Ystävyys

Mä olen viime aikoina miettinyt paljon ystävyyttä. Sitä, miten kiitollinen olen mun rakkaista ystävistä ja sitä, mistä tietää, milloin ystävyyden parasta ennen päiväys on mennyt?

Jouduin muutama viikko sitten tekemään päätöksen, jolla tiesin olevan seurauksia. Tiesin, että päätös joko vahvistaisi tai mahdollisesti päättäisi ystävyyden. Olisinko valmis tekemään päätöksen, jolla voisi olla niinkin raju seuraus, kuin ystävyyden päättyminen? Laittaisinko itseni etusijalle vai luopuisinko kaikesta siitä, minkä eteen olen tehnyt töitä jo pitkään? Laitoin itseni etusijalle, sillä tiesin sen olevan ainut oikea ratkaisu siinä tilanteessa. Päätöksen seuraus oli odotettavissa, mutta samalla se oli vahvistus sille, mitä olin osannut aavistaa jo pitkään.

Olo on haikea, mutta tietyllä tapaa myös helpottunut. Mulle ystävyys on sitä, että eletään toisen kanssa myötä- ja vastoinkäymisissä. Ollaan läsnä ja annetaan tilaa. Ollaan avoimia ja jaetaan. Mennään tilanteen mukaan ja ymmärretään. Tuetaan ja haastetaan. Ollaan samaa mieltä ja ollaan eri mieltä, mutta aina omina itsenämme. Kun nämä ei toteudu, niin mitä ystävyydelle silloin tehdään? Ikinä ei puhuta siitä, mitä ystävyydelle tehdään sitten, kun ystävyys ei enää tunnu ystävyydeltä. Pitääkö ystävästä luopua kokonaan vai voiko ystävyyssuhde toimia kaverisuhteena? Entä, jos ystävyyssuhde on muuttunut kaverisuhteeksi jo ajat sitten, mutta sillä on edelleen ystävyyssuhteen määritelmä ja odotukset? Pitäisikö ystävyyssuhteet määritellä aina tietyn väliajoin uudestaan, jotta tiedetään, missä mennään? Vaikeita juttuja, joihin olen yrittänyt etsiä vastauksia jo pidemmän aikaa.

Luopuminen vie aikansa, mutta samalla olen niin kiitollinen siitä, että mulla on elämässä ihmisiä, joiden kanssa voin jakaa kaiken hyvän ja kaiken sen ei niin hyvän, mitä elämällä on tarjota. Olen myös niin kiitollinen siitä, että olen heille sen saman luottamuksen arvoinen. Sosiaalisuudesta ja avoimuudesta huolimatta, mä olen ihminen, joka päästää ihmisiä harvoin kovin lähelle, joten näiden ystävien läsnäolo elämässä tuntuu just nyt erityisen hyvältä ja merkitykselliseltä. Ystävyys on yksi maailman kauneimmista asioista, joten pidetään siitä huolta.

<3:llä Jenniina

Kohtaamisia

Syyskuu vaihtui lokakuuksi ja ah, mä niin nautin! Rakastan syksyä. Rakastan sitä, kun lehdet vaihtaa väriä ja ilmassa on syksyn tuoksu. Rakastan sitä, kun viileä aamu muuttuu lämpimäksi auringon lämmöstä. Se tosin aina hämmentää, ettei koskaan tiedä, onko lapsella iltapäivällä liikaa vai liian vähän päällä. Onneksi se on jo nykyään niin iso, että se osaa kertoa sen itse. Rakastan sadetta ja sitä, että voin maata joogamatolla viltin alla ilman, että valo pilkistää häiritsevästi verhojen välistä. Rakastan ylipäätään sitä, että syksy jotenkin tosi konkreettisesti edustaa mulle muutosta. Sitä, että aika vaihtaa hetkeä ja kaikki menee eteenpäin. Se muistuttaa mua aina kiertokulusta ja siitä, että mikään elämässä ei ole pysyvää. Se on jotenkin tosi lohduttavaa tässä epävarmassa ajassa.

