Lokakuu

Laskettuun aikaan on alle kuukausi ja äitiyslomaa on takana viikko. Viikot vilisee silmissä ja tuntuu, että aina on perjantai. En ole vielä ihan sisäistänyt sitä, että pikkumuru voi olla täällä jo huomenna, mikäli hänellä on kiire maailmaan. Odotan häntä maailmaan jo malttamattomana, mutta samalla nautin salaa vielä hetken tästä kaikesta helppoudesta. Antaa hänen kasvaa ja kehittyä vielä hetki. Tosin, mikäli pikkumuru viihtyy vatsassa yhtä pitkään kuin veljensä, niin saan nauttia vielä ihan tuskastumiseen saakka.

Vois kuvitella, että olisin äitiysloman ensimmäisen viikon jälkeen levännyt ja virkeä. Noup, ei. Tää viikko on ollut aika väsynyt, sillä muru on reagoinut mun äitiysloman alkuun aika vahvasti. Hän kun haluaisi vaan olla äidin kanssa kotona, vaikka nauttiikin hoidossa olosta suunnattomasti. Osasin odottaa jotakin tällaista, mutta en ehkä kuitenkaan ihan näin vahvaa vastustelua. Neljä aamua viidestä on ollut yhtä taistelua hoitoon jätettäessä ja harmitus syntyy ihan kaikesta. Välillä itkee hän ja välillä itken minä. Eilen itkettiin molemmat. Hän jäi huutamaan äitiä hoitajan syliin ja minä purskahdin itkuun heti hoidon ulko-oven sulkeuduttua. Parastahan tässä on se, että luulen, että tää on vasta alkusoittoa tulevalle. Jos sulla on vinkkejä herkästä esikoisesta ja vauvan tulosta taloon, niin bring them on!

Loppuraskauden väsymys alkaa selkeästi näkyä silmistä, sillä kävin ostamassa dödön ja sain myyjältä kaupan päälle concelearin tummia silmän alusia varten. Lisäksi havahduin ensimmäistä kertaa tällä viikolla siihen, että naapurit kyselevät vointiani. Mietinpähän vaan, että miltä mahdan näyttää sitten marraskuun alussa, mikäli tää menee kovasti yliajalle. Ehkä ihan hyvä, että näpyttelin menemään pari päivää sitten Kicksin kosmetiikatilauksen. Neuvolalääkärin mukaan vielä ei ole mitään merkkejä siitä, että pikkumuru olisi tulossa lähiaikoina, vaikka pää on kuulemma jo ihan kosketusetäisyydellä. Kiitollisena kannan häntä just niin pitkään kuin on tarve, sillä tiedän, että hänellä on vatsassa hyvät oltavat. Hän kasvaa keskikäyrällä, liikkuu paljon ja syke on tasainen.

Väsymyksen lisäksi alkuraskaudesta tuttu päivittäinen huoli on palannut. Huomaan kuulostelevani vatsan liikkeitä monta kertaa päivässä ja miettiväni, onko hänellä kaikki hyvin. Etenkin aamuisin herätessä huoli on suurimmillaan, sillä pelkään litistävänä pikkumurun vatsaan nukkuessani. En oikeasti edes tiedä, onko se mahdollista, mutta silti havahdun öisin puoliunessa kuulostelemaan vatsan liikkeitä. Muistan, että sama huoli nosti päätään viimeisillä viikoilla myös murua odottaessa, joten tää kuulunee asiaan.

Muru on ehkä jollain tapaa alkanut sisäistää sitä, että pikkuveli on oikeasti tulossa, ettei tää ollutkaan mikään vitsi. Huomaan, että hän kaipaa tavallista(kin) enemmän aikaa äidin kanssa. Tällä viikolla ollaan leikitty paljon, pelattu lasten Muuttuvaa labyrinttia ja Afrikan tähteä, katsottu Pikku Kakkosta kainalokkain ja nukuttu yöt nenät vastakkkain. Enkä vaihtais hetkeäkään pois.

