Ulla

Okei. Mä avasin just telkan ja kukas muukaan siellä on kuin Ulla Taalasmaa. Ulla puhuu geishakuulista, lukee seksiopasta ja miettii, millaisista rinnoista miehet tykkää. Siis onks tää on se sama Ulla, joka ennen teki voikkareita Karille ja kyttäs naapureita? Multa on selkeesti mennyt jotain ohi. Ohjelmaa katsoessa mulle tuli vähän samalainen olo kuin, mikä mulla on ollut viime viikkoina eli paljon tapahtuu, mutta ajatuksen on vaikea pysyä menossa mukana. Olen koko ajan puhunut läsnäolon tärkeydestä, mutta viime aikoina olen itse leijaillut jossain ihan muualla kuin hetkessä. En ole juurikaan kirjoittanut, lukenut tai meditoinut, mikä on kuin ampuisi itseään jalkaan. Sen huomaa heti omassa olossa ja mielessä. On vaan ollut ”liikaa” kaikkea, mikä on maailman surkein tekosyy. Onneksi voin valita tänään toisin.

Paljon kaikkea tarkoittaa uuden arjen alkua eli muutamaa projektia, hoidon alkua, uutta työtä ja nappisten kaivamista kaapista. Arki tosiaan alkoi viime viikolla ja kolmen hoitopäivän jälkeen oltiinkin jo sitten koronatestauksessa pojan flunssan takia (ei koronaa). Jännitin arjen alkua muutenkin, sillä meidän arki on ollut tosi leppoisaa viimeiset yhdeksän kuukautta. Lähes aikatauluttomasta arjesta siirryttiin ”normiarkeen”, jonka aamuihin kuuluu taistelut pukemisesta ja kadonneet avaimet. Rakastan arkea ja tykkään rutiineista, mutta voisin kyllä elää ilman noita taisteluita. Kaikki on onneksi mennyt hyvin ja nyt sitten opetellaankin uusia rutiineja, sillä mulla tosiaan alkoi uudet työt! Sain ihan mahtavan työpaikan ja olen super innoissani siitä. Päätin myös viime kuussa, että aloitan futiksen uudestaan reilu 15 vuoden tauon jälkeen. Yleensä olen nopea liikkeissäni, mutta tätä asiaa mietin jostain syystä vaan 13 vuotta. Muutamat treenit on nyt takana ja olen niin onnellinen siitä, että olen takaisin kentällä.

Paljon uutta ja kaikkea kivaa on siis tapahtunut sitten viime kerran, mikä on tosi siistiä! Odotan innolla syksyä, mutta just nytkin on tosi hyvä. Jos sulla on joku harrastus, jonka aloittamista olet miettinyt, niin anna mennä! Ole Ulla ja mene rohkeasti kokeilemaan. Tuskin kadut. Ullakin on selkeesti löytänyt ihan uuden maailman uteliaisuuden avulla eikä varmasti ole katunut. Hehee.

Ihanaa viikonloppua ja hyvää yötä!

<3:llä Jenniina

Uuden alku

Tänään on mun opintovapaan viimeinen päivä. Edellisestä postauksesta on kulunut melkein pari viikkoa ja se tuntuu ikuisuudelta. Ikuisuudelta tuntuu myös edellinen kerta lentokentällä, joka oli juuri ennen koronaa. Nyt kuitenkin vihdoin istun tyhjällä Helsinki-Vantaalla ja se tuntuu hyvältä. Hyvältä tuntuu myös tieto siitä, että tästä alkaa ihan uusi aika elämässäni.

Huomenna en ole enää opiskelija. Huomenna en ole enää työntekijä. Huomenna olen jollain tapaa vapaa valitsemaan. Joku voisi kai kutsua sitä myös hetken työttömyydeksi, toiset yrittelijäisyydeksi. Itse näen sen mahdollisuutena. Asioita voi katsoa monesta näkökulmasta, mutta synkistely on turhaa. Asiat järjestyy kyllä, jos ei jää toimettomaksi ja tekee asioita sydämellä. Pitää vain sanoa asiat ääneen ja yrittää kovasti. Ikinä ei tiedä, kuka sen kuulee ja kuka voi auttaa. Se mitä on tarkoitettu tapahtuvan, tapahtuu kyllä, jos siihen uskoo tarpeeksi.