Syksy antaa myös luvan käpertyä sisäänpäin avoimen kesän jälkeen. Kesällä tavataan ihmisiä, ollaan ulkona ja tehdään asioita. Syyssateella voi viikonloppuisin jäädä hyvällä omallatunnolla kotiin ja sehän sopii tällaiselle sosiaaliselle introvertille, joka kaipaa myös sitä omaa rauhaa ja pysähtymistä. Syksy on myös usein tarkoittanut mulle jonkin uuden alkua ja itsensä kehittämistä. Rakastan kurssikatalogien selaamista kynän kanssa. Ympyröin aina kaikki mielenkiintoiset kurssit (niitä on aina ihan liikaa), mutta harvoin lopulta ilmoittaudun mihinkään. Olen ehkä oppinut itsestäni sen tässä vuosien varrella, että rahat menee hukkaan, sillä yleensä kolmen kurssiviikon jälkeen alan miettiä tekosyitä sille, miksei kurssille tarvitsisi mennä. Liian pitkä matka, huono ilma, ei tuttuja, epämiellyttävä opettaja. Kaikenlaista ja näitähän riittää. Kaikki tekosyitä. Oikeasti ei vaan huvittaisi, sillä kotiin olisi kivempi jäädä. Nykyään siis kehitän itseäni enemmän sohvan nurkasta lukemalla ja youtube-videoita katsomalla, kuin perslihaksia kuluttamalla nälissäni työväenopistolla. Nälkä ei siis ole mikään tekosyy vaan ihan totista totta. Päiväruoka on tärkeä ja, jos se jää välistä, aivot ei toimi ja tulee kiukku.

Ne kurssit, mistä olen oikeasti nauttinut, on ollut sellaisia, missä on ollut mielenkiintoisia ihmisiä tai opettaja on ollut timanttinen. Niille kursseille ei ole tarvinnut keksiä tekosyitä. Tänä vuonna en kuitenkaan ilmoittautunut millekkään kurssille, mutta olen tavallaan saanut kurssien parhaan puolen silti, sillä olen tavannut arjessa ihan mielettömiä uusia ihmisiä. Niistä kaikista kohtaamisista olen ollut erityisen kiitollinen. Olen etenkin tavannut upeita naisia. Tosi rohkeita ja inspiroivia. Sellaiset kohtaamiset saa hymyn huulille ja tuntuu, että omat unelmat saa taas ihan eri tavalla uutta puhtia alle. Ihailen suuresti naisten välistä energiaa, enkä yhtään kestä ajatusta siitä, että toinen nainen olisi susi toiselle naiselle. Niitäkin kai on.

Nämä kohtaamiset ovat jälleen muistuttaneet itseäni siitä, että elämällä itselle uskollisesti ja tekemällä sitä, mistä nauttii, ei ole tarvetta eikä aikaa miettiä sitä, mitä muut ajattelevat. Oma-arvo lähtee sisältä eikä sitä tarvitse pönkittää vippaskonstein tai kampittamalla muita. On ollut hienoa nähdä, miten nuo naiset vaikuttavat omalla energiallaan muihin ja, miten heidän pelkkä läsnäolo tekee hyvää. Siinä on tavoitetta!

Ihanaa viikonloppua just sulle!

<3:llä Jenniina

Ulla

Okei. Mä avasin just telkan ja kukas muukaan siellä on kuin Ulla Taalasmaa. Ulla puhuu geishakuulista, lukee seksiopasta ja miettii, millaisista rinnoista miehet tykkää. Siis onks tää on se sama Ulla, joka ennen teki voikkareita Karille ja kyttäs naapureita? Multa on selkeesti mennyt jotain ohi. Ohjelmaa katsoessa mulle tuli vähän samalainen olo kuin, mikä mulla on ollut viime viikkoina eli paljon tapahtuu, mutta ajatuksen on vaikea pysyä menossa mukana. Olen koko ajan puhunut läsnäolon tärkeydestä, mutta viime aikoina olen itse leijaillut jossain ihan muualla kuin hetkessä. En ole juurikaan kirjoittanut, lukenut tai meditoinut, mikä on kuin ampuisi itseään jalkaan. Sen huomaa heti omassa olossa ja mielessä. On vaan ollut ”liikaa” kaikkea, mikä on maailman surkein tekosyy. Onneksi voin valita tänään toisin.

Paljon kaikkea tarkoittaa uuden arjen alkua eli muutamaa projektia, hoidon alkua, uutta työtä ja nappisten kaivamista kaapista. Arki tosiaan alkoi viime viikolla ja kolmen hoitopäivän jälkeen oltiinkin jo sitten koronatestauksessa pojan flunssan takia (ei koronaa). Jännitin arjen alkua muutenkin, sillä meidän arki on ollut tosi leppoisaa viimeiset yhdeksän kuukautta. Lähes aikatauluttomasta arjesta siirryttiin ”normiarkeen”, jonka aamuihin kuuluu taistelut pukemisesta ja kadonneet avaimet. Rakastan arkea ja tykkään rutiineista, mutta voisin kyllä elää ilman noita taisteluita. Kaikki on onneksi mennyt hyvin ja nyt sitten opetellaankin uusia rutiineja, sillä mulla tosiaan alkoi uudet työt! Sain ihan mahtavan työpaikan ja olen super innoissani siitä. Päätin myös viime kuussa, että aloitan futiksen uudestaan reilu 15 vuoden tauon jälkeen. Yleensä olen nopea liikkeissäni, mutta tätä asiaa mietin jostain syystä vaan 13 vuotta. Muutamat treenit on nyt takana ja olen niin onnellinen siitä, että olen takaisin kentällä.

