Elämä uusiks

14.8.2022.Reading time 4 minutes.

Long time no see! Mistäköhän sitä aloittaisi. Edellisestä postauksesta on ikuisuus. Ei sillä, ettenkö olisi halunnut kirjoittaa, mutten vaan ole löytänyt sille sopivaa aikaa ja paikkaa arjessa. Välillä mietin, että miten hitossa muut sen tekee. Mut hei täällä kaikki hyvin! Paljon on sattunut ja tapahtunut sitten viimekertaisen. Niinku esimerkiksi sellasta, että laitettiin lähes meidän koko elämä uusiks tuossa muutama kuukausi sitten. Ja vitsit, miten siistiä meillä on ollut!

Me siis myytiin meidän koti ja muutettiin Helsingin keskustaan! Ollaan pitkään haaveiltu mun miehen kanssa keskusta-asumisesta, mutta todettu aina, että se on liian vaikeaa lasten kanssa. Noh, täällä me nyt ollaan! Kahden lapsen kanssa. Kerrostalossa, ilman hissiä ja omaa pihaa. Sauna meillä kuitenkin on. Eikä voitais olla onnellisempia! Todettiin keväällä, että ikinä ei tässä elämässä tiedä, mitä seuraavaks tapahtuu, joten paras elää (heti eikä myöhemmin) sellaista elämää, josta unelmoi ja haaveilee. Niinpä me siis laitettiin meidän koti myyntiin, lähdettiin reissuun, tehtiin kaupat ja alettiin etsiä uutta kotia. Paras päätös ikinä!

Uusi koti löytyi toisella näytöllä. Sata vuotta vanha lautalattia, kakluuni ja merinäköala oli just se, mitä olin tietämättäni kaivannut (hah, kukapa ei!). Muutosta on nyt kolme kuukautta ja tuntuu, että me ollaan aina asuttu täällä. Aika nopeasti oli selvää, että idyllinen paritaloasuminen omalla pihalla ei ehkä ollutkaan se meidän juttu, vaikka niin joskus luultiin. Ja se on ihan okei. Me nautitaan kaupungin sykkeestä ja siitä, että kaikki on lähellä. Ihmisistä, ravintoloista, kahviloista ja harrastuksista. Tai ainakin toistaiseksi. Voi olla, että ehkä joskus vielä kaivataan omaan rauhaan kauas kaikesta vilinästä ja hälinästä, mutta just nyt on hyvä näin. Ja sekin on ihan okei. Mieltään saa muuttaa. Tärkeintä on elää itselleen uskollisesti ja kuunnella omaa sydäntään. Kaikki muu järjestyy kyllä. Mitä sä toivot just nyt sun elämään?

Meidän asiat järjestyi paremmin kuin oltais ikinä voitu edes toivoa. Muru sai päiväkotipaikan ihan kodin vierestä ja hän nauttii siellä olostaan. Yks asia, jota stressattiin ihan turhaan. Noh, se oli turha huoli se. Yks kaupunkiasumisen isoimpia plussia on ehdottomasti se, että ollaan saatu meidän elämään uusia ihmisiä. Nautin suunnattomasti siitä, miten tutustun lähes päivittäin uusiin ihmisiin ja pääsen juttelemaan heidän kanssaan. Korona-aika oli tosi yksinäistä, joten se tekee todella hyvää. Parasta tässä kaikessa on kuitenkin se, miltä täällä asuminen tuntuu, millaiseksi tunnen oloni täällä. Tuntuu, että voin olla mitä vaan. Et kaikki on mahdollista. Haaveilen ja unelmoin ihan eri tavalla kuin ennen. Ja se, jos mikä, on aika siistiä! En sano, ettenkö kaipaisi välillä välillä metsään, mutta meri toimii lähes yhtä hyvänä terapeuttina. Onneks metsän reunaan pääsee halutessaan ratikalla ja mökillekin voi aina ajaa omalla autolla.

<3:llä Jenniina

Synttäriviikko

17.1.2022.Reading time 6 minutes.

