Synnytyskertomus

Pikkumuru syntyi keskiviikkona 27.10.2021 klo 17.18. Vauhdilla ja yllättäen.

Heräsin aamulla puoli kuudelta siihen, että jotain valuu sänkyyn. Ajattelin ensiksi, että se on hikeä, sillä paketin lupauksista huolimatta patjansuojus ei ollut kovin ”miellyttävä ja hiostamaton”. Nousin sängystä ja matkalla vessaan totesin miehelleni, että valun lapsivettä ellei sitten lantionpohjan lihakset falskaa ja pahasti. Laitoin siteen ja siirryin alakertaan, jotta esikoinen ei heräisi. Hiiviskelystä huolimatta hän heräsi ja kysyi, että syntyykö veikka nyt. Totesin, ettei vielä, mutta lähipäivinä varmasti. Enpä olisi uskonut, että iltapäivällä meillä olisi veikka sylissä.

Soitin Naistenklinikalle ja he pyysivät näytille päivystykseen klo 12, sillä supistukset eivät olleet vielä alkaneet. Vein pojan kasiksi hoitoon housut märkänä, sillä autosta noustessa lapsivettä valahti sitten kerralla vähän enemmän pöksyihin. Onneksi oli pyyhe alla, ettei uudet beiget nahkapenkit saaneet uutta väritystä. Sanoin heipat murulle ja halattiin pitkään. Tässä vaiheessa olin lähes varma, että näkisimme vielä iltapäivällä, sillä oloni oli täysin normaali lapsiveden valumista lukuunottamatta.

Kotona kulutin aikaa istuskelemalla jumppapallon päällä ja katsomalla Netflixiä. Laitoin Tens-laitteen päälle, vaikkei supistuksia vielä tullutkaan. Ruokaa ei tehnyt mieli, mutta yritin silti syödä jotakin. Jääkaapista löytyi edellisen päivän pizzan jämät, jotka söin ajatellen, etten saa ruokaa vähään aikaan. Ajattelin, että ostan sitten iltapäivällä sairaalan kanttiinista kahvin ja sämpylän, kun tutkimus olisi ohi. Ei tarvinnut ostaa.

Rajoituksista johtuen menin päivystykseen yksin. Odottelin hetken vuoroani aulassa, kunnes vuoronumeroni välähti taululle. Hoitaja kyseli perustiedot ja syyn tulooni. En uskaltanut istua vaalealle kangastuolille, sillä tiesin, että noustessa saattaisi valahtaa loputkin lapsivedet. Ilmoittautumisen jälkeen odottelin vuoroani tutkimushuoneeseen aulassa. Odottelu kesti pidempään kuin oli kuvitellut, sillä kyseisenä päivänä oli paljon ruuhkaa. Istuuduin ja noustessani vessaan tunsin loppujenkin lapsivesien holahtavan housuihin. Mietin hetken, että mitä teen. Siinä sitten ihan muina naisina nojailin tolppaan mahdollisimman huomaamattomasti, sillä aula oli täynnä ihmisiä ja minulla oli housut, sukat ja kengät täynnä lapsivettä. Onneksi sentään housut oli mustat. Rohkaistuin ja menin tiskille uudestaan. Kysyin, olisiko heillä vaihtohousuja. Sain sukat kaupan päälle. Vaatteet vaihdettuani tuli minun vuoroni päästä tutkimukseen.

Tutkimushuoneessa pääsin käyrille ja minulle tehtiin sisätutkimus. Kello oli tässä vaiheessa jotain puoli yhden ja yhden välillä. Kohdunkaulaa oli 2cm jäljellä ja kohdunsuu oli auki yhdelle sormelle. Kätilö totesi, että pääsen kotiin, mikäli käyrät on ok ja streptokokki näyte negatiivinen. Vastaus tulisi tunnin kuluttua. Käyrillä maatessa tunsin ensimmäiset supistukset. Reilu tunnin kuluttua kätilö tuli takaisin ja totesi, että minut siirretään käynnistämisyksikköön antibioottitipalle, sillä näyte oli positiivinen. Tässä vaiheessa supistukset olivat voimistuneet huomattavasti ja niitä tuli säännöllisesti. Pyysin uutta sisätutkimusta. Kohdunkaulaa ei ollut enää jäljellä ja nyt olin auki kahdelle sormelle. Soitin miehelleni, että jäämme sairaalaan.

