Uuden alku

Tänään on mun opintovapaan viimeinen päivä. Edellisestä postauksesta on kulunut melkein pari viikkoa ja se tuntuu ikuisuudelta. Ikuisuudelta tuntuu myös edellinen kerta lentokentällä, joka oli juuri ennen koronaa. Nyt kuitenkin vihdoin istun tyhjällä Helsinki-Vantaalla ja se tuntuu hyvältä. Hyvältä tuntuu myös tieto siitä, että tästä alkaa ihan uusi aika elämässäni.

Huomenna en ole enää opiskelija. Huomenna en ole enää työntekijä. Huomenna olen jollain tapaa vapaa valitsemaan. Joku voisi kai kutsua sitä myös hetken työttömyydeksi, toiset yrittelijäisyydeksi. Itse näen sen mahdollisuutena. Asioita voi katsoa monesta näkökulmasta, mutta synkistely on turhaa. Asiat järjestyy kyllä, jos ei jää toimettomaksi ja tekee asioita sydämellä. Pitää vain sanoa asiat ääneen ja yrittää kovasti. Ikinä ei tiedä, kuka sen kuulee ja kuka voi auttaa. Se mitä on tarkoitettu tapahtuvan, tapahtuu kyllä, jos siihen uskoo tarpeeksi.

Pari viikkoa sitten kirjoitin tänne siitä, mitä haluan työltä. Kirjoitin myös siitä, miten uskon siihen, että asiat kannattaa sanoa ääneen, jotta niille voi antaa mahdollisuuden tapahtua. Puhuin myös paljon ääneen asiasta ja siitä, miten uskon asioiden järjestyvän. Tänään olin ihan super mielenkiintoisessa työpalaverissa, joka on varmasti alku jollekin. Yksi askel taas eteenpäin ja olen siitä niin innoissani. Parasta tässä on se, että nautin siitä tunteesta, että kaikki on mahdollista. Siitä, että en tiedä, mitä elämä tuo tullessaan, vaan annan elämälle mahdollisuuden yllättää. Riittää, että teen valinnat sydämellä ja nautin matkasta. Se tuntuu just nyt hyvältä. Jollain tapaa se tuntuu myös tosi helpottavalta.

Opintovapaa on tosiaan kohta ohi. Se kului nopeammin kuin olisin ikinä uskonut. Matka on ollut tosi opettavainen monessakin mielessä. Olen oppinut todella paljon työstä ja työelämästä, mikä on ollut todella mielenkiintoista. Toisaalta taas se on ollut mulle henkilökohtaisesti täysin sivuseikka koko hommassa. Opettavaisinta on ollut matka itseeni. Päivääkään en vaihtaisi, sillä tiedän olevani oikealla tiellä. Odotan innolla tulevaa ja tiedän, että hienoja asioita on tapahtumassa.

Jos sä just nyt mietit, että olet hukassa itsesi tai työsi kanssa (tai molempien kuten minä olin), niin voin vahvasti suositella opintovapaata, sapattivapaata tai mitä tahansa irtiottoa, jos se on vaan sulle jollain tapaa taloudellisesti mahdollista. Jos sulla ei ole siihen mahdollisuutta, niin tee ainakin aikaa itsellesi. Lue, meditoi, maalaa, urheile, mitä ikinä. Tee aikaa niille asioille, joista nautit. Opettele olemaan läsnä. Se on paras vinkki multa sulle, jos sellainen pitäisi antaa. Tiedän, että kaikille irtaantuminen työstä ei ole taloudellisesti mahdollista ja tunnekin NIIN suurta kiitollisuutta siitä, että mulla oli mahdollisuus tehdä tämä matka. Jos sulla herää mitä tahansa kysymyksiä liittyen aiheeseen, niin laita ihmeessä meiliä tai kