Muutos

Viime viikon perjantai oli jännä päivä. Mä nimittäin irtisanouduin pitkäaikaisesta työsuhteestani! Työsuhteesta, joka on vuosien aikana antanut paljon, mutta myös ottanut. Tiesin sen, että tulen irtisanoutumaan, mutta en tuolloin aamulla herätessäni tiennyt, että tekisin sen vielä saman aamupäivän aikana. Vein pojan normaalisti hoitoon ja lähdin aamulenkille. Mutta niinhän teen lähes joka aamu. Mikä teki sitten viime perjantaista erilaisen?

Viime perjantaina oli uusikuu. Ja kyllä, uskon siihen, että kuun vaiheet ja liikkeet vaikuttavat myös ihmiseen. Uudenkuun aikaan on mahdollista pohtia omaa elämää syvemmin ja tehdä muutoksia. Aamulenkillä oma mieli oli rauhallinen, mutta jollain jännällä tavalla myös odottava. Tiesin, että jotain tulisi tapahtumaan. Suuntasin lenkin metsään meren äärelle, sillä se on mulle paikka, jossa tunnen vapautta kaikesta turhasta. Istuin pitkään kalliolla, katselin merta ja mietin tulevaa. Juttelin myös hetken oravalle, joka pudotti kävyn murusia männyn oksalta päälleni. Nautin auringonvalosta ja laitoin silmät kiinni. Mietin, mitä haluan elämältä, ja ymmärsin, että minun pitää luopua vanhasta, jotta voin vapauttaa energiani uuteen. Sen jälkeen soitin ystävälleni ja kerroin, että aion irtisanoutua. Juoksin kotiin ja näpyttelin sähköpostin työnantajalleni. Mieheni tuli kotiin ja kerroin hänelle päätöksestäni. Olimme käyneet asiaa läpi lukuisia kertoja, joten se ei tullut hänelle yllätyksenä. Klikkasin ”Lähetä” ja sinne meni. Olin irtisanoutunut.

Olin oikeasti irtisanoutunut. Tunsin niin suurta ylpeyttä itsestäni! Minulla oli rohkeutta muuttaa asia elämässäni, johon en ollut tyytyväinen. Minulla oli rohkeutta olla tyytymättä tilanteeseen. Tiedän, mitä haluan, joten miksi en tavoittelisi sellaista työtä, josta haaveilen? Olenhan itse vastuussa elämästäni. Kukaan muu ei tulisi ikinä tekemään haluamiani muutoksia puolestani. Vaihtoehtona oli joko tyytyä ja olla tyytymätön tai olla rohkea ja onnellinen. Valitsin rohkeuden ja onnellisuuden tien.

Mitä sitten seuraavaksi? Kaikki on hyvin. Luotan siihen, että asiat järjestyy. Ne järjestyy juuri sillä oikealla, yllättävällä tavalla. En vielä tiedä miten, mutta olen innoissani tulevasta. Tuntuu, että kaikki ovet ovat avoinna ja mahdollisia suuntia on paljon. Nyt vain odotan merkkiä siitä, että mitä polkua lähteä seuraamaan. Enää en tyydy, sillä nyt on aika haastaa itseäni, oppia uutta, päästä käyttämään vahvuuksiani ja tehdä työtä, josta nautin. Luotan itseeni ja osaamiseeni, mutta myös siihen, että varalleni on loistava suunnitelma. Sen vuoksi oma mieli on rauhallinen. Uskon siihen, että universumi antaa , jos siltä pyytää. Ei välttämättä sitä, mitä haluan vaan sen, mitä tarvitsen. Asiat pitää vain sanoa ääneen, uskoa siihen ja toimia sen mukaan. Sen olen tehnyt.

Päällimmäisenä tunteena tunnen kiitollisuutta. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä vanha työni on antanut ja opettanut, mutta erityisen kiitollinen olen kaikista niistä ihmisistä, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä viimeiset kahdeksan vuotta. Olen saanut ihania ystäviä, ja niistä ihmisistä tunnen kiitollisuutta joka päivä. Nyt on aika suunnata kohti tulevaa ja jättää vanha työ taakse. Ystävyys kuitenkin säilyy muutoksesta huolimatta. Nyt on aika muutokselle.

