Hygge pipo
Sain paljon kyselyitä liittyen eiliseen postaukseen (Ig), jossa kerroin tuntemattoman mummon laskeneen vaivihkaa liikennevaloissa piponi silmukoita, sillä hän halusi tehdä samanlaisen. Pipo oli kuulemma niin kovin nätti. Enpä olisi vielä vuosi sitten uskonut, että kudon saati sitten kirjoitan pipo-ohjetta auki muille jaettavaksi, mutta tässä se nyt tulee. Kesällä vielä ajattelin, että kutominen ei ole yhtään mun juttu ja olen vähintäänkin ihan surkea siinä. Niin ne ajatukset muuttuu! Nyt jopa tykkään siitä. Edelleenkään en ole mikään pro ja osaan kutoa vain pipoja, mutta hyvä alku sekin. Ainakin kaikilla sukulaisilla on nyt lämpimät pipot!
Disclaimer: Ohje ei ole millään tapaa pro-kielellä kirjoitettu.

Lanka: Novita Hygge Wool (100% villaa)
Langan menekki: Reilu 1,5 kerää. Osta siis kaksi kerää ja varmista, että ne on samaa erää, ettei käy köpsysti värien kanssa.
Puikot: Kympin pyöröpuikot

Ohje on muokattu versio tästä tee-se-itse-naisen sisustusblogin ohjeesta.
Luo 60 silmukkaa.
Kudo 2 oikein ja 2 nurin, kunnes neulosta on noin 27cm eli noin 35 kerrosta.
Aloita kavennukset.
Ensimmäinen kavennuskerros: Kudo koko kerros kaks silmukkaa oikein yhteen, kaks silmukkaa nurin yhteen. Jäljelle jää 30 silmukkaa.
Kudo koko kerros yks oikein, yks nurin.
Toinen kavennuskerros: Kudo koko kerros kaks silmukkaa oikein yhteen. Jäljelle jää 15 silmukkaa.
Kudo yks kerros oikein.
Kolmas kavennuskerros: Kudo koko kerros kaks silmukkaa oikein yhteen ja lopuksi yks silmukka oikein. Jäljelle jää 8 silmukkaa.
Katkaise lanka siten, että se riittää päättelyyn (noin 12 cm). Pujota lanka silmukoiden läpi. Kiristä ja vedä lanka nurjalle puolelle. Päättele kaikki repsottavat langat nurjalle puolelle.
Ja voilà, pipo on nyt valmis!
<3:llä Jenniina
Ig: jenniinaemilja