Huhheijjaa! Olipahan viikko. Mun oli tarkoitus kirjoittaa postaus murun synttäriviikosta jo viime viikolla, mutta sit tuli vähän kaikkea. Yleensä meidän viikot on aika leppoisia, mutta viime viikolla kyllä sattui ja tapahtui. Pikkumuru hulinoi ihan huolella rotarokotteen vuoksi ja muru juksas hoidossa olevansa kipeä. Sehän tietenkin tarkoitti sitä, että hoidosta tuli aika nopeasti soitto ja pyyntö hakea hänet kotiin lepäämään. Hän oli kuulemma niin kovin kipeä ja yskäkin oli vaivannut yöllä. Jepjep! Hänen ehkä kanttis liittyä teatteriin. Tosin täytyy myöntää, että homma meni myös vähän mun omaan piikkiin, sillä olin aamulla todennut hänelle, että jos hän ei ole kipeä, niin hoitoon on mentävä. Ens kerralla ehkä unohdan tuon perustelun!

Kun alkuviikosta oli selvitty, oli loppuviikko vielä edessä. Meillä viime viikkoa on odotettu pitkään ja hartaasti. Muru nimittäin täytti sunnuntaina 5v ja lauantaina vietettiin hänen ensimmäisiä omia kaverisynttäreitä. Sen lisäksi pidettiin vielä kahdet erilliset juhlat sukulaisille, sillä viime vuonna hänen juhlat jäi kokonaan juhlimatta huonon k-tilanteen vuoksi. Se oli murulle tosi kova paikka. Omien synttäreiden lisäksi murun kaverin synttäreitä vietettiin perjantai-iltana ja torstai-ilta menikin meillä Uuden lastensairaalan päivystyksessä, kun murulle kävi pieni vahinko pikkumurun kanssa. Onneksi siitä reissusta selvittiin lopulta pelkällä säikähdyksellä ja ilman vammoja! Toivottavasti myös ilman tauteja, sillä ei todellakaan oltu ainoita siellä. Tällä viikolla selvinnee sekin…

Viikonloppuna vietettiin murun MARVEL-synttäreitä, sillä supersankarit on tällä hetkellä tosi iso juttu meillä. Muru hyppii ja loikkii kotona harvase päivä joko Spiderman- tai Kapteeni Amerikka-asussa. Eilen lähti tilaukseen Black Panther-asu ja seuraavaksi kuulemma tilataan Batmanin asu. Lauantaina oli kaverisynttärit ja sunnuntaina tuli sukulaiset kahdessa eri erässä. Lauantaina meillä temmelsi seitsemän neli-viisvuotiasta. Menoa ja meininkiä riitti! Nyt ymmärrän, miksi vanhemmat haluavat järjestää juhlat Hoplopissa. Välillä pelkäsin, että lamput putoaa katosta, kun lapset tanssivat (lue: hyppivät) yläkerran discossa. Itse tanssia mielekkäämpi aktiviteetti oli kuitenkin vauhdin otto ja siitä hyppy meidän isoon parisänkyyn. Synttäreiden jälkeen harkitsin vakavasti päiväpeiton pakastamista, sillä välillä sängyssä makasi enemmän ja vähemmän päällekkäin kaikki seitsemän lasta. Heti alkaa kutittamaan päätä, kun edes ajattelen asiaa. Discon lisäksi meillä oli Batmanin tatuointistudio, joka oli discon ja meidän sängyn lisäksi hitti! Yksi lapsista oli tosin kovin huolissaan, suuttuuko äiti, jos hän ottaa tatuoinnin, kun tatuoinnit pitää poistaa laserilla. Ilme kirkastui, kun kerroin, että tatuointi lähtee saunassa pois. Hän otti samalta istumalta kaksi! Synttärit oli tosi kivat ja täytyy jälleen todeta, että murulla on ihania ystäviä!