Pari viikkoa sitten kirjoitin tänne siitä, mitä haluan työltä. Kirjoitin myös siitä, miten uskon siihen, että asiat kannattaa sanoa ääneen, jotta niille voi antaa mahdollisuuden tapahtua. Puhuin myös paljon ääneen asiasta ja siitä, miten uskon asioiden järjestyvän. Tänään olin ihan super mielenkiintoisessa työpalaverissa, joka on varmasti alku jollekin. Yksi askel taas eteenpäin ja olen siitä niin innoissani. Parasta tässä on se, että nautin siitä tunteesta, että kaikki on mahdollista. Siitä, että en tiedä, mitä elämä tuo tullessaan, vaan annan elämälle mahdollisuuden yllättää. Riittää, että teen valinnat sydämellä ja nautin matkasta. Se tuntuu just nyt hyvältä. Jollain tapaa se tuntuu myös tosi helpottavalta.

Opintovapaa on tosiaan kohta ohi. Se kului nopeammin kuin olisin ikinä uskonut. Matka on ollut tosi opettavainen monessakin mielessä. Olen oppinut todella paljon työstä ja työelämästä, mikä on ollut todella mielenkiintoista. Toisaalta taas se on ollut mulle henkilökohtaisesti täysin sivuseikka koko hommassa. Opettavaisinta on ollut matka itseeni. Päivääkään en vaihtaisi, sillä tiedän olevani oikealla tiellä. Odotan innolla tulevaa ja tiedän, että hienoja asioita on tapahtumassa.

Jos sä just nyt mietit, että olet hukassa itsesi tai työsi kanssa (tai molempien kuten minä olin), niin voin vahvasti suositella opintovapaata, sapattivapaata tai mitä tahansa irtiottoa, jos se on vaan sulle jollain tapaa taloudellisesti mahdollista. Jos sulla ei ole siihen mahdollisuutta, niin tee ainakin aikaa itsellesi. Lue, meditoi, maalaa, urheile, mitä ikinä. Tee aikaa niille asioille, joista nautit. Opettele olemaan läsnä. Se on paras vinkki multa sulle, jos sellainen pitäisi antaa. Tiedän, että kaikille irtaantuminen työstä ei ole taloudellisesti mahdollista ja tunnekin NIIN suurta kiitollisuutta siitä, että mulla oli mahdollisuus tehdä tämä matka. Jos sulla herää mitä tahansa kysymyksiä liittyen aiheeseen, niin laita ihmeessä meiliä tai kommentoi tähän postaukseen. Jos voin auttaa sua jollain tapaa, niin teen sen enemmän kuin mielelläni. Niin ja se, mitä opin opintovapaalla (työstä ja itsestäni), on ihan oma lukunsa. Palataan siihen myöhemmin!

Ihanaa viikkoa just sulle!

<3:llä Jenniina

Rohkea toiminnan nainen

Just nyt mun pitäisi olla kotona kirjoittamassa viimeistä esseetä yliopistolle, mutta sen sijaan tulin kahvilaan juomaan aamukahvia ja kirjoittamaan tätä postausta. Tää kesäkuu on ollut aika hardcore opiskelujen kanssa, sillä kaikki keväällä perutut HSD opinnot siirettiin kesäkuulle, jonka lisäksi suoritan kahta viimeistä kurssia yliopistolle. Tekemistä on siis riittänyt ja riittää edelleen. Olen nauttinut työ- ja organisaatiopsykologian opinnoista todella paljon, mutta nyt täytyy sanoa, että olen kuitenkin kiitollinen siitä, että ne on kohta ohi, sillä pääsen käsiksi kaikkiin luoviin projekteihin, joita olen lykännyt niiden takia.

