Lapsen kanssa: DIY muovailuvaha

Joululoma on ollut pitkä ja sisällä tekemisen keksimiseen on tosissaan saanut laittaa paukkuja. Kun majaleikit, puuhastelu ja mainosvideoiden teko on leikitty moneen kertaan, pelit pelattu ja Netflixiäkin katsottu enemmän kuin tarpeeksi, alkaa sohvannurkasta kuulua ”Äiti, mulla ei oo mitään tekemistä. Mitä tehtäis? Mitä mä voisin leikkiä? Voitsä leikkiä mun kanssa?”. Meillä eikä monella muullakaan varmastikaan riitä vastaukseksi ”Kyllä sä jotain keksit, leiki vaikka omassa huoneessa.”

Kaivelin tällä viikolla meidän puuhalaatikkoa ja huomasin, että pojan vanhat muovailuvahat olivat päässeet kuivumaan melko pahasti ja eri värien sijaan kaikissa purkeissa oli lähinnä ruskean eri sävyjä. Se siitä ohjeesta, ettei muovailuvahoja sekoiteta toisiinsa. Muovailu onnistui vielä vanhoilla vahoilla joten kuten, mutta vahamurun määrä sen jälkeen oli sellainen, että meidän Dysonkin köhi niitä imuroidessaan.

Muru tykkää muovailla, joten googlasin nopeasti, voisiko muovailuvahaa tehdä helposti itse. Ja voihan sitä! Valmiin muovailuvahan lisäksi päästäisiin tekemään vahaa yhdessä, mikä itsessään on jo kivaa ja vähän erilaista tekemistä. Siihen vielä päälle kaupassakäynti, niin sen päivän ohjelma olikin siinä. Kaiken tietenkin kruunaa se, kun lapsi saa kaataa taikatippoja (elintarvikeväriä) taikinaan ja taikina muuttaa väriään. Hauskaa ja helppoa!

Laitoimme testiin Simppelin sormiruokakeittiön ohjeen, mutta taikina jäi meillä kyseisellä ohjeella jostain syystä liian lötköksi, jonka vuoksi se tarttui sormiinaika pahasti. Lopulta päädyin lisäämään jauhoja vaivausvaiheessa siihen asti, kunnes taikina ei enää tarttunut sormiin ja lopputuloksesta tuli täydellinen! Ostimme kaupasta sinistä ja punaista elintarvikeväriä, joten toistaiseksi mennään vain kahdella värillä ja se tuntui riittävän pojalle. Ajattelin kuitenkin ensi viikolla hakea kaupasta vielä vihreää ja keltaista elintarvikeväriä, jotta saamme jemmaan useampaa väriä.

DIY muovailuvaha

Haluamasi määrä ilmatiiviitä lasipurkkeja tai minigrip-pusseja

2,5 dl vehnäjauhoja + jauhoja vaivaamiseen

1 dl suolaa

1 rkl sitruunahappoa (löytyy maustehyllystä ja apteekista)

1 rkl öljyä

2,5 dl kiehuvaa vettä

Elintarvikevärejä, mikäli haluat värjätä massan

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään
  2. Lisää öljy ja kiehuva vesi
  3. Jaa taikina osiin, mikäli haluat värjätä sitä
  4. Lisää haluamasi väristä elintarvikeväriä massaan (noin 1 tl) ja sekoita
  5. Anna jäähtyä ja vaivaa sen jälkeen jauhojen kanssa kunnes massa ei enää tartu sormiin
  6. Jaa valmis massa ilmatiiviisiin purkkeihin säilytystä varten

Mikäli massa pääsee kuivahtamaan leikeissä, niin siihen voi lisätä öljyä notkistukseksi.

Kivoja yhteisiä muovailuhetkiä!

<3:llä Jenniina

Ig: jenniinaemilja