Tarjoilut oli simppelit, mutta teeman mukaiset tietenkin. Spiderman-kakun olin tilannut etukäteen, jonka lisäksi pöydästä löytyi Batman-muffinsseja, Kapteeni Amerikka poppareita ja pannareita, Hulk- ja Spiderman mehua, karjalanpiirakoita ja murun lempikaurakeksejä. Pöytä oli katettu Avengers-lautasilla, mukeilla ja serveteillä. Kakun lisäksi lapset tykkäsivät erityisesti muffinsseista ja poppareista. Suolaiset tarjoilut eivät niinkään tehneet kauppaansa, vaikka hyviä olivatkin. Mehua sen sijaan meni lähemmäs kolme litraa, kun lapset halusivat testata mehun vaikutusta lihasten kasvuun ja seitin kasvatukseen. Joku oli huolissaan, repeääkö kalsarit ja lentääkö seittiä käsistä. Ei revennyt eikä seittiäkään lentänyt, mutta olihan se nyt toki hyvä testata.

Sunnuntaina mentiin samalla setillä muuten, mutta Spiderman-kakun lisäksi leivoin erikseen gluteenittoman Avengers-kakun. Kakku oli ihan super herkullinen, mutta kerman pursottamista pitänee vielä harjoitella! Sunnuntaina meno oli lähes yhtä vauhdikasta kuin lauantaina. Kaikilla oli hauskaa ja nauru raikas. Kun discovalot vihdoin sammuivat ja vieraat olivat lähteneet, oli takki aika tyhjä. Olo oli kliseisesti sanottuna väsynyt, mutta onnellinen. Tilanne vaati mäkkärin kotiinkuljetuksen ja hetken hengähdyksen sohvalla ennen yövuoron alkua. Onneksi yövuoro meni parilla syötöllä, vaikka pikkumuru ei rauhoittunutkaan omaan unipesäänsä. Hän nukkui yön tiukasti äidin kainalossa. Muru sen sijaan veteli onnellisena unia omassa sängyssään aamuun asti, Avengers-lakanoissa tietenkin.

Juhlat on nyt juhlittu ja täytyy sanoa, että olen ihan tyytyväinen siihen, että jouduttiin siirtämään tälle viikolle suunnitellut ristiäiset maaliskuulle, sillä nyt ei ehkä olis ihan irronnut. Nimi kuitenkin jo ilmoitettiin eteenpäin. Teen synttäreistä myöhemmin vielä erillisen postauksen kuvien ja reseptien kanssa. Instagramin highlightseista löytyy myös lisää kuvia synttäreistä. Nyt lenkille pikkumurun kanssa, sillä aamun lenkki jäi aika lyhyeen. Vinkki vitonen, hommaa vaunuihin joko ilmakumirenkaat tai suihkauta silikonisprayta renkaisiin, niin vältyt lumikatastrofilta suojalumessa. Me ei aamulla vältytty.

<3:llä Jenniina

Ig: jenniinaemilja

Lapsen kanssa: DIY muovailuvaha

6.1.2022.Reading time 3 minutes.

Joululoma on ollut pitkä ja sisällä tekemisen keksimiseen on tosissaan saanut laittaa paukkuja. Kun majaleikit, puuhastelu ja mainosvideoiden teko on leikitty moneen kertaan, pelit pelattu ja Netflixiäkin katsottu enemmän kuin tarpeeksi, alkaa sohvannurkasta kuulua ”Äiti, mulla ei oo mitään tekemistä. Mitä tehtäis? Mitä mä voisin leikkiä? Voitsä leikkiä mun kanssa?”. Meillä eikä monella muullakaan varmastikaan riitä vastaukseksi ”Kyllä sä jotain keksit, leiki vaikka omassa huoneessa.”

Kaivelin tällä viikolla meidän puuhalaatikkoa ja huomasin, että pojan vanhat muovailuvahat olivat päässeet kuivumaan melko pahasti ja eri värien sijaan kaikissa purkeissa oli lähinnä ruskean eri sävyjä. Se siitä ohjeesta, ettei muovailuvahoja sekoiteta toisiinsa. Muovailu onnistui vielä vanhoilla vahoilla joten kuten, mutta vahamurun määrä sen jälkeen oli sellainen, että meidän Dysonkin köhi niitä imuroidessaan.