Väsymyksestä, taisteluista ja huolesta huolimatta tässä viikossa on ollut niin paljon hyvää. Yhteisten hetkien lisäksi rakastan syksyä. Ruskaa ja leijailevia vaahteran lehtiä. Raikasta ja kirpakkaa ilmaa. Aurinkoa, joka vielä lämmittää ja sadetta, joka raikastaa. Nautin pimenevistä illoista ja siitä, että herätessä katuvalot valaisevat kauniisti kotikadun. Siitä, että kohta voi aloittaa glögikauden ja laittaa pihavalot terassin luumupuuhun. Ja nythän voi, nyt on kauan odotettu lokakuu!

<3:llä Jenniina

Ig: jenniinaemilja

Vauvatarvikkeet

Photo by elliot verhaeren

Muru totesi eilen, että ”äiti, nyt meillä on kaikki tavarat hankittuna, enää puuttuu vaan vaipat ja pikkuveli”. Ihanaa, että hän on näin kartalla. Ja näinhän se tosiaan on. Enää puuttuu vaipat ja pikkumuru. Olen viime viikkoina kolunnut Tori.fi:ä ja Facebookin Marketplacea ahkerasti hankkiakseni pikkumurulle kaiken tarvittavan. Kysellyt kotieläimistä ja sopinut noutoja. Lähes yhtä ahkerasti olemme ajaneet tavaroiden hakureissuilla kaikkien matkan varrella (tai edes jotenkin lähellä) olevien paloasemien ohi ja laskeneet kaikki vastaantulevat hälytysajoneuvot. Eilisen saldo noudettujen adaptereiden lisäksi oli Haagan paloasema, Erottajan paloasema ja Herttoniemen paloasema. Neljä ambulanssia, kaksi poliisiautoa ja öljyntorjuntayksikkö. Ei huono saldo yhdelle reissulle.

Hankittavien tavaroiden lista näytti elokuussa vielä melko pitkältä, mutta kuitenkin selkeältä: sitteri, kantoreppu, kantoliina, kantotakki, hoitoalusta, imetystyyny, rintapumppu, adapterit rattaisiin, lämpöpussi turvakaukaloon yms. Tavaroita, joita tiesin tarvitsevamme pikkumurun kanssa, ja jotka oli jo murun kohdalla todettu toimiviksi. En millään halunnut ostaa kaikkea uutena, sillä rahaa palaa muutenkin ja luonto kiittää kierrätyksestä. Ahkera hunttaus kannatti ja lopulta löysin käytettynä kaiken muun listalta paitsi kantotakin, imetystyynyn ja hoitoalustan. Nuokin olisi toki löytynyt käytettynä, mutta halusin sovittaa kantotakkia ennen ostamista ja ajatus maitoisesta imetystyynystä ja kakkaisesta hoitoalustasta ei oikein innostanut.

Murun kohdalla vältyttiin viisi vuotta sitten hutiostoksilta, sillä sain paljon hyödyllisiä vinkkejä ja tarpeellisia tavaroita lähipiiriltä. Nytkin lista oli selkeä, tosin tällä kertaa tiesin myös, mitä merkkejä suosia. Tavaroita metsästäessäni huomasin, etten todellakaan ollut ainoa, jolla oli ostohousut jalassa. Etenkin Baby Björnin sitterin suosio löi minut ällikällä. Valehtelematta kaikki alle 75 euron BB sitterit menivät minuuteissa kaupaksi. Lopulta kuitenkin kävi munkki ja löysin hyväkuntoisen BB:n sitterin meidän läheltä 40 eurolla. Ai että olin tyytyväinen!

Kaikissa hankinnoissa minulla ei niin ollut niin merkillä väliä, mutta muutaman hankinnan kanssa olin tarkkana. Halusin ehdottomasti Baby Björnin sitterin, sillä kangas on helppo pestä, se hytkyy hyvin ja menee kompaktiin tilaan. Haaveilin Isara The One-kantorepusta, mutta lopulta päädyin meille tuttuun Tula ftg:hen, sillä niitä oli huomattavasti paremmin saatavilla käytettynä ja lisäksi meiltä löytyy kotoa jo valmiiksi taaperokokoinen Tula myöhempää käyttöä varten. Coracorin kantoliinaa etsin pitkään, sillä niitä ei juurikaan liiku käytettynä, mutta tarpeeksi manifestoituani asiaa, sellainen putkahti Marketplace:ssa eteeni ja vielä haluamassani kuosissa. Ihan uskomatonta! Eikä tuo ollut edes ensimmäinen kerta. Sama kävi myös kaukalopussin, adaptereiden ja turvakaukalon kanssa.

En tosiaan halunnut ostaa imetystyynyä ja hoitoalustaa käytettynä, vaikka tiedän, että se olisi ollut järkevää. Jos pikkumuru on lähellekään yhtä kova tissihirmu kuin isoveljensä, niin laadukkaalle imetystyynylle on todellakin tarve. Itseasiassa muru on jo nyt ominut ostamani Doomoon imetystyynyn, sillä sen päällä on kuulemma kiva pötköttää ja katsoa telkkaria. Luulen, että tyynyn käytöstä tulee vielä sanomista, kun sille oikeasti tulee käyttöä pikkumurun kanssa. Meille ei (tälläkään kertaa) tule hoitopöytää vaan vaipat vaihdetaan liikuteltavan hoitoalustan päällä. Sen vuoksi päädyttiin jämäkkään ja kohtuuhintaiseen Ikean hoitoalustaan, joka on helppo putsata ja päälliset pestä. Tällä hetkellä hoitoalusta toimii pikkuautojen liukumäkenä. Mamalicious kantotakki löytyi sattumalta kesäalesta -70% alennuksella. Tummansininen väri ei ehkä ole se omin väri, mutta takki ajaa asiansa lenkkeillessä. Plussaa siitä, että takissa on erikseen vaihdettava raskauspaneeli, joten takki on päässyt käyttöön jo nyt.

Etukäteen olimme hankkineet vaatteiden ja äitiyspakkauksen lisäksi pinnasängyn, vaunut (postaukseen tästä), Baby-Vacin (pelastus pienille räkänokille), turvakaukalon ja turvakaukalon jalustan (jalusta oli käytössä murulla ennen turvavyöistuimeen siirtymistä).

Nyt sitten tosiaan puuttuu vaan vaipat ja vauva. Vaippoja saa onneksi kaupasta ja vauvakin on tulossa, joten eiköhän me näillä pärjätä!

<3:llä Jenniina

Sairaalakassi

Jouluna 2016 sairaalakassi ja turvakaukalo oli pakattuna eteiseen valmiiksi joululahjojen viereen. Olimme lähdössä Vierumäelle ja Lahteen joulun viettoon enkä halunnut ottaa riskiä, että lähdetään synnyttämään ilman niitä. No niin ei käynyt. Sairaalakassi käväisi Lahdessa, jonka jälkeen se odotti eteisessämme vielä reilu kolme viikkoa ennen varsinaista h-hetkeä. Olin ehkä vähän innoissani tuolloin, sillä ensimmäisen listan sairaalakassin sisällöstä tein varmaan joskus alkusyksystä lasketun ajan ollessa tammikuun alussa. Parempi kai ajoissa kuin liian myöhäänkään.

Pikkumurun laskettu aika on reilu kuukauden päästä, joten sairaalakassin pakkaaminen tulee ajankohtaiseksi taas lähiviikkoina. Samalla pitää varmaan pakata yökyläkassi murulle valmiiksi ihan vaan varmuuden vuoksi. Onneksi kyse ei ole tähtitieteestä. Tällä kertaa sairaalakassin sisältö on melko hyvin hallussa, vaikka päänvaivaa aiheuttaakin pikkumurun kotiutumisvaatteet, sillä lokakuussa sää voi olla ihan mitä tahansa. Viime kerrasta oppineena aion tällä kertaa tehdä kassin sisältöön yhden muutoksen: pakata enemmän evästä mukaan. Toinen vaihtoehto tietenkin olisi olla syömättä eväitä kuormasta ennen synnärille lähtemistä. Jep, viimeksi eväät oli lähes syöty ennen sairaalaan pääsyä. Yksi syy lisää, jonka takia kassia ei kannata pakata liian aikaisin.

Aloin hahmottelemaan omaa pakkauslistaa eilen, vaikka laskettu aika ei ihan vielä olekaan ovella. Tykkään pakkauslistoista, sillä ne tuo varmuutta siihen, että kaikki tarvittava on mukana. Tykkään myös ajatuksesta, että jos kävisi niin, etten itse pääse jostain syystä pakkaamaan, niin mieheni osaisi laittaa kamat kasaan ja tuoda ne sairaalaan. Sairaalakassin sisältö tulee olemaan lähes sama kuin viime kerralla, mutta esim. FFP2-maskit ja omat suihkusandaalit tulee tällä kertaa myös mukaan. Sairaalakassin sisällöstä löytyy tosi hyvin tietoa googlaamalla, joten jos kassin sisältö vähääkään mietityttää, niin kantsii käydä lukaisemassa muutama lista läpi, sillä jokaiselta listalta voi tarttua jotain mukaan, mitä ei itse tule ajatelleeksi.

