Kategoria: Muutos

Rutiinit

.Reading time 3 minutes.

Toisille sana saattaa aiheuttaa ahdistusta ja toiset taas vannoo niiden nimeen. Mä kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan, koska mulle ne luo elämään tiettyä rakennetta ja järjestystä. Samalla ne luo myös helppoutta ja tehokkuutta, joita arvostan. Mut mitä sitten, kun ne totutut rutiinit ei olekaan enää mahdollisia? Harrastukset on peruttu, sosiaaliset kontaktit on minimissä, kahvilat on kiinni ja työprojektit ovat päättyneet. Kaikki se, mihin on totuttu, sitä ei vaan yhtäkkiä enää ole.

Mistä siis löytää niitä uusia rutiineja? Itselle paras tapa rutiinien löytymisessä on ollut miettiä, mitä haluan rutiinien avulla haluaa saavuttaa eli mitkä on mun tavoitteet. Mun tavoitteena on ollut lisätä inspiraatiota arkeen. Isoin apu rutiinien muodostumisessa on ollut ehdottomasti se, että aikataulutan viikon ja päivät, jotta löydän tilaa asioille, jotka haluan saada hoidetuksi tai edistää, mutta myös niille asioille, jotka tuo iloa, inspiraatio ja jaksamista. Ilman rutiineja ja suunnittelua päivät menisi helposti siihen, ettei mikään etenisi (paitsi ehkä Netfilixin ”Viimeksi katsotut”-listaus) ja tuntisin itseni saamattomaksi. Se taas söisi hyvänolon tunnetta, joten ei hyvä diili.

Mulle hyvää oloa tuo muun muassa kirjoittaminen, lenkkeily ja kirjat. Nykyään aloitankin aamun usein aamukävelyllä sen jälkeen, kun olen vienyt pojan hoitoon. Olen huomannut, että se on mulle paras tapa asennoitua päivään ja saada asioita aikaiseksi. Lenkin jälkeen kirjoitan vihkoon ylös heränneitä ajatuksia. Loppupäivä meneekin koneella, jonka jälkeen lenkkeilen äänikirja korvissa hakemaan pojan hoidosta. Iltaisin leikitään, katsotaan telkkua ja jumpataan. Välillä kun oikein halutaan päästä tuulettumaan, niin ajetaan keskustan läpi ja haetaan take away-kahvit. Villiä menoa sanoisin. Joskus toki tulee tilanteita, jolloin omista henkilökohtaisista rutiineistä ei ole tietoakaan ja silloin pitää vain selvitä. Näin kävi muun muassa meille, kun pojalle napsahti altistuskaranteeni ja arki meni ihan uusiksi. Siitäkin selvittiin, jonka jälkeen yksi tuotantokausi putkeen Ginny & Georgiaa sohvannurkassa teki todella terää.

Rutiineilla on ehkä ollut vähän tylsä ja tiukkis maine, mutta luulen, että vallitseva tilanne on lisännyt niiden arvostusta. Kuinka ihanaa onkaan juoda aamukahvi työpaikalla työkavereiden kanssa ennen työpäivän alkua, käydä kahvilla ystävän kanssa joka keskiviikko tai valita jumpassa aina se sama paikka. Melkein itku tulee silmään. Rutiineiden noudattaminen tai niistä pitäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö voisi nauttia myös vaihtelevuudesta ja yllättävistä tilanteista. Itselle rutiinit luovat pohjan tekemiselle, mutta vaihteluus tuo maustetta ja yllätyksellisyyttä, joka pitää mielen virkeänä ja lisää hyvänolon tunnetta.

Millaisilla rutiineilla sä pidät itsestäsi huolta?

<3:llä Jenniina

Ystävyys

.Reading time 3 minutes.

Mä olen viime aikoina miettinyt paljon ystävyyttä. Sitä, miten kiitollinen olen mun rakkaista ystävistä ja sitä, mistä tietää, milloin ystävyyden parasta ennen päiväys on mennyt?

Jouduin muutama viikko sitten tekemään päätöksen, jolla tiesin olevan seurauksia. Tiesin, että päätös joko vahvistaisi tai mahdollisesti päättäisi ystävyyden. Olisinko valmis tekemään päätöksen, jolla voisi olla niinkin raju seuraus, kuin ystävyyden päättyminen? Laittaisinko itseni etusijalle vai luopuisinko kaikesta siitä, minkä eteen olen tehnyt töitä jo pitkään? Laitoin itseni etusijalle, sillä tiesin sen olevan ainut oikea ratkaisu siinä tilanteessa. Päätöksen seuraus oli odotettavissa, mutta samalla se oli vahvistus sille, mitä olin osannut aavistaa jo pitkään.