Muru tykkää muovailla, joten googlasin nopeasti, voisiko muovailuvahaa tehdä helposti itse. Ja voihan sitä! Valmiin muovailuvahan lisäksi päästäisiin tekemään vahaa yhdessä, mikä itsessään on jo kivaa ja vähän erilaista tekemistä. Siihen vielä päälle kaupassakäynti, niin sen päivän ohjelma olikin siinä. Kaiken tietenkin kruunaa se, kun lapsi saa kaataa taikatippoja (elintarvikeväriä) taikinaan ja taikina muuttaa väriään. Hauskaa ja helppoa!

Laitoimme testiin Simppelin sormiruokakeittiön ohjeen, mutta taikina jäi meillä kyseisellä ohjeella jostain syystä liian lötköksi, jonka vuoksi se tarttui sormiinaika pahasti. Lopulta päädyin lisäämään jauhoja vaivausvaiheessa siihen asti, kunnes taikina ei enää tarttunut sormiin ja lopputuloksesta tuli täydellinen! Ostimme kaupasta sinistä ja punaista elintarvikeväriä, joten toistaiseksi mennään vain kahdella värillä ja se tuntui riittävän pojalle. Ajattelin kuitenkin ensi viikolla hakea kaupasta vielä vihreää ja keltaista elintarvikeväriä, jotta saamme jemmaan useampaa väriä.

DIY muovailuvaha

Haluamasi määrä ilmatiiviitä lasipurkkeja tai minigrip-pusseja

2,5 dl vehnäjauhoja + jauhoja vaivaamiseen

1 dl suolaa

1 rkl sitruunahappoa (löytyy maustehyllystä ja apteekista)

1 rkl öljyä

2,5 dl kiehuvaa vettä

Elintarvikevärejä, mikäli haluat värjätä massan

Sekoita kuivat aineet keskenään
Lisää öljy ja kiehuva vesi
Jaa taikina osiin, mikäli haluat värjätä sitä
Lisää haluamasi väristä elintarvikeväriä massaan (noin 1 tl) ja sekoita
Anna jäähtyä ja vaivaa sen jälkeen jauhojen kanssa kunnes massa ei enää tartu sormiin
Jaa valmis massa ilmatiiviisiin purkkeihin säilytystä varten

Mikäli massa pääsee kuivahtamaan leikeissä, niin siihen voi lisätä öljyä notkistukseksi.

Kivoja yhteisiä muovailuhetkiä!

<3:llä Jenniina

Ig: jenniinaemilja

Lokakuu

1.10.2021.Reading time 4 minutes.

Laskettuun aikaan on alle kuukausi ja äitiyslomaa on takana viikko. Viikot vilisee silmissä ja tuntuu, että aina on perjantai. En ole vielä ihan sisäistänyt sitä, että pikkumuru voi olla täällä jo huomenna, mikäli hänellä on kiire maailmaan. Odotan häntä maailmaan jo malttamattomana, mutta samalla nautin salaa vielä hetken tästä kaikesta helppoudesta. Antaa hänen kasvaa ja kehittyä vielä hetki. Tosin, mikäli pikkumuru viihtyy vatsassa yhtä pitkään kuin veljensä, niin saan nauttia vielä ihan tuskastumiseen saakka.

