Ystävyys. Delete. Sanat. Delete. Hymy. Delete. Sama kaava on toistunut viime aikoina useasti. Alan kirjoittamaan, mutta mikään ei tunnu oikealta. Haluaisin kirjoittaa ystävyydestä. Siitä, mistä tietää, milloin on aika luopua ystävyydestä, ja tarvitseeko siitä ylipäätään luopua. Haluaisin kirjoittaa sanoista ja niiden voimasta. Siitä, millainen vaikutus niillä on toisiimme, mutta ennen kaikkea itseemme. Haluaisin kirjoittaa tuntemattoman vanhan rouvan hymystä, jonka saan häneltä aina ohi kulkiessani. Niin paljon ajatuksia, mutta jokin tökkii. Jokin tökkii ja pahasti. Vai tökkiikö sittenkään, ehkä kyse on vain siitä, että jokin muu tuntuu nyt merkityksellisemmältä?
Asia, joka tuntuu tällä hetkellä kovin merkitykselliseltä, on läsnäolo. Joku on joskus sanonut (ehkä Eckhart Tolle?), että läsnäolo on yhtä kuin onnellisuus. Läsnäolo tässä hetkessä. Hetkessä, jossa ei ole mennyttä eikä tulevaa. Juuri tässä hetkessä on onnellisuus. Sitä, kun ajattelee tarkemmin, niin aika hienosti sanottu. Ajatus siitä, että ei ole mennyttä taakkaa, eikä tulevia huolia, on vapauttava. Se on myös jollain tapaa tosi lohdullinen ajatus. Sitten, kun sen vielä aina muistaisi arjessa.
Läsnäolo ja sen merkitys on isoin asia, minkä olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana. En muista, että olisin ikinä aiemmin kiinnittänyt siihen huomiota. Olinhan mielestäni aina läsnä ja elin hetkessä. Olin läsnä, mutta en kuitenkaan läsnä, enkä todellakaan elänyt hetkessä. Huolehdin menneestä ja tulevasta, mutta en havahtunut siihen, että juuri sillä hetkellä kaikki on hyvin. Kuinka paljon helpompaa meillä olisi ajatustemme kanssa, jos pääsisimme vapaaksi menneestä ja tulevaa ei olisi?
Muistan viime toukokuisen puhelun, jossa ystäväni kertoi alkaneensa meditoimaan saadakseen ajatuksensa kasaan. Itse kerroin aloittaneeni crossfitin samasta syystä. Asia, jota en tuolloin vielä ymmärtänyt, oli se, että hän kohtaisi ja hyväksyisi ajatuksensa täydessä hiljaisuudessa, kun minä yritin unohtaa omani rautaa nostaessani. Voit vain kuvitella, kumpi oli sisäisen rauhan kannalta parempi vaihtoehto. Lopulta minäkin aloin meditoimaan. Ei ihan helppo nakki, mutta tulipahan todistettua, että jos minä pystyn siihen, niin kuka vaan pystyy, myös sinä.
Ilman tuota puhelua en todennäköisesti tietäisi, millaista on olla joka solulla läsnä. En olisi yhtä varma siitä, että asiat järjestyy. En ehkä olisi huomannut, että just nyt kaikki on okei. En olisi näin kiitollinen enkä luottavainen elämää kohtaan. Seuraavaksi ehkä tosiaan kirjoitan sanojen voimasta, sillä sanoilla on merkitystä. Isompi kuin uskommekaan.
<3:llä Jenniina
Jenniina Emilja 