Olo on haikea, mutta tietyllä tapaa myös helpottunut. Mulle ystävyys on sitä, että eletään toisen kanssa myötä- ja vastoinkäymisissä. Ollaan läsnä ja annetaan tilaa. Ollaan avoimia ja jaetaan. Mennään tilanteen mukaan ja ymmärretään. Tuetaan ja haastetaan. Ollaan samaa mieltä ja ollaan eri mieltä, mutta aina omina itsenämme. Kun nämä ei toteudu, niin mitä ystävyydelle silloin tehdään? Ikinä ei puhuta siitä, mitä ystävyydelle tehdään sitten, kun ystävyys ei enää tunnu ystävyydeltä. Pitääkö ystävästä luopua kokonaan vai voiko ystävyyssuhde toimia kaverisuhteena? Entä, jos ystävyyssuhde on muuttunut kaverisuhteeksi jo ajat sitten, mutta sillä on edelleen ystävyyssuhteen määritelmä ja odotukset? Pitäisikö ystävyyssuhteet määritellä aina tietyn väliajoin uudestaan, jotta tiedetään, missä mennään? Vaikeita juttuja, joihin olen yrittänyt etsiä vastauksia jo pidemmän aikaa.

Luopuminen vie aikansa, mutta samalla olen niin kiitollinen siitä, että mulla on elämässä ihmisiä, joiden kanssa voin jakaa kaiken hyvän ja kaiken sen ei niin hyvän, mitä elämällä on tarjota. Olen myös niin kiitollinen siitä, että olen heille sen saman luottamuksen arvoinen. Sosiaalisuudesta ja avoimuudesta huolimatta, mä olen ihminen, joka päästää ihmisiä harvoin kovin lähelle, joten näiden ystävien läsnäolo elämässä tuntuu just nyt erityisen hyvältä ja merkitykselliseltä. Ystävyys on yksi maailman kauneimmista asioista, joten pidetään siitä huolta.

<3:llä Jenniina

Kohtaamisia

.Reading time 4 minutes.

Syyskuu vaihtui lokakuuksi ja ah, mä niin nautin! Rakastan syksyä. Rakastan sitä, kun lehdet vaihtaa väriä ja ilmassa on syksyn tuoksu. Rakastan sitä, kun viileä aamu muuttuu lämpimäksi auringon lämmöstä. Se tosin aina hämmentää, ettei koskaan tiedä, onko lapsella iltapäivällä liikaa vai liian vähän päällä. Onneksi se on jo nykyään niin iso, että se osaa kertoa sen itse. Rakastan sadetta ja sitä, että voin maata joogamatolla viltin alla ilman, että valo pilkistää häiritsevästi verhojen välistä. Rakastan ylipäätään sitä, että syksy jotenkin tosi konkreettisesti edustaa mulle muutosta. Sitä, että aika vaihtaa hetkeä ja kaikki menee eteenpäin. Se muistuttaa mua aina kiertokulusta ja siitä, että mikään elämässä ei ole pysyvää. Se on jotenkin tosi lohduttavaa tässä epävarmassa ajassa.

Syksy antaa myös luvan käpertyä sisäänpäin avoimen kesän jälkeen. Kesällä tavataan ihmisiä, ollaan ulkona ja tehdään asioita. Syyssateella voi viikonloppuisin jäädä hyvällä omallatunnolla kotiin ja sehän sopii tällaiselle sosiaaliselle introvertille, joka kaipaa myös sitä omaa rauhaa ja pysähtymistä. Syksy on myös usein tarkoittanut mulle jonkin uuden alkua ja itsensä kehittämistä. Rakastan kurssikatalogien selaamista kynän kanssa. Ympyröin aina kaikki mielenkiintoiset kurssit (niitä on aina ihan liikaa), mutta harvoin lopulta ilmoittaudun mihinkään. Olen ehkä oppinut itsestäni sen tässä vuosien varrella, että rahat menee hukkaan, sillä yleensä kolmen kurssiviikon jälkeen alan miettiä tekosyitä sille, miksei kurssille tarvitsisi mennä. Liian pitkä matka, huono ilma, ei tuttuja, epämiellyttävä opettaja. Kaikenlaista ja näitähän riittää. Kaikki tekosyitä. Oikeasti ei vaan huvittaisi, sillä kotiin olisi kivempi jäädä. Nykyään siis kehitän itseäni enemmän sohvan nurkasta lukemalla ja youtube-videoita katsomalla, kuin perslihaksia kuluttamalla nälissäni työväenopistolla. Nälkä ei siis ole mikään tekosyy vaan ihan totista totta. Päiväruoka on tärkeä ja, jos se jää välistä, aivot ei toimi ja tulee kiukku.