Vois kuvitella, että olisin äitiysloman ensimmäisen viikon jälkeen levännyt ja virkeä. Noup, ei. Tää viikko on ollut aika väsynyt, sillä muru on reagoinut mun äitiysloman alkuun aika vahvasti. Hän kun haluaisi vaan olla äidin kanssa kotona, vaikka nauttiikin hoidossa olosta suunnattomasti. Osasin odottaa jotakin tällaista, mutta en ehkä kuitenkaan ihan näin vahvaa vastustelua. Neljä aamua viidestä on ollut yhtä taistelua hoitoon jätettäessä ja harmitus syntyy ihan kaikesta. Välillä itkee hän ja välillä itken minä. Eilen itkettiin molemmat. Hän jäi huutamaan äitiä hoitajan syliin ja minä purskahdin itkuun heti hoidon ulko-oven sulkeuduttua. Parastahan tässä on se, että luulen, että tää on vasta alkusoittoa tulevalle. Jos sulla on vinkkejä herkästä esikoisesta ja vauvan tulosta taloon, niin bring them on!

Loppuraskauden väsymys alkaa selkeästi näkyä silmistä, sillä kävin ostamassa dödön ja sain myyjältä kaupan päälle concelearin tummia silmän alusia varten. Lisäksi havahduin ensimmäistä kertaa tällä viikolla siihen, että naapurit kyselevät vointiani. Mietinpähän vaan, että miltä mahdan näyttää sitten marraskuun alussa, mikäli tää menee kovasti yliajalle. Ehkä ihan hyvä, että näpyttelin menemään pari päivää sitten Kicksin kosmetiikatilauksen. Neuvolalääkärin mukaan vielä ei ole mitään merkkejä siitä, että pikkumuru olisi tulossa lähiaikoina, vaikka pää on kuulemma jo ihan kosketusetäisyydellä. Kiitollisena kannan häntä just niin pitkään kuin on tarve, sillä tiedän, että hänellä on vatsassa hyvät oltavat. Hän kasvaa keskikäyrällä, liikkuu paljon ja syke on tasainen.

Väsymyksen lisäksi alkuraskaudesta tuttu päivittäinen huoli on palannut. Huomaan kuulostelevani vatsan liikkeitä monta kertaa päivässä ja miettiväni, onko hänellä kaikki hyvin. Etenkin aamuisin herätessä huoli on suurimmillaan, sillä pelkään litistävänä pikkumurun vatsaan nukkuessani. En oikeasti edes tiedä, onko se mahdollista, mutta silti havahdun öisin puoliunessa kuulostelemaan vatsan liikkeitä. Muistan, että sama huoli nosti päätään viimeisillä viikoilla myös murua odottaessa, joten tää kuulunee asiaan.

Muru on ehkä jollain tapaa alkanut sisäistää sitä, että pikkuveli on oikeasti tulossa, ettei tää ollutkaan mikään vitsi. Huomaan, että hän kaipaa tavallista(kin) enemmän aikaa äidin kanssa. Tällä viikolla ollaan leikitty paljon, pelattu lasten Muuttuvaa labyrinttia ja Afrikan tähteä, katsottu Pikku Kakkosta kainalokkain ja nukuttu yöt nenät vastakkkain. Enkä vaihtais hetkeäkään pois.

Väsymyksestä, taisteluista ja huolesta huolimatta tässä viikossa on ollut niin paljon hyvää. Yhteisten hetkien lisäksi rakastan syksyä. Ruskaa ja leijailevia vaahteran lehtiä. Raikasta ja kirpakkaa ilmaa. Aurinkoa, joka vielä lämmittää ja sadetta, joka raikastaa. Nautin pimenevistä illoista ja siitä, että herätessä katuvalot valaisevat kauniisti kotikadun. Siitä, että kohta voi aloittaa glögikauden ja laittaa pihavalot terassin luumupuuhun. Ja nythän voi, nyt on kauan odotettu lokakuu!

<3:llä Jenniina

Ig: jenniinaemilja

Pitäis

27.8.2021.Reading time 4 minutes.