Mihin sä kaipaat muutosta, ja tärkein, mitä sä voit tehdä saavuttaaksesi sen?

<3:llä Jenniina

Läsnäolo

Ystävyys. Delete. Sanat. Delete. Hymy. Delete. Sama kaava on toistunut viime aikoina useasti. Alan kirjoittamaan, mutta mikään ei tunnu oikealta. Haluaisin kirjoittaa ystävyydestä. Siitä, mistä tietää, milloin on aika luopua ystävyydestä, ja tarvitseeko siitä ylipäätään luopua. Haluaisin kirjoittaa sanoista ja niiden voimasta. Siitä, millainen vaikutus niillä on toisiimme, mutta ennen kaikkea itseemme. Haluaisin kirjoittaa tuntemattoman vanhan rouvan hymystä, jonka saan häneltä aina ohi kulkiessani. Niin paljon ajatuksia, mutta jokin tökkii. Jokin tökkii ja pahasti. Vai tökkiikö sittenkään, ehkä kyse on vain siitä, että jokin muu tuntuu nyt merkityksellisemmältä?

Asia, joka tuntuu tällä hetkellä kovin merkitykselliseltä, on läsnäolo. Joku on joskus sanonut (ehkä Eckhart Tolle?), että läsnäolo on yhtä kuin onnellisuus. Läsnäolo tässä hetkessä. Hetkessä, jossa ei ole mennyttä eikä tulevaa. Juuri tässä hetkessä on onnellisuus. Sitä, kun ajattelee tarkemmin, niin aika hienosti sanottu. Ajatus siitä, että ei ole mennyttä taakkaa, eikä tulevia huolia, on vapauttava. Se on myös jollain tapaa tosi lohdullinen ajatus. Sitten, kun sen vielä aina muistaisi arjessa.

Läsnäolo ja sen merkitys on isoin asia, minkä olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana. En muista, että olisin ikinä aiemmin kiinnittänyt siihen huomiota. Olinhan mielestäni aina läsnä ja elin hetkessä. Olin läsnä, mutta en kuitenkaan läsnä, enkä todellakaan elänyt hetkessä. Huolehdin menneestä ja tulevasta, mutta en havahtunut siihen, että juuri sillä hetkellä kaikki on hyvin. Kuinka paljon helpompaa meillä olisi ajatustemme kanssa, jos pääsisimme vapaaksi menneestä ja tulevaa ei olisi?

Muistan viime toukokuisen puhelun, jossa ystäväni kertoi alkaneensa meditoimaan saadakseen ajatuksensa kasaan. Itse kerroin aloittaneeni crossfitin samasta syystä. Asia, jota en tuolloin vielä ymmärtänyt, oli se, että hän kohtaisi ja hyväksyisi ajatuksensa täydessä hiljaisuudessa, kun minä yritin unohtaa omani rautaa nostaessani. Voit vain kuvitella, kumpi oli sisäisen rauhan kannalta parempi vaihtoehto. Lopulta minäkin aloin meditoimaan. Ei ihan helppo nakki, mutta tulipahan todistettua, että jos minä pystyn siihen, niin kuka vaan pystyy, myös sinä.

Ilman tuota puhelua en todennäköisesti tietäisi, millaista on olla joka solulla läsnä. En olisi yhtä varma siitä, että asiat järjestyy. En ehkä olisi huomannut, että just nyt kaikki on okei. En olisi näin kiitollinen enkä luottavainen elämää kohtaan. Seuraavaksi ehkä tosiaan kirjoitan sanojen voimasta, sillä sanoilla on merkitystä. Isompi kuin uskommekaan.

