Läsnäolo

Ystävyys. Delete. Sanat. Delete. Hymy. Delete. Sama kaava on toistunut viime aikoina useasti. Alan kirjoittamaan, mutta mikään ei tunnu oikealta. Haluaisin kirjoittaa ystävyydestä. Siitä, mistä tietää, milloin on aika luopua ystävyydestä, ja tarvitseeko siitä ylipäätään luopua. Haluaisin kirjoittaa sanoista ja niiden voimasta. Siitä, millainen vaikutus niillä on toisiimme, mutta ennen kaikkea itseemme. Haluaisin kirjoittaa tuntemattoman vanhan rouvan hymystä, jonka saan häneltä aina ohi kulkiessani. Niin paljon ajatuksia, mutta jokin tökkii. Jokin tökkii ja pahasti. Vai tökkiikö sittenkään, ehkä kyse on vain siitä, että jokin muu tuntuu nyt merkityksellisemmältä?

Asia, joka tuntuu tällä hetkellä kovin merkitykselliseltä, on läsnäolo. Joku on joskus sanonut (ehkä Eckhart Tolle?), että läsnäolo on yhtä kuin onnellisuus. Läsnäolo tässä hetkessä. Hetkessä, jossa ei ole mennyttä eikä tulevaa. Juuri tässä hetkessä on onnellisuus. Sitä, kun ajattelee tarkemmin, niin aika hienosti sanottu. Ajatus siitä, että ei ole mennyttä taakkaa, eikä tulevia huolia, on vapauttava. Se on myös jollain tapaa tosi lohdullinen ajatus. Sitten, kun sen vielä aina muistaisi arjessa.

Läsnäolo ja sen merkitys on isoin asia, minkä olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana. En muista, että olisin ikinä aiemmin kiinnittänyt siihen huomiota. Olinhan mielestäni aina läsnä ja elin hetkessä. Olin läsnä, mutta en kuitenkaan läsnä, enkä todellakaan elänyt hetkessä. Huolehdin menneestä ja tulevasta, mutta en havahtunut siihen, että juuri sillä hetkellä kaikki on hyvin. Kuinka paljon helpompaa meillä olisi ajatustemme kanssa, jos pääsisimme vapaaksi menneestä ja tulevaa ei olisi?

Muistan viime toukokuisen puhelun, jossa ystäväni kertoi alkaneensa meditoimaan saadakseen ajatuksensa kasaan. Itse kerroin aloittaneeni crossfitin samasta syystä. Asia, jota en tuolloin vielä ymmärtänyt, oli se, että hän kohtaisi ja hyväksyisi ajatuksensa täydessä hiljaisuudessa, kun minä yritin unohtaa omani rautaa nostaessani. Voit vain kuvitella, kumpi oli sisäisen rauhan kannalta parempi vaihtoehto. Lopulta minäkin aloin meditoimaan. Ei ihan helppo nakki, mutta tulipahan todistettua, että jos minä pystyn siihen, niin kuka vaan pystyy, myös sinä.

Ilman tuota puhelua en todennäköisesti tietäisi, millaista on olla joka solulla läsnä. En olisi yhtä varma siitä, että asiat järjestyy. En ehkä olisi huomannut, että just nyt kaikki on okei. En olisi näin kiitollinen enkä luottavainen elämää kohtaan. Seuraavaksi ehkä tosiaan kirjoitan sanojen voimasta, sillä sanoilla on merkitystä. Isompi kuin uskommekaan.

<3:llä Jenniina

Vappu

Vappuna 2006 matkustin bussilla Helsinkiin ja mua jännitti tosi paljon. Ei niinkään sen bussimatkan takia, vaan sen takia, että olin sopinut treffit yhden aika kivan pojan kanssa. Tapasin pojan Kauppatorilla ja sain siltä ison Nasu-ilmapallon. Tykkäsin siitä pallosta, mutta myös sen antajasta. Niin paljon, että Lahti-Helsinki-Lahti bussireitti tuli hyvin tutuksi. Aikaa kului ja bussimatkat vaihtuivat junamatkoihin (koska oikorata), ja lopulta junamatkat vaihtuivat yhteiseen kotiin. Kuka olisikaan uskonut, että 14 yhteistä vappua ja neljä kotia myöhemmin, saisin edelleen tuolta samalta, nyt jo mieheksi muuttuneelta pojalta ilmapallon.

Viimeiset kolme vuotta olemme ostaneet vappupallon myös pojallemme. Hänelle, joka ilmoitti tulostaan vappuna 2016. Mikäs sen ikimuistoisempi 10v vuosipäivälahja, kuin plussaa näyttävä pissatikku! Ei ehkä toimi kaikille, mutta meillä se toimi ”ihan” hyvin raskaiden lapsettomuushoitojen keskellä.