Paljon uutta ja kaikkea kivaa on siis tapahtunut sitten viime kerran, mikä on tosi siistiä! Odotan innolla syksyä, mutta just nytkin on tosi hyvä. Jos sulla on joku harrastus, jonka aloittamista olet miettinyt, niin anna mennä! Ole Ulla ja mene rohkeasti kokeilemaan. Tuskin kadut. Ullakin on selkeesti löytänyt ihan uuden maailman uteliaisuuden avulla eikä varmasti ole katunut. Hehee.

Ihanaa viikonloppua ja hyvää yötä!

<3:llä Jenniina

Uuden alku

Tänään on mun opintovapaan viimeinen päivä. Edellisestä postauksesta on kulunut melkein pari viikkoa ja se tuntuu ikuisuudelta. Ikuisuudelta tuntuu myös edellinen kerta lentokentällä, joka oli juuri ennen koronaa. Nyt kuitenkin vihdoin istun tyhjällä Helsinki-Vantaalla ja se tuntuu hyvältä. Hyvältä tuntuu myös tieto siitä, että tästä alkaa ihan uusi aika elämässäni.

Huomenna en ole enää opiskelija. Huomenna en ole enää työntekijä. Huomenna olen jollain tapaa vapaa valitsemaan. Joku voisi kai kutsua sitä myös hetken työttömyydeksi, toiset yrittelijäisyydeksi. Itse näen sen mahdollisuutena. Asioita voi katsoa monesta näkökulmasta, mutta synkistely on turhaa. Asiat järjestyy kyllä, jos ei jää toimettomaksi ja tekee asioita sydämellä. Pitää vain sanoa asiat ääneen ja yrittää kovasti. Ikinä ei tiedä, kuka sen kuulee ja kuka voi auttaa. Se mitä on tarkoitettu tapahtuvan, tapahtuu kyllä, jos siihen uskoo tarpeeksi.

Pari viikkoa sitten kirjoitin tänne siitä, mitä haluan työltä. Kirjoitin myös siitä, miten uskon siihen, että asiat kannattaa sanoa ääneen, jotta niille voi antaa mahdollisuuden tapahtua. Puhuin myös paljon ääneen asiasta ja siitä, miten uskon asioiden järjestyvän. Tänään olin ihan super mielenkiintoisessa työpalaverissa, joka on varmasti alku jollekin. Yksi askel taas eteenpäin ja olen siitä niin innoissani. Parasta tässä on se, että nautin siitä tunteesta, että kaikki on mahdollista. Siitä, että en tiedä, mitä elämä tuo tullessaan, vaan annan elämälle mahdollisuuden yllättää. Riittää, että teen valinnat sydämellä ja nautin matkasta. Se tuntuu just nyt hyvältä. Jollain tapaa se tuntuu myös tosi helpottavalta.

Opintovapaa on tosiaan kohta ohi. Se kului nopeammin kuin olisin ikinä uskonut. Matka on ollut tosi opettavainen monessakin mielessä. Olen oppinut todella paljon työstä ja työelämästä, mikä on ollut todella mielenkiintoista. Toisaalta taas se on ollut mulle henkilökohtaisesti täysin sivuseikka koko hommassa. Opettavaisinta on ollut matka itseeni. Päivääkään en vaihtaisi, sillä tiedän olevani oikealla tiellä. Odotan innolla tulevaa ja tiedän, että hienoja asioita on tapahtumassa.

Jos sä just nyt mietit, että olet hukassa itsesi tai työsi kanssa (tai molempien kuten minä olin), niin voin vahvasti suositella opintovapaata, sapattivapaata tai mitä tahansa irtiottoa, jos se on vaan sulle jollain tapaa taloudellisesti mahdollista. Jos sulla ei ole siihen mahdollisuutta, niin tee ainakin aikaa itsellesi. Lue, meditoi, maalaa, urheile, mitä ikinä. Tee aikaa niille asioille, joista nautit. Opettele olemaan läsnä. Se on paras vinkki multa sulle, jos sellainen pitäisi antaa. Tiedän, että kaikille irtaantuminen työstä ei ole taloudellisesti mahdollista ja tunnekin NIIN suurta kiitollisuutta siitä, että mulla oli mahdollisuus tehdä tämä matka. Jos sulla herää mitä tahansa kysymyksiä liittyen aiheeseen, niin laita ihmeessä meiliä tai kommentoi tähän postaukseen. Jos voin auttaa sua jollain tapaa, niin teen sen enemmän kuin mielelläni. Niin ja se, mitä opin opintovapaalla (työstä ja itsestäni), on ihan oma lukunsa. Palataan siihen myöhemmin!