<3:llä Jenniina

Yhdessä

Viimeinen kuukausi on eletty aika lailla hiljaiseloa. Olen kokenut oman pysähtymisen tosi tärkeäksi, ja nauttinut siitä, että pysähtymisestä ei ole tarvinnut tuntea huonoa omatuntoa. Sen sijaan olen tuntenut ajottain huonoa omatuntoa omasta onnesta tilanteessa, jossa niin moni muu kärsii.

Viimeiseen kuukauteen on kuulunut lukemattomia tunteja leikkiä, ulkoilua ja yhdessäoloa perheen kanssa. Paljon iloa, naurua, rakkautta ja onnenhetkiä. Asioita ja tunteita, joita meidän arkeen kuuluu muutenkin. Nyt niiden määrä ja mittakaava on vain kasvanut, sillä meillä ei ole ollut muuta kuin aikaa. Ei suunnitelmia, ei kiirettä eikä stressiä. Ainut asia, jota olen odottanut on Lidlin mainoslehtinen, joka kilahtaa postilaatikkoon pari kertaa viikossa.

Koen, että viimeinen kuukausi on ollut ainutkertaista aikaa meidän perheelle, josta olen kiitollinen. Raha on hyvin toissijainen juttu kaiken sen keskellä, mitä olemme saaneet kokea ja tuntea yhdessä. Tunne siitä, että olemme mieheni kanssa edelleen 14 yhdessäolovuoden jälkeen tehty toisillemme, luo varmuutta siihen, että mitä tahansa elämässä tapahtuu, niin kaikesta selvitään yhdessä. Muistetaan pitää huolta toisistamme!

<3:llä Jenniina

Kiitollisuus

Mietin pitkään kirjoitanko ikävistä ihmisistä vai kiitollisuudesta. Pohdin asiaa aamulenkillä samalla, kun katsoin auringonnousua ja vaaleanpunaisia pilviä. Kun katsoo vaaleanpunaisia pilviä, tulee nopeasti siihen tulokseen, että ikävät ihmiset saa olla omassa ikävässä maailmassaan. Ihan vaan siksi, että ne tekevät joka päivä sen valinnan olla siellä, vaikka ne voisivat valita toisin. Mun maailma on tänään pinkki eikä siihen kuulu negatiivinen energia. Just nyt mä olen kiitollinen siitä, että mulla on mahdollisuus tehdä se valinta ja elää sen mukaan.

Mä olen niin kiitollinen siitä, että voin joka päivä tehdä valintoja. Nähdä pahan sijaan hyvän, rumuuden sijaan kauneuden, mahdottomuuden sijaan mahdollisen ja pelokkuuden sijaan rohkeuden. Kaikki on mahdollista. Mun vaan pitää tehdä se valinta. Sen tajuaminen on ollut elämää mullistavaa.

Mä olen niin kiitollinen siitä, että mun elämässä on ihmisiä, jotka tukee ja rakastaa mua just tällaisena kuin olen. Koen olevani kovin etuoikeuttu ja onnekas. Mulla on kaikki tää rakkaus ympärillä eikä mun tarvitse tuntea epävarmuutta sen riittävyydestä, kestosta tai aitoudesta.

Mä olen niin kiitollinen siitä, että olen vihdoin uskaltanut alkaa toteuttamaan itseäni. Aiemmin en olisi uskaltanut, koska olisin miettinyt, mitä muut ajattelevat. Jos muilla on aikaa miettiä ja arvostella sitä, mitä mä teen, niin ehkä ne vaan keskittyy vääriin asioihin? Ehkä keskittyminen sen sijaan niiden omaan elämään saattais auttaa niitä enemmän… just saying.

Just nyt mä olen niin kiitollinen monesta muustakin asiasta. Märistä suukoista ja pienestä kädestä mun kädessä, ihanista päiväkodin hoitajista, kauralattesta, auringonpaisteesta, joka paljastaa kaiken pölyn, kirjastopalveluista, hyvän tuoksuisesta kasvoöljystä ja siitä, että söin aamupalaksi hernekeittoa ihan vaan siksi, että halusin, ja mulla oli mahdollisuus tehdä se. Se oli hyvää.

Mistä sä olet tänään kiitollinen?

<3:llä Jenniina