Odotan vappua joka vuosi. En juhlahumun vuoksi, vaan siksi, että yleensä vappuna tapahtuu yllättäviä, ja ihmeellisiäkin asioita. Kerran saimme erikoisvieraina synttärikutsun entisten naapureidemme luokse. Paikan päällä selvisi, että erikoisvieraana olo tarkoitti sitä, että söisimme super tulista intialaista ruokaa keskellä heidän olohuonettaan 20 intialaisen kuvatessa meitä ja meidän poskipäiltä valuvia hikikarpaloita. Hämmentävä kokemus kieltämättä, joka edelleen nostaa hymyn huulille.

Mulle vappu merkitsee yhdessäoloa ystävien ja perheen kanssa, naurua, perunasalaattia ja nakkia, mutta ennen kaikkea tunnetta siitä, että kaikella on tarkoituksensa. Tänäkin vappuna mä laitan silmät kiinni, ja kiitän kaikesta siitä, mitä elämä on mulle antanut. Ehkä uskallan jopa heittää ilmaan pienen toiveen tuleville vapuille.

Tänä vappuna ollaan kotona, grillataan ja nautitaan luonnosta. Ihan perus viikonloppu siis, mutta silti vatsanpohjassa vähän kutkuttaa.

Mitä sun vappuun kuuluu?

<3:llä Jenniina

Yhdessä

Viimeinen kuukausi on eletty aika lailla hiljaiseloa. Olen kokenut oman pysähtymisen tosi tärkeäksi, ja nauttinut siitä, että pysähtymisestä ei ole tarvinnut tuntea huonoa omatuntoa. Sen sijaan olen tuntenut ajottain huonoa omatuntoa omasta onnesta tilanteessa, jossa niin moni muu kärsii.

Viimeiseen kuukauteen on kuulunut lukemattomia tunteja leikkiä, ulkoilua ja yhdessäoloa perheen kanssa. Paljon iloa, naurua, rakkautta ja onnenhetkiä. Asioita ja tunteita, joita meidän arkeen kuuluu muutenkin. Nyt niiden määrä ja mittakaava on vain kasvanut, sillä meillä ei ole ollut muuta kuin aikaa. Ei suunnitelmia, ei kiirettä eikä stressiä. Ainut asia, jota olen odottanut on Lidlin mainoslehtinen, joka kilahtaa postilaatikkoon pari kertaa viikossa.

Koen, että viimeinen kuukausi on ollut ainutkertaista aikaa meidän perheelle, josta olen kiitollinen. Raha on hyvin toissijainen juttu kaiken sen keskellä, mitä olemme saaneet kokea ja tuntea yhdessä. Tunne siitä, että olemme mieheni kanssa edelleen 14 yhdessäolovuoden jälkeen tehty toisillemme, luo varmuutta siihen, että mitä tahansa elämässä tapahtuu, niin kaikesta selvitään yhdessä. Muistetaan pitää huolta toisistamme!

<3:llä Jenniina

Pysähtyminen

Kuka olisi vielä kuukausi sitten uskonut, että maaliskuussa meidän kaikkien arki muuttuisi näin radikaalisti. Se tulee varmasti muuttumaan vielä paljon tämänkin hetkisestä tilanteesta. Kaikesta uutistulvasta ja epävarmuudesta huolimatta, oma mieli on rauhallinen. Luotan siihen, että kaikki järjestyy kyllä. Haluan uskoa, että kaikella tällä on jokin tarkoitus ja lopulta tästä seuraa jotain hyvää. Jossain vaiheessa ja jollain aikavälillä.

Kaikki kevään ja lähitulevaisuuden suunnitelmat saavat nyt jäädä. Kuukausi sitten, sitä kuvitteli, että sitä tiesi, miten asiat menisivät keväällä, kesällä ja syksyllä. Mitä tekisi, ja minkälaista arki olisi silloin. Nyt mennään päivä kerrallaan. Hyvä muistutus siitä, että elämää ei voi suunnitella etukäteen ja nykyhetki on se, mitä meillä on. Vain tällä hetkellä on merkitystä.

Nyt on hyvä hetki pysähtyä. Ajatella, pohtia ja käydä keskustelua itsensä kanssa. Elänkö arvojeni mukaan? Elänkö sellaista elämää, josta unelmoin? Mitä voisin tehdä, jotta eläisin sitä? Pidänkö huolta itsestäni? Voisinko olla enemmän läsnä läheisilleni? Voisinko tehdä jotain toisin, jotta maapallo voisi paremmin? Onko minulla taloudellisesti turvallinen olo? Paljon ajatuksia, joihin löytyy joka päivä lisää vastauksia ja uusia näkökulmia.

Meidän perhe on kotona ainakin seuraavat kolme viikkoa. Tehdään töitä, opiskellaan ja ulkoillaan poissa ihmisten ilmoilta. Siinä oikeastaan seuraavan kolmen viikon suunnitelma. Eilen aamulla käytiin pojan kanssa retkellä merenrannassa, heiteltiin kiviä mereen, istuttiin kivelle syömään muumikeksejä ja katseltiin joutsenia. Juteltiin ja nautittiin. Tänään mereen heitetään kuulemma keppejä, mutta muumikeksit on ja pysyy. Niitä ei vaihdeta. Kiva päivä tiedossa siis!

Tällä hetkellä olen kiitollinen siitä, että meidän on mahdollista olla kotona. Meillä on hyvä olla täällä ja meillä on hyvä olla toistemme kanssa. Tiedän, että kaikille koti ja perhe ei ole sitä, mikä herkistää aina, kun sitä ajattelee. Olen myös kiitollinen siitä, että meillä Suomessa on maailman paras terveydenhuolto ja parhaat osaajat auttamassa apua tarvitsevia. Autetaan näiden osaajien työtä ja pysytään kotona, jos siihen on mahdollisuus. Se on vähintä, mitä jokainen voi tehdä.

Ja se hyvä. Voiko tästä oikeasti seurata jotain hyvää? Tahdon uskoa niin. Se hyvä, mitä toivon, että tästä tilanteesta seuraa, on toivottavasti se, että ihmiset vihdoin ymmärtäisivät ihmisyyden rajallisuuden, mutta myös luonnon kestokyvyn rajallisuuden. Täällä pallolla ollaan yhdessä ja oma toiminta vaikuttaa kaikkeen. Pidetään huolta toisistamme!

<3:llä Jenniina

Kirjat

Mä rakastan kirjoja! En lukenut moneen vuoteen juurikaan mitään. Se on tosi hassua, sillä oikeasti mä tykkään lukea. En vaan ikinä ennen lukenut. Ainut paikka, missä luin, oli lentokone. Kotona ei muka ollut sopivaa paikkaa, ihan niinkuin siihen oikeasti muka tarvitsisi lökötuolin, pikkuvalaisimen, pikkupöydän, viltin ja teetä. Ei tarvitse. Sohva ja valo riittää hyvin.

Ihmiset tosi usein sanoo, ettei ole aikaa lukea. Mä sanoin myös, mutta kysehän on oikeasti siitä, mitä priorisoi. Katsonko telkkaa vai luenko, selaanko nettiä vai luenko. Valintoja. Mä valitsin aina ennen kaiken muun paitsi lukemisen. En voi ymmärtää, että miksi, sillä mun mielestä kirjat on kuin matkustaminen. Kirjat antaa uusia näkökulmia, inspiraatiota, opettaa historiasta ja herättää mielenkiinnon asioita kohtaan. Ihan parasta.

Mun äiti on super lukija. En edes tietä, kuinka monta kirjaa se lukee viikossa tai kuukaudessa, mutta monta. Ennen aina mietin, miksei mulle ole tarttunut samaa lukutehokkuutta. Kuvittelin, että olen perinyt lukugeenit isältäni. Yritteliäs lukija, joka lukee ennen nukkumaanmenoa, nukahtaa ja lopulta lukee samaa sivua viikkotolkulla. Mulle tapahtui aina sama. Mutta sitten tutustuin äänikirjoihin.

Löysin äänikirjat reilu vuosi sitten, jolloin aloin kuunnella niitä työmatkoilla. Erilaisia elämänkertoja ja hömppää. En vahingossakaan kokeillut mitään tietokirja-tyyppistä. Nykyään kuuntelen oikeastaan vaan tietokirjoja ja paria kehuttua romaania. Tietokirjoja terveydestä, rahasta, unista, kivistä, ruokavaliosta, ihmismielestä, seksistä, luovuudesta ja itsensä kehittämisestä. Kaikenlaista siis. Ja mikä parasta, mun ei tarvitse kuunnella koko kirjaa. Voin kuunnella vaan hetken, ja tarttua kirjan herättämiin ajatuksiin tai voin jatkaa kuuntelua myöhemmin, jos joku tietty aihe ei just sillä hetkellä tunnu omalta. Mutta se, mitä kirjat tekee aina, kuunteli niitä vartin tai neljä tuntia, ne herättää ajattelemaan. Sitä mä rakastan kirjoissa eniten.

Olen niin kiitollinen kaikesta siitä tiedosta ja tunteesta, mitä kirjat ovat tuoneet mun elämään. Jos et tiedä, mitä tarkoitan, niin anna kirjoille mahdollisuus! Se kannattaa.

<3:llä Jenniina