Ihanaa viikkoa just sulle!

<3:llä Jenniina

Muutos

Viime viikon perjantai oli jännä päivä. Mä nimittäin irtisanouduin pitkäaikaisesta työsuhteestani! Työsuhteesta, joka on vuosien aikana antanut paljon, mutta myös ottanut. Tiesin sen, että tulen irtisanoutumaan, mutta en tuolloin aamulla herätessäni tiennyt, että tekisin sen vielä saman aamupäivän aikana. Vein pojan normaalisti hoitoon ja lähdin aamulenkille. Mutta niinhän teen lähes joka aamu. Mikä teki sitten viime perjantaista erilaisen?

Viime perjantaina oli uusikuu. Ja kyllä, uskon siihen, että kuun vaiheet ja liikkeet vaikuttavat myös ihmiseen. Uudenkuun aikaan on mahdollista pohtia omaa elämää syvemmin ja tehdä muutoksia. Aamulenkillä oma mieli oli rauhallinen, mutta jollain jännällä tavalla myös odottava. Tiesin, että jotain tulisi tapahtumaan. Suuntasin lenkin metsään meren äärelle, sillä se on mulle paikka, jossa tunnen vapautta kaikesta turhasta. Istuin pitkään kalliolla, katselin merta ja mietin tulevaa. Juttelin myös hetken oravalle, joka pudotti kävyn murusia männyn oksalta päälleni. Nautin auringonvalosta ja laitoin silmät kiinni. Mietin, mitä haluan elämältä, ja ymmärsin, että minun pitää luopua vanhasta, jotta voin vapauttaa energiani uuteen. Sen jälkeen soitin ystävälleni ja kerroin, että aion irtisanoutua. Juoksin kotiin ja näpyttelin sähköpostin työnantajalleni. Mieheni tuli kotiin ja kerroin hänelle päätöksestäni. Olimme käyneet asiaa läpi lukuisia kertoja, joten se ei tullut hänelle yllätyksenä. Klikkasin ”Lähetä” ja sinne meni. Olin irtisanoutunut.

Olin oikeasti irtisanoutunut. Tunsin niin suurta ylpeyttä itsestäni! Minulla oli rohkeutta muuttaa asia elämässäni, johon en ollut tyytyväinen. Minulla oli rohkeutta olla tyytymättä tilanteeseen. Tiedän, mitä haluan, joten miksi en tavoittelisi sellaista työtä, josta haaveilen? Olenhan itse vastuussa elämästäni. Kukaan muu ei tulisi ikinä tekemään haluamiani muutoksia puolestani. Vaihtoehtona oli joko tyytyä ja olla tyytymätön tai olla rohkea ja onnellinen. Valitsin rohkeuden ja onnellisuuden tien.

Mitä sitten seuraavaksi? Kaikki on hyvin. Luotan siihen, että asiat järjestyy. Ne järjestyy juuri sillä oikealla, yllättävällä tavalla. En vielä tiedä miten, mutta olen innoissani tulevasta. Tuntuu, että kaikki ovet ovat avoinna ja mahdollisia suuntia on paljon. Nyt vain odotan merkkiä siitä, että mitä polkua lähteä seuraamaan. Enää en tyydy, sillä nyt on aika haastaa itseäni, oppia uutta, päästä käyttämään vahvuuksiani ja tehdä työtä, josta nautin. Luotan itseeni ja osaamiseeni, mutta myös siihen, että varalleni on loistava suunnitelma. Sen vuoksi oma mieli on rauhallinen. Uskon siihen, että universumi antaa , jos siltä pyytää. Ei välttämättä sitä, mitä haluan vaan sen, mitä tarvitsen. Asiat pitää vain sanoa ääneen, uskoa siihen ja toimia sen mukaan. Sen olen tehnyt.

Päällimmäisenä tunteena tunnen kiitollisuutta. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä vanha työni on antanut ja opettanut, mutta erityisen kiitollinen olen kaikista niistä ihmisistä, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä viimeiset kahdeksan vuotta. Olen saanut ihania ystäviä, ja niistä ihmisistä tunnen kiitollisuutta joka päivä. Nyt on aika suunnata kohti tulevaa ja jättää vanha työ taakse. Ystävyys kuitenkin säilyy muutoksesta huolimatta. Nyt on aika muutokselle.

Mihin sä kaipaat muutosta, ja tärkein, mitä sä voit tehdä saavuttaaksesi sen?

<3:llä Jenniina