Opiskelun lisäksi työasiat ovat pyörineet mielessä enemmän ja vähemmän. Ihmisiä on kiinnostanut viime aikoina ihan hirveästi se, mitä meinaan tehdä elokuusta alkaen. Se onkin tosi hyvä kysymys, johon mulla ei vielä ole vastausta. Suunnitelma on, että aloitan elokuussa työt/palkallisen harjoittelun paikassa, jossa pääsen yhdistämään intohimoni eli ihmiset, uuden luomisen, sisällöt ja visualisuuden sekä ongelmanratkaisun. Sitten, kun työhön voisi vielä yhdistää jollain tapaa graafisen suunnittelun, niin perfecto! Esimerkiksi luovatoimisto tai jokin itsensä kehittämiseen liittyvä yritys olisi ihan täydellinen. Ah, niin paljon innostavia mahdollisuuksia! Oikeastaan siis paikalla eikä työnimikkeellä ole niinkään väliä. Tärkeintä minulle on mahdollisuus kehittyä uuden äärellä, timanttinen työyhteisö ja se, että pääsen käyttämään työssä koko potentiaaliani.

Hassua on se, että aina puhutaan siitä, että etsitään ”oikeanlaista tyyppiä”. Haluan niin kovasti uskoa siihen, vaikka viimeaikaiset rekrykokemukset ovatkin vähän horjuttaneet tuota uskoa. Jos yrityksen nettisivuilla lukee ”oletko alanvaihtaja, motivoitunut oppimaan uutta ja hyvä tyyppi?”, niin puhelimessa ei voi sanoa, että haetaan valmista osaajaa, sillä harjoittelijaa ei ole aikaa perehdyttää ja opastaa työssä. Siis mitä ihmettä? Justhan netissä luki, että riittää, että on motivoitunut ja hyvä tyyppi? Toinen juttu on käytöstavat. Olin haastattelussa ohjelmistofirmaan, jonka haastattelu oli vähän outo. Haastattelun jälkeen sieltä ei ole kuulunut mitään, vaikka laitoin viestiä vielä perään. Siis mitä ihmettä! Ymmärrän yskän, mutta olisihan se kohteliasta kuitenkin vastata. No joo, epäkohtia on varmasti paljon, mutta luotan vahvasti siihen, että se oikea löytyy vielä. Luotan itseeni ja osaamiseni, sillä olenhan rohkea toiminnan nainen. Kuulostaa ehkä härskiltä (vai olenko se vaan mä ja mun mieli?), mutta en ole vielä keksinyt kuvaavampaa määrittelyä itsestäni.

Aina sanotaan, että asiat pitää sanoa ääneen, jotta ne voi tapahtua eli jos sä tiedät yrityksen, joka tarvitsee työntekijää, jolla on vahva myynnin, asiakkuuksien ja projektijohtamisen tausta ja, jolla on intohimona mm. ihmiset, uuden luominen ja ongelmanratkaisu, niin laita viestiä! Sen lisäksi, että olen superhyvä työntekijä, niin mun kanssa on kuulemma myös tosi kiva tehdä töitä!

Aamukahvi on nyt jo muuttunut lounaskahviin ja ajatus on lähtenyt ihan laukalle, kun mietin innoissani kaikkia mahdollisuuksia. Nyt on aika hilppasta kotiin ja kaivaa vikat koulukirjat esiin. Jos sä kamppailet just nyt työasioiden tai muiden haasteiden kanssa, niin muista, että sulla on jotain sellaista, mitä muilla ei ole. Se on sun supervoima ja sun pitää käyttää. Tee rohkeita valintoja ja luota siihen, että, jos sä voit unelmoida siitä, niin sä voit myös saavuttaa sen!

