhumisen. Meidän tehtäväksi jäi kirjoittaa hakemuskirje, johon lisäsimme vielä kuvan meistä. Ihan vain varmuuden vuoksi. Yöllä muistan miettineeni sängyn ja telkan paikkaa, sillä muita kalusteita meillä ei vielä silloin ollut. Olin varma, että kyseinen asunto oli tarkoitettu meille. Muuttopäivä koittikin parin viikon päästä, sillä välittäjän mukaan olimme tehneet (lue: anoppini oli tehnyt) hyvän vaikutelman.

Asuimme pitkään Mellunmäessä, jonne palasimme lopulta uuteen aso-kämppään ulkomailla vietetyn puolivuotisen ja Meilahdessa asuttujen kuukausien jälkeen. Itä-Helsinki on tuntunut kodilta alusta asti, vaikka monet sitä ihmettelivätkin Itä-Helsingin kyseenalaisen maineen vuoksi. Pieni välihuomio, Itä-Helsinki on yleisesti ottaen mainettaan parempi, trust me. Mellunmäessä vietettyjen vuosien jälkeen tuli aika ostaa meidän ensimmäinen yhteinen koti, sillä halusimme jotain pysyvää. Löysimmekin täydellisen alkuperäiskuntoisen helmen Myllypurosta, jonka saimme pilkkahintaan. Liekö Myllypuron maineella ollut osuutta asiaan tuolloin, sillä nykyään hinnat ovat pompsahtaneet taivaisiin vanhoihin hintoihin verrattuna. Remppasimme kämpän lattiasta kattoon ja katselimme auringonlaskuja isoista ikkunoista 7. kerroksesta. Taloyhtiö oli hyvä, naapurit olivat ihania ja metrolla suhas keskustaan vartissa. Taloyhtiön piha oli valtava, täynnä istutuksia ja isoja mäntyjä. Edelleen luonto oli läsnä, vaikka asuimmekin aivan Kehän vieressä. Parasta kuitenkin Myllypuron kodissa oli, näin jälkikäteen ajateltuna, muistot. Saimme siellä asuessamme niin paljon muistoja, jotka tekevät meidän elämästä meidän elämän. Myllypurossa vietettyihin vuosiin mahtuu paljon iloa, onnea, naurua ja yhdessäoloa, mutta myös jonkin verran surua ja epävarmuutta. Päälimmäisenä kuitenkin muistan sen, että Myllypuron koti oli meille koti, jossa meistä kahdesta tuli kolme. Tila alkoi käydä meille ahtaaksi ja ihanista muistoista huolimatta oli aika siirtyä eteenpäin. Myimme kodin itse ja muistan tihrustaneeni itkua aina näyttöjen jälkeen. Onneksi näyttöjä ei tarvittu kuin pari, sillä alle viikossa meidän koti oli saanut uuden asukkaan. Mihin me sitten muutimme?

Olin aiemmin edellisenä kesänä myynyt urheilutoppini facebookissa ja lupasin toimittaa sen noutovaikeuksien vuoksi ostajan postilaatikkoon vaunulenkin yhteydessä. Muistan katsoneeni taloa ja ajatelleeni, että tuollaisessa talossa haluaisin joskus asua. Näin talossa paljon potentiaalia ja naapurusto oli täydellinen. Rakastuin katuun heti ensi silmäyksellä. Kuka olisikaan uskonut, että ostaisimme kyseisen asunnon facebookin kautta tulevana talvena. Näin ilmoituksen sattumalta feedissäni ja seuraavana iltana olimmekin jo katsomassa asuntoa. Kun kuntotarkastus oli tehty ja pankkiasiat selvät, laitoimme nimet paperiin. Tulisimme muuttamaan uuteen kotiimme 31.5.2018. Tuosta päivästä on nyt kolme vuotta aikaa enkä vaihtaisi päivääkään.

Postilaatikkomme sijaitsee kotikatumme päässä vaahteroiden ja koristekastanjoiden katveessa, jonne kävelimme ensimmäisenä aamuna yökkäreissä ja tukka sekaisin. Aurinko paistoi. Tervehdimme naapurostassa asustavaa jänöä ja tutustuimme uuteen naapuriimme Kalevi-Kissaan. Muistan, kuinka onnelliseksi tunsin itseni, kun katsoin murua ja auringonsäteitä, jotka osuivat meihin puiden lehtien välistä. Tunsin, että olimme tulleet kotiin. Kukaan ei tiedä, milloin tai minne tiemme käy seuraavaksi, mutta just nyt meidän on hyvä täällä. Sanotaan, että koti on siellä, missä sydän on ja mun sydän pakahtuu onnesta ja ilosta joka kerta, kun kuulen murun avaavan meidän kotioven ja huutavan ”Äiti!”.

Ootko sä löytänyt sun kodin vai etsitkö vielä?

<3:llä Jenniina