Siirryimme yläkertaan käynnistysosastolle, jossa odottelimme huoneemme siivousta. Supistukset tulivat niin voimakkaina, että tuntui ettei jalat kanna. Vielä kuitenkin hymyilytti. Minulle laitettiin antibioottitippa, jonka pitäisi vaikuttaa 4h ennen lapsen syntymää. Tens-laite jyskytti koko ajan selässäni. 1,5 tunnin makoilun jälkeen pyysin uutta sisätutkimusta, sillä supistuksia oli tullut hyvin säännöllisesti ja ne olivat todella voimakkaita. Olin neljä senttiä auki ja kätilö (tai ehkä hoitaja?) alkoi järjestellä minulle paikkaa synnytysosastolta. Hän kysyi, mitä mieltä olisin vesisynnytyksestä, sillä olin kertonut toivovani lääkkeetöntä kivunlievitystä ja mahdollisimman luonnollista synnytystä. Totesin, että käy enemmän kuin hyvin! Pakattiin kimpsut ja kampsut ja siirryttiin alakertaan synnytysosastolle ammeelliseen huoneeseen.

Kätilö laittoi ammeen veden valumaan, jonka jälkeen minut laitettiin takaisin käyrille. Kätilömme oli aivan mahtava. Tulimme heti hyvin juttuun ja tuntui, että hän tiesi tasan tarkkaan, millaista synnytystä olin toivonut. Edelleen ihmettelen sitä, sillä kaikki eteni niin nopeasti, että en edes muistanut antaa Synnytystoiveeni-paperia hänelle luettavaksi. Käyrille laittamisen jälkeen kätilömme teki minulle jälleen sisätutkimuksen, sillä aloin tuntea paineen tunnetta. Olin yhdeksän senttiä auki. Kätilö totesi, että vauva syntyy just. Ammeen vesikin oli juuri sopivasti ehtinyt valua.

Kello oli vähän yli viisi, kun siirryin ammeeseen. Löysin hyvän kylkiasennon ja totesin naisellisesti, että ”nyt tulee kakka tai sitten tää lapsi syntyy”. Kuusi minuuttia ja neljä ponnistusta. Sitten hän oli sylissä. Silmät turvonneina kiinni, iho sinisenä ja posket mustelmilla. Silti niin kaunis. Meidän täydellinen pieni poika. 49,5 cm ja 3716g täyttä rakkautta.

Kun olin saanut itseni kammettua ammeesta takaisin sänkyyn (mikä tuntui siinä hetkessä synnytystäkin vaikeammalta ponnistukselta), pikkumuru pääsi tissille. Hän ymmärsi heti, mistä on kyse ja tarrasi tissiin kiinni. Sain synnyttää istukan rauhassa, joskin oksitosiinin avulla. Muuten synnytys meni täysin luomuna kuten olin toivonutkin. Sain pari tikkiä ja kehun siitä, miten hienosti minut oli tikattu edellisessä synnytyksessä. Kuin uusi kuulemma! Nauratti.

Kätilö lähti hoitamaan muita synnytyksiä ja hakemaan meille iltapalaa. Saimme tutustua rauhassa uuteen perheenjäseneemme, sillä kätilöillä oli kädet täynnä muiden salien kanssa. Puoli kasin maissa saimme iltapalaa ja pääsin suihkuun. Pikkumuru punnittiin ja mitattiin. Kätilön vuoro oli päättymässä. Halattiin ja kiitettiin. Tirautin myös muutaman kyyneleen. Synnytyksen kestoksi merkittiin 3 tuntia ja 9 minuuttia. Olen niin kiitollinen meidän kätilölle Emmille ja kaikille meitä hoitaneille työntekijöille Naistenklinikalla. En olisi voinut toivoa parempaa synnytyskokemusta. Kaiken kruunasi se, että saimme kuulla pääsevämme toivomaamme perhepesähotelliin. Taisin taas tirauttaa muutaman kyyneleen.

Yhdeksän jälkeen siirryimme synnytysosastolta odotushuoneeseen, sillä sairaalassa pitää olla vähintään kuusi tuntia synnytyksen jälkeen. Mieheni haki meille sushia, sillä olin himoinnut sitä alkuraskaudesta saakka kuten varmasti puolet raskaana olevista. Puoli kahdeltatoista siirryimme autolla viereiseen Scandiciin ja kirjauduimme sisään hotelliin. Hotellisänky houkutti, vaikka tiesinkin, että tulevina öinä (lue: vuosina) ei unet enää kovin palauttavia olekaan. Lopulta vietimme kaksi yötä perhepesässä, jonka jälkeen pääsimme isoveikan luokse kotiin. Ikävä oli valtava!

Synnytys oli täysin erilainen kuin esikoisen kanssa, mutta jälleen yhtä voimaannuttava ja kaunis kokemus. Keho ja mieli pystyy parhaimmillaan ihmeellisiin asioihin.

<3:llä Jenniina

IG: jenniinaemilja