Viimeksi sairaalakassin virkaa toimitti mun vanha joogakassi, mutta tällä kertaa otan Orspreyn reissurepun mukaan, joka on helppo heittää selkään sairaalasta lähtiessä. Plussana repussa on myös se, että tavarat saa omiin taskuihinsa, jolloin niitä ei tarvitse juurikaan etsiä. Reppu ei ehkä ole se kaikista tyylikkäin valinta, mutta toimiva kuitenkin. Sairaalan lahkeelliset mummopikkarit ja vaippa housuissa sitä muutenkaan tuntee itseään kovin tyylikkääksi, joten näillä mennään.

Mitä sitten pakkaan tällä kertaa sairaalakassiin?

Tärkeintä (tai ainakin yksi tärkeimmistä asioista) sairaalaan lähtiessä on ottaa mukaan äitiyskortti ja henkkarit, Mulla on omat synnytystoiveet äitiyskortin välissä, jotta ne tulee myös otettua mukaan ja annettua kätilölle. Lisäks kassiin kannattaa viime kerran kokemuksen mukaan pakata mukaan vesipullo, kännykän laturi ja kuulokkeet (jos joutuu olemaan sairaalassa pidempään), kempsut ja vaihtovaatteet sekä vanhemmille että vauvalle. Niin ja eväät tietenkin!

Kukaan ei ikinä puhu siitä, miten kipeää istuminen tekee synnytyksen jälkeen, joten tässä vinkkivitonen: pakkaa puhallettava kottikärryn sisärengas tai lasten uimarengas mukaan. Sen päällä on huomattavasti mukavampi istua ja imettää sekä matkustaa autossa kotiin, jos vauva on syntynyt alakautta. Poistaa painetta alakerrasta ja istuminen jopa tuntuu inhimilliseltä.

SAIRAALAKASSIN SISÄLTÖ

Äitiyskortti, henkkarit ja synnytystoiveet

Laturi ja kuulokkeet (jos sairaalassa joutuu olemaan pidempään)

Juomapullo

Kempsupussi

  • Shampoo ja hoitoaine
  • Hammasharja ja hammastahna
  • Kasvojen pesuaine ja kasvovesi
  • Naamarasva
  • Vanulappuja
  • Harja ja pari ponnaria
  • Dödö
  • Pari sidettä (tosin sairaalan jättisiteet best)

FFP2-maskit

Suihkusandaalit

Harso, tissilaput ja nännivoide

Oleskelu- ja kotiutumisvaatteet

  • Mustat löysät trikoohousutt (ei purista eikä paina eikä näy mahdolliset ylivuodot)
  • Pari imetystoppia
  • Kolitsi tai huppari
  • Imetysliivit
  • Parit puuvillaiset mamma-alushousut
  • Parit sukat
  • Yöpuku

Vauvan kotiutumisvaatteet

  • Parit 56 koon pitkähihaiset bodyt
  • Parit 56 koon trikoopöksyt
  • Parit sukat ja tumput
  • myssy
  • varmuudeksi mummon neuloma villapuku villasukilla ja villatumpuilla

Isin vaihtovaatteet ja hammasharja

Puhallettava kottikärryn sisärengas tai lasten uimarengas

Isoveljen lahja (legopaketti tai kirja)

Turvakaukalo ja kaukalopussi

Ja viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä:

Eväät

  • Turkinpippuripussi
  • Fazerinapatukka
  • Pähkinöitä
  • Suolakeksejä

Luulen, että näillä pärjätään hyvin!