Ne kurssit, mistä olen oikeasti nauttinut, on ollut sellaisia, missä on ollut mielenkiintoisia ihmisiä tai opettaja on ollut timanttinen. Niille kursseille ei ole tarvinnut keksiä tekosyitä. Tänä vuonna en kuitenkaan ilmoittautunut millekkään kurssille, mutta olen tavallaan saanut kurssien parhaan puolen silti, sillä olen tavannut arjessa ihan mielettömiä uusia ihmisiä. Niistä kaikista kohtaamisista olen ollut erityisen kiitollinen. Olen etenkin tavannut upeita naisia. Tosi rohkeita ja inspiroivia. Sellaiset kohtaamiset saa hymyn huulille ja tuntuu, että omat unelmat saa taas ihan eri tavalla uutta puhtia alle. Ihailen suuresti naisten välistä energiaa, enkä yhtään kestä ajatusta siitä, että toinen nainen olisi susi toiselle naiselle. Niitäkin kai on.

Nämä kohtaamiset ovat jälleen muistuttaneet itseäni siitä, että elämällä itselle uskollisesti ja tekemällä sitä, mistä nauttii, ei ole tarvetta eikä aikaa miettiä sitä, mitä muut ajattelevat. Oma-arvo lähtee sisältä eikä sitä tarvitse pönkittää vippaskonstein tai kampittamalla muita. On ollut hienoa nähdä, miten nuo naiset vaikuttavat omalla energiallaan muihin ja, miten heidän pelkkä läsnäolo tekee hyvää. Siinä on tavoitetta!

Ihanaa viikonloppua just sulle!

<3:llä Jenniina

Ulla

.Reading time 2 minutes.

Okei. Mä avasin just telkan ja kukas muukaan siellä on kuin Ulla Taalasmaa. Ulla puhuu geishakuulista, lukee seksiopasta ja miettii, millaisista rinnoista miehet tykkää. Siis onks tää on se sama Ulla, joka ennen teki voikkareita Karille ja kyttäs naapureita? Multa on selkeesti mennyt jotain ohi. Ohjelmaa katsoessa mulle tuli vähän samalainen olo kuin, mikä mulla on ollut viime viikkoina eli paljon tapahtuu, mutta ajatuksen on vaikea pysyä menossa mukana. Olen koko ajan puhunut läsnäolon tärkeydestä, mutta viime aikoina olen itse leijaillut jossain ihan muualla kuin hetkessä. En ole juurikaan kirjoittanut, lukenut tai meditoinut, mikä on kuin ampuisi itseään jalkaan. Sen huomaa heti omassa olossa ja mielessä. On vaan ollut ”liikaa” kaikkea, mikä on maailman surkein tekosyy. Onneksi voin valita tänään toisin.

Paljon kaikkea tarkoittaa uuden arjen alkua eli muutamaa projektia, hoidon alkua, uutta työtä ja nappisten kaivamista kaapista. Arki tosiaan alkoi viime viikolla ja kolmen hoitopäivän jälkeen oltiinkin jo sitten koronatestauksessa pojan flunssan takia (ei koronaa). Jännitin arjen alkua muutenkin, sillä meidän arki on ollut tosi leppoisaa viimeiset yhdeksän kuukautta. Lähes aikatauluttomasta arjesta siirryttiin ”normiarkeen”, jonka aamuihin kuuluu taistelut pukemisesta ja kadonneet avaimet. Rakastan arkea ja tykkään rutiineista, mutta voisin kyllä elää ilman noita taisteluita. Kaikki on onneksi mennyt hyvin ja nyt sitten opetellaankin uusia rutiineja, sillä mulla tosiaan alkoi uudet työt! Sain ihan mahtavan työpaikan ja olen super innoissani siitä. Päätin myös viime kuussa, että aloitan futiksen uudestaan reilu 15 vuoden tauon jälkeen. Yleensä olen nopea liikkeissäni, mutta tätä asiaa mietin jostain syystä vaan 13 vuotta. Muutamat treenit on nyt takana ja olen niin onnellinen siitä, että olen takaisin kentällä.