<3:llä Jenniina

Muutos

Viime viikon perjantai oli jännä päivä. Mä nimittäin irtisanouduin pitkäaikaisesta työsuhteestani! Työsuhteesta, joka on vuosien aikana antanut paljon, mutta myös ottanut. Tiesin sen, että tulen irtisanoutumaan, mutta en tuolloin aamulla herätessäni tiennyt, että tekisin sen vielä saman aamupäivän aikana. Vein pojan normaalisti hoitoon ja lähdin aamulenkille. Mutta niinhän teen lähes joka aamu. Mikä teki sitten viime perjantaista erilaisen?

Viime perjantaina oli uusikuu. Ja kyllä, uskon siihen, että kuun vaiheet ja liikkeet vaikuttavat myös ihmiseen. Uudenkuun aikaan on mahdollista pohtia omaa elämää syvemmin ja tehdä muutoksia. Aamulenkillä oma mieli oli rauhallinen, mutta jollain jännällä tavalla myös odottava. Tiesin, että jotain tulisi tapahtumaan. Suuntasin lenkin metsään meren äärelle, sillä se on mulle paikka, jossa tunnen vapautta kaikesta turhasta. Istuin pitkään kalliolla, katselin merta ja mietin tulevaa. Juttelin myös hetken oravalle, joka pudotti kävyn murusia männyn oksalta päälleni. Nautin auringonvalosta ja laitoin silmät kiinni. Mietin, mitä haluan elämältä, ja ymmärsin, että minun pitää luopua vanhasta, jotta voin vapauttaa energiani uuteen. Sen jälkeen soitin ystävälleni ja kerroin, että aion irtisanoutua. Juoksin kotiin ja näpyttelin sähköpostin työnantajalleni. Mieheni tuli kotiin ja kerroin hänelle päätöksestäni. Olimme käyneet asiaa läpi lukuisia kertoja, joten se ei tullut hänelle yllätyksenä. Klikkasin ”Lähetä” ja sinne meni. Olin irtisanoutunut.

Olin oikeasti irtisanoutunut. Tunsin niin suurta ylpeyttä itsestäni! Minulla oli rohkeutta muuttaa asia elämässäni, johon en ollut tyytyväinen. Minulla oli rohkeutta olla tyytymättä tilanteeseen. Tiedän, mitä haluan, joten miksi en tavoittelisi sellaista työtä, josta haaveilen? Olenhan itse vastuussa elämästäni. Kukaan muu ei tulisi ikinä tekemään haluamiani muutoksia puolestani. Vaihtoehtona oli joko tyytyä ja olla tyytymätön tai olla rohkea ja onnellinen. Valitsin rohkeuden ja onnellisuuden tien.

Mitä sitten seuraavaksi? Kaikki on hyvin. Luotan siihen, että asiat järjestyy. Ne järjestyy juuri sillä oikealla, yllättävällä tavalla. En vielä tiedä miten, mutta olen innoissani tulevasta. Tuntuu, että kaikki ovet ovat avoinna ja mahdollisia suuntia on paljon. Nyt vain odotan merkkiä siitä, että mitä polkua lähteä seuraamaan. Enää en tyydy, sillä nyt on aika haastaa itseäni, oppia uutta, päästä käyttämään vahvuuksiani ja tehdä työtä, josta nautin. Luotan itseeni ja osaamiseeni, mutta myös siihen, että varalleni on loistava suunnitelma. Sen vuoksi oma mieli on rauhallinen. Uskon siihen, että universumi antaa , jos siltä pyytää. Ei välttämättä sitä, mitä haluan vaan sen, mitä tarvitsen. Asiat pitää vain sanoa ääneen, uskoa siihen ja toimia sen mukaan. Sen olen tehnyt.

Päällimmäisenä tunteena tunnen kiitollisuutta. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä vanha työni on antanut ja opettanut, mutta erityisen kiitollinen olen kaikista niistä ihmisistä, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä viimeiset kahdeksan vuotta. Olen saanut ihania ystäviä, ja niistä ihmisistä tunnen kiitollisuutta joka päivä. Nyt on aika suunnata kohti tulevaa ja jättää vanha työ taakse. Ystävyys kuitenkin säilyy muutoksesta huolimatta. Nyt on aika muutokselle.