<3:llä Jenniina

Synnytystoiveet

Raskaus alkaa olla siinä vaiheessa, että synnytys pyörii mielessä yhä useammin. Kuvittelin murun syntymän jälkeen, että toinen synnytys ei juurikaan jännittäisi, sillä olinhan jo kerran tehnyt sen. Miten väärässä olinkaan! Tuleva synnytys ei juurikaan pelota, mutta tottakai jännittää. Jännittää oikeastaan jopa enemmän kuin murun synnytys, sillä nyt meidän tulee huolehtia sairaalaan pääsyn lisäksi myös mm. murun hoitopaikka synnytyksen ajaksi ja myös sairaalassa olon ajaksi, mikäli perhehuoneita on vapaana. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin isoin huolenaiheeni liittyy siihen, kuka hakee murun hoidosta, jos olemme juuri silloin synnyttämässä. Kertonee ehkä siitä, että en ole kovin huolissani itse synnytyksestä, sillä tiedän pystyväni synnytykseen, mutta tottakai esimerkiksi odottamattomien komplikaatioihin mahdollisuus pelottaa.

Murun synnytys oli kaiken kaikkiaan hyvin voimaannuttava ja kaunis kokemus. En vaihtaisi siitä muuta kuin yli tunnin ponnistusvaiheen ja puheet imukupin käytöstä (onneksi siihen ei jouduttu, huh), mutta muuten kokemus oli täydellinen. Synnytys eteni omalla painollaan eivätkä kivutkaan olleet ylivoimaiset. Tottakai sattui, mutta jostain syystä sain voimaa kestää omat supistukset seuraamalla viereisten huoneiden supistuskäyriä. Olin toivonut, että voisin synnyttää ilman lääkkeellistä kivunlievitystä (ja niin tein), mikäli sille ei ole terveydellistä estettä, sillä olin kuullut varoituksia siitä, miten epiduraali hidastaa synnytystä ja lisää repeämien määrää. En tiedä, pitääkö väite millään tapaa paikkansa, mutta omalla kohdallani synnytys eteni suht nopeasti ja säilyin ilman repeämiä. Synnytyksen kokonaiskestoksi merkittiin vajaa 13h, joista vietimme sairaalassa alle kuusi tuntia imetyksineen ja pesuineen.

Tulevaan synnytykseltä toivon tietenkin samaa, mutta yritän olla vertaamatta murun synnytystä ja tulevaa pikkumurun synnytystä, sillä tiedän, että ne saattavat erota toisistaan kuin yö ja päivä. Tärkeintä itselleni kuitenkin on se, että synnytys on turvallinen sekä vauvalle että minulle huolimatta siitä, mitä olen etukäteen täyttänyt neuvolasta saatuun Ajatuksia tulevasta synnytyksestä-lomakkeeseen. Koen lomakkeen täytön tärkeäksi, vaikkei kaikkia toiveitani voitaisiinkaan toteuttaa, sillä uskon, että lomakkeen avulla kätilö saa jonkinlaisen käsityksen siitä, millainen synnyttäjä olen, ja miten kanssasi olisi hyvä toimia, jotta synnytys olisi mahdollisimman hyvä ja onnistunut kokemus kaikille. Lomakkeen täyttö antaa myös mahdollisuuden itselle miettiä tulevaa synnytystä eri näkökulmista, minkä koen tärkeäksi synnytykseen valmistautumisen kannalta.

Mitä sitten toivon synnytykseltä? Toivon kiireetöntä alatiesynnytystä, jonka annetaan edetä omalla painollaan, mikäli se on turvallista vauvalle ja minulle. Toivon, että saan avautua rauhassa ja valmistautua ponnistamaan vasta sitten, kun kehoni on valmis siihen. Ei siis mitään harjoitusponnistuksia, sillä yli tunnin ponnistusvaihe oli viimeksi vähän liikaa. Jos ponnistusvaihe venyy, niin toivon oksitosiinia suoran suoneen supistusten vauhdittamiseksi, sillä imukupin käyttö ei houkuta. Toivon, että synnytystoiveeni huomioidaan ja niitä kunnioitetaan. Haluan tuntea oloni turvalliseksi, mikä edellyttää sitä, että tiedän, mitä milloinkin tapahtuu.