Pitäis pestä lattiat ja pitäis käydä puhelimen valokuvat läpi. Pitäis soittaa ystävälle ja pitäis postata instaan. Niin ja pitäis kirjoittaa blogia ja käydä kävelyllä. Pitäis tehdä sitä ja pitäis tehdä tätä. Mulla oli pitkä lista asioista, joita olin ajatellut tekeväni tällä viikolla. Tilanteet muuttuu ja sen sijaan, että olisin pessyt lattiat ja päivittänyt instaa, olen leikkinyt muun muassa murun kanssa joulua ja keittänyt riisipuuroa, katsonut sata jaksoa (tai siltä se tuntuu) Mighty Expressiä Netflixistä, nukkunut yöt katkonaisesti ja istunut autossa ikkuna ja suu auki, jotta saisin edes vähän raitista ilmaa.

Muru tuli kipeäksi viime viikonloppuna ja sehän tietenkin tarkoitti sitä, että kaikki viikonlopun ja tämän viikon suunnitelmat lensivät sillä sekunnilla romukoppaan. Aluksi harmitti, sillä tiesin, että flunssa ei menisi parissa päivässä ohi ja kaikki, mitä olin suunnitellut tekeväni, jäisi todennäköisesti tekemättä. Ja niinhän ne jäi. Sen sijaan, että olisin edes miettinyt omia juttujani, nautin siitä, että sain viettää 24/7 murun kanssa äiti-poika aikaa. Oli ihana huomata, että äidin syli on edelleen se paras paikka. Tiedän, että jonain päivänä vielä tulee se päivä, kun hän ei enää kömmi kainaloon ja rapsuttele ajatuksissaan kättäni. Se surettaa jo nyt, joten siihen asti aion nauttia täysin sydämin siitä, että saan edelleen kokea noita hetkiä. Ne on ihan korvaamattomia ja luulen, että meille molemmille ihan yhtä tärkeitä. Arvostan omaa-aikaa, mutta jotenkin aina lapsen sairastaessa, oma-aika menettää hetkeksi täysin merkityksensä. Lapsen parantuessa, se sitten taas tuntuukin yhtäkkiä kultaakin kalliimmalta.

Nyt muru on vihdoin terve ja takaisin hoidossa. Se tietenkin tarkoitti sitä, että mulla kolkutti koko aamun takaraivossa ajatus siitä, että tänään pitäisi tehdä kaikki ne asiat, jotka olin ajatellut tällä viikolla tekeväni. Stressi puski pintaan. Enhän mä millään ehtisi tehdä kaikkea sitä muutamassa tunnissa. Tiedän olevani tehokas, mutta silti. Aika ei vaan riittäisi. Piti priorisoida. Hetken pohdittuani tajusin, ettei mun oikeasti pidä tehdä mitään. Tai no oikeasti pitäisi tehdä vain ruoka ja hakea muru hoidosta, ei muuta. Kaikki muu on tänään mun päätettävissä. Aina niin ei ole, mutta tänään on onneksi sellainen päivä. Siinä se. Heti helpotti. Jo toisen kerran viikon sisään, heitin romukoppaan ne asiat, jotka mun piti muka omasta mielestäni tehdä. Ja ai että, mikä vapauden tunne! Sen sijaan, että olisin pessyt lattiat (ehtii ensi viikollakin), pesin vessan, keitin kahvit, otin palan (rivin) suklaata ja aloin kirjoittamaan. Sen sijaan, että olisin tehnyt asioita, joita teen muita varten (kuvakirja jouluksi tai puhtaat lattiat vanhempieni kyläilyä varten), päätin kuunnella itseäni, enkä sitä ääntä (egoa) päässäni, joka vaatii suorittamaan ja olemaan tehokas. Ehdin olla tehokas ensi viikollakin. Just nyt mun keho ja mieli kaipaa hetken rauhaa. Eikä mikään ihme, sillä sairastava 4-vuotias ei ole ymmärrettävästi juurikaan antanut armoa viime päivinä tälle mamalle.

Kirjoitan ja juon kahvini lämpimänä, sillä ruoka on jo uunissa. Siinä on loppupäivän agenda ennen murun hakua. Kaikki muu on extraa. Tänään annan itselleni luvan vain olla, sillä mulla siihen on mahdollisuus. Voisitko sä tehdä samoin?

Ihanaa viikonloppua just sulle!

<3:llä Jenniina