Mihin sä kaipaat muutosta, ja tärkein, mitä sä voit tehdä saavuttaaksesi sen?

<3:llä Jenniina

Kehu

Sain viime viikolla ystävältäni viestin, joka yllätti minut täysin. Hän kertoi, kuinka hän ihailee minun tapaani elää ja suhtautua asioihin. Luin viestin pari kertaa ja kyyneleet nousi silmiini. Kehu tuntui tosi hyvältä!

Mitä ihmettä! Onkohan sillä kaikki hyvin? Onko jotain tapahtunut? Pitääkö olla huolissaan? Ensireaktiostani päästyäni, en voinut olla kuin kiitollinen ystävästäni ja ylpeä itsestäni. Olen myös hyvin ylpeä ystävästäni, sillä hän teki jotain hienoa, jotain, mitä aika harva tekee. Hän kehui toista ihmistä täydestä sydämestään. Ei ihan helppo juttu!

Kirjoitin aiemmin, että sanoilla on supervoima. Niillä voi joko nostaa tai murskata toisen. Jäin miettimään sitä, miksi me emme kehu toisiamme useammin. Miksi ihmeessä me emme haluaisi nostaa toisiamme, kun meillä on siihen mahdollisuus? Jokainen meistä tekee päivittäin paljon asioita, jotka ansaitsevat kehun. Jokainen meistä on itsessään kehun arvoinen. Just nyt sullekin tulee varmasti mieleen joku, jolle haluaisit antaa kehun. Tee se. Kerro se hänelle.

Kehu ei maksa mitään eikä se vie aikaa. Se ei myöskään vie mitään pois sen antajalta, päinvastoin. Mikä siinä sitten on, että kehuminen on niin vaikeaa? Kaikki yleisimmät tekosyyt (aika ja raha) on ruksattu yli. Miksi kehu jää usein antamatta? Sanotaan, että toisen kehuminen vaatii hyvän itsetunnon. On vaikeaa kehua toista, jos tuntee epävarmuutta, kateutta, ujoutta tai noloutta. Se on varmasti yksi iso syy, mutta en usko, että ainoa. Siihen ei vain kiinnitetä tarpeeksi huomiota eikä sen merkitystä ei muisteta.

Mieti, millaista olisi, jos sä kuulisit kehuja joka päivä eri ihmisiltä. Ystäviltä, kumppanilta, pomolta ja tuntemattomilta. Miltä se susta tuntuisi? Vähän niinkuin pienet lapset kuulee päivittäin kehuja vanhemmilta, hoitajilta, isovanhemmilta ja ohikulkijoilta. Vaikuttaisko se sun ajatteluun ja toimintaan? Pienen lapsen itseluottamus on ihailtavan rajaton! Hän pystyy omasta mielestään skeittaamaan yksi vuotiaana, ja uimaan altaan päästä päähän kolme vuotiaana. Oikeasti hän hädin tuskin kävelee, ja vesikin vähän pelottaa. Mutta pieni uskoo itseensä. Hän luottaa pohjattomasti osaamiseensa ja hän yrittää. Lapsi yrittää kehujen avulla niin kauan, että jonain päivänä hän tosiaan oppii skeittaamaan ja uimaan. Silloin jolloin hän huutaa itsevarmasti ”Äiti kato, mähän sanoin, että osaan!”.

Hienosti hoidettu! Näytänpä mä tänään kivalta! Mä riitän just tällaisena. Tulipa hyvä ruoka! Lapset kehuu itseään ja meidän aikuistenkin pitäisi. Kehu tuo hyvän mielen. Se saa meidät usein tekemään asioita vähän paremmin ja ylittämään itsemme. Ehkä jopa saavuttamaan ne villeimmätkin haaveet. Kehun avulla jokainen voi lisätä positiivisuutta elämäänsä. Mä annoin itselleni kehun tänään siitä, että uskallan olla rohkea. Mistä sä haluat kehua itseäsi tänään?

<3:llä Jenniina