Toivon kätilöä, joka on perehtynyt lääkkeettömään kivunlievitykseen, sillä koin, että viimeksi siitä oli valtava hyöty. En myöskään kokenut hänen puoleltaan minkäänlaista painostusta lääkkeelliseen kivunlievitykseen vaan kätilö helpotti oloani esimerkiksi akupunktioneuloilla. Ilokaasusta ei ole minulle apua, sillä se saa minut huonovointiseksi. En kuitenkaan poissulje lääkkeellisen kivunlievityksen mahdollisuutta, mikäli sille on jokin lääketieteellinen tarve. Kuten siihenkin, niin kaikkiin muihinkin toimenpiteisiin toivon, että kysytään lupa ja perustellaan, miksi jokin on tärkeää tehdä. Poikkeuksena tietenkin jokin akuuttitilanne, joka uhkaa joko vauvan tai minun terveyttä. Silloin antaa vaan mennä, turvallisuus ennen kaikkea.

Sain viimeksi vain muutaman tikin ja toivonkin, että synnytyksen annetaan tälläkin kertaa edetä rauhassa ja kehoani kuunnellen. Psst. Välilihan tukeminen olisi kiva juttu. Kun pikkumuru on vihdoin syntynyt toivon, että saan hänet suoraan rinnalle. Mieheni saa hoitaa napanuoran leikkauksen ja toivon, että saamme olla hetken rauhassa vauvan kanssa ennen pesuja ja muita tarvittavia toimenpiteitä. Istukka saa syntyä rauhassa ilman lisäapua, mutta mikäli näyttää, että se ei tule ulos itsekseen, niin oksitosiinia voi antaa avittamaan ulostuloa.

Synnytyksen jälkeen toivon, että pääsemme kotiin mahdollisimman pian, mikäli meidän molempien terveydentilanne sallii sen. Mikäli me ei jostain syystä päästä kotiutumaan pian synnytyksen jälkeen, niin toivon, että pääsisimme perhepesään tai perhehuoneeseen, sillä koen, että vauvan ensihetkien kokeminen on isälle ihan yhtä tärkeää kuin äidille. Jos perhehuoneita ei ole vapaana, niin ei sekään kuitenkaan ole maailmanloppu, sillä tiedän pärjääväni yksinkin. Murun kannalta olisi varmasti myös kivempi, jos isi olisi kotona, kun äiti on vauvan kanssa sairaalassa. Pikkuveljen syntymä on kuitenkin aika jännä juttu ja se, että äiti joutuu olemaan sairaalassa, voi olla aika kova paikka herkälle murulle.

Siinäpä niitä toiveita. Toivon, että toiveet voitaisiin ottaa huomioon synnytyksessä, mutta olen myös valmistautunut siihen, että kaikki voi mennä täysin eri tavalla ja se on ihan ok. Turvallisuus ja terveys ennen kaikkea. Se on meille kaikista tärkeintä. Reilu muutaman viikon päästä pikkumuru onkin jo täysiaikainen, mikä kuulostaa hurjalta! Nyt sitten vaan odotellaan ja valmistaudutaan rauhassa tulevaan synnytykseen. Jännää!

<3:llä Jenniina

Raskauskilot

Puhutaanko hetki painosta? Kävin neuvolassa ja painoa kysyttäessä, kerroin olevani kohta ihan uudella painokymmenellä. Siis lähes saman painoinen kuin silloin, kun lähdin synnyttämään murua 4,5 vuotta sitten. En ajatellut asiaa sen tarkemmin, mutta sain terveydenhoitajalta huolestuneen kyselyn siitä, ahdistaako painonnousu minua. Ei, ei ahdista. Rakastan kasvavaa vatsaa ja sitä, miten kauniisti kehoni kantaa kasvavaa elämää sisälläni. Sitä, miten naisen vartalo muovautuu raskauden edetessä, ja miten uskomattomalla tavalla se palautuu siitä. Ihmetyksekseni jouduin hetken vakuuttelemaan asiaa hoitajalle. Nykyään niin monet kuulemma kokevat valtavia ulkonäköpaineita raskaana ollessaan. Ainahan raskauden ajan painonnoususta puhutaan, mutta en jotenkin osannut kuvitella, että joutuisin vakuuttelemaan huoletonta lausahdustani painonnoususta sen kummemmin. Itse koen päässeeni melko vähällä painonnousun suhteen, sillä tähän mennessä minulle on tullut 6kg lisää (rv31), mikä on kuitenkin melko maltillisesti raskausviikkoihin nähden.