Paljon uutta ja kaikkea kivaa on siis tapahtunut sitten viime kerran, mikä on tosi siistiä! Odotan innolla syksyä, mutta just nytkin on tosi hyvä. Jos sulla on joku harrastus, jonka aloittamista olet miettinyt, niin anna mennä! Ole Ulla ja mene rohkeasti kokeilemaan. Tuskin kadut. Ullakin on selkeesti löytänyt ihan uuden maailman uteliaisuuden avulla eikä varmasti ole katunut. Hehee.

Ihanaa viikonloppua ja hyvää yötä!

<3:llä Jenniina

Uuden alku

.Reading time 4 minutes.

Tänään on mun opintovapaan viimeinen päivä. Edellisestä postauksesta on kulunut melkein pari viikkoa ja se tuntuu ikuisuudelta. Ikuisuudelta tuntuu myös edellinen kerta lentokentällä, joka oli juuri ennen koronaa. Nyt kuitenkin vihdoin istun tyhjällä Helsinki-Vantaalla ja se tuntuu hyvältä. Hyvältä tuntuu myös tieto siitä, että tästä alkaa ihan uusi aika elämässäni.

Huomenna en ole enää opiskelija. Huomenna en ole enää työntekijä. Huomenna olen jollain tapaa vapaa valitsemaan. Joku voisi kai kutsua sitä myös hetken työttömyydeksi, toiset yrittelijäisyydeksi. Itse näen sen mahdollisuutena. Asioita voi katsoa monesta näkökulmasta, mutta synkistely on turhaa. Asiat järjestyy kyllä, jos ei jää toimettomaksi ja tekee asioita sydämellä. Pitää vain sanoa asiat ääneen ja yrittää kovasti. Ikinä ei tiedä, kuka sen kuulee ja kuka voi auttaa. Se mitä on tarkoitettu tapahtuvan, tapahtuu kyllä, jos siihen uskoo tarpeeksi.

Pari viikkoa sitten kirjoitin tänne siitä, mitä haluan työltä. Kirjoitin myös siitä, miten uskon siihen, että asiat kannattaa sanoa ääneen, jotta niille voi antaa mahdollisuuden tapahtua. Puhuin myös paljon ääneen asiasta ja siitä, miten uskon asioiden järjestyvän. Tänään olin ihan super mielenkiintoisessa työpalaverissa, joka on varmasti alku jollekin. Yksi askel taas eteenpäin ja olen siitä niin innoissani. Parasta tässä on se, että nautin siitä tunteesta, että kaikki on mahdollista. Siitä, että en tiedä, mitä elämä tuo tullessaan, vaan annan elämälle mahdollisuuden yllättää. Riittää, että teen valinnat sydämellä ja nautin matkasta. Se tuntuu just nyt hyvältä. Jollain tapaa se tuntuu myös tosi helpottavalta.

Opintovapaa on tosiaan kohta ohi. Se kului nopeammin kuin olisin ikinä uskonut. Matka on ollut tosi opettavainen monessakin mielessä. Olen oppinut todella paljon työstä ja työelämästä, mikä on ollut todella mielenkiintoista. Toisaalta taas se on ollut mulle henkilökohtaisesti täysin sivuseikka koko hommassa. Opettavaisinta on ollut matka itseeni. Päivääkään en vaihtaisi, sillä tiedän olevani oikealla tiellä. Odotan innolla tulevaa ja tiedän, että hienoja asioita on tapahtumassa.

Jos sä just nyt mietit, että olet hukassa itsesi tai työsi kanssa (tai molempien kuten minä olin), niin voin vahvasti suositella opintovapaata, sapattivapaata tai mitä tahansa irtiottoa, jos se on vaan sulle jollain tapaa taloudellisesti mahdollista. Jos sulla ei ole siihen mahdollisuutta, niin tee ainakin aikaa itsellesi. Lue, meditoi, maalaa, urheile, mitä ikinä. Tee aikaa niille asioille, joista nautit. Opettele olemaan läsnä. Se on paras vinkki multa sulle, jos sellainen pitäisi antaa. Tiedän, että kaikille irtaantuminen työstä ei ole taloudellisesti mahdollista ja tunnekin NIIN suurta kiitollisuutta siitä, että mulla oli mahdollisuus tehdä tämä matka. Jos sulla herää mitä tahansa kysymyksiä liittyen aiheeseen, niin laita ihmeessä meiliä tai kommentoi tähän postaukseen. Jos voin auttaa sua jollain tapaa, niin teen sen enemmän kuin mielelläni. Niin ja se, mitä opin opintovapaalla (työstä ja itsestäni), on ihan oma lukunsa. Palataan siihen myöhemmin!

Ihanaa viikkoa just sulle!

<3:llä Jenniina