Muistan, miten murua odottaessani tutkin oman äitini äitiyskortteja, ja ihmettelin, miten äidilleni oli jäänyt kolme kiloa minun synntykseni jälkeen. Miten hän ei pudottanut kiloja raskauksien välissä? Oi voi, miten vähän tiesinkään. (Nyt lähinnä mietin, miten hänelle jäi muistoksi minusta vain kolme kiloa.) Kuvittelin ennen raskaaksi tulemista, että olisin itse palautunut samaan painoon kuin ennen ensimmäistä odotusta, mutta mitä vielä. Lopulta kerrytin noin kilon vuodessa raskauksien välissä, mutta olen silti ollut koko sen ajan tyytyväisempi vartalooni kuin koskaan (muutamaa huonoa päivää lukuunottamatta). Onhan kehoni kuitenkin kantanut elämää sisällään reilu 9kk, imettänyt 1,3 vuotta ja samalla valvonut ties kuinka monta sataa tuntia vauva-ja taaperovuosien aikana. Ja nyt se vielä tekee kaiken sen vapaaehtoisesti uudestaan. Vartaloni on vuosien varrella muovautunut nuoren naisen treenatusta kropasta naisen kropaksi kaikkine muhkuroineen ja makkaroineen. Ja todellakin, kynä ei putoa tissien alta mihinkään. Siitä kuulemma jonkin iltapäivälehden mukaan tietää, että tissit roikkuu. Jep, kyllähän ne roikkuu, mutta kauniit ne on silti.

Selasin eilen vanhoja kuvia ja silmiini osui vajaa 20 vuotta vanha kuva teinivuosiltani. Olin hyvässä kunnossa, mutta silti tyytymätön vartalooni. Eihän se ollut samanlainen kuin Britney Spearsilla. Britney teki Demi.fi mukaan 600 vatsaa päivässä, joten mäkin tein. Poljin stepperillä samalla, kun katsoin MusicTelevisionia ja toivoin, että jonain päivänä mäkin painaisin vain 50 kiloa kuten Britney. Kuvittelin, että se, miltä vartaloni näyttää, määrittelee mut ihmisenä. Voi kunpa olisin tiennyt silloin paremmin. Tai edes tiennyt, mihin kaikkeen Photoshop pystyy. Vähän sama ilmiö on nyt somen kanssa. Vertaamme itseämme johonkin toiseen, usein tuntemattomaan ja määrittelemme itsemme sen kautta jonkinlaiseksi, usein vääränlaiseksi. Liian sellaiseksi tai liian tällaiseksi. Ei tarpeeksi sellaiseksi tai tarpeeksi tällaiseksi. Teen sitä itsekin, ja joka kerta, kun saan itseni kiinni siitä, mietin, että miksi. Miksi teen tarkoituksella jotakin, mikä vie minua kauemmaksi itsestäni? Pitäisi kai jo tietää paremmin tähän mennessä.

Nyt vajaa 20 vuotta ja vajaa 20 kiloa myöhemmin, en enää stressaa siitä, mahtuuko 27 tuumaiset farkut jalkaan. Ei mahdu. Farkkukoon sijaan mietin esim. sitä, että palautuuko mun lantionpohjan lihakset, ja pystynkö vielä joskus juoksemaan ilman, että tuntuu, että pissat tulee housuun. Toivon todella niin. Stepperi ja MusicTelevision on vaihtunut lantiopohjatreeniin ja Suureen keramiikkakisaan. Valehtelisin myös, jos väittäisin, etteikö yhtään jännitä, miltä vartaloni näyttää pikkumurun syntymän jälkeen. Uskon kuitenkin, että kehoni löytää taas raskauden jälkeen oman luonnollisen painonsa, kunhan annan sille aikaa palautua, ja muistan kohdella sitä kunnioittaen. Odotan innolla jo sitä, että saan synnytyksen jälkeen oman toimintakykyni takaisin, mutta siihen asti aion nauttia siitä, että saan kantaa jotakin näin kaunista sisälläni. Juuri tällä hetkellä, vaa’an kohta näyttäessä 70kg, tunnen valtavaa kiitollisuutta omaa vartaloani kohtaan. Pikkumuru möyrii vatsassa, ja se muistuttaa minua joka kerta siitä, miten hyvän kasvupaikan vartaloni on tarjonnut murulle ja nyt pikkumurulle. Vartaloni on kaunis, vahva ja naisellinen kaikkine muotoineen ja muhkuroineen.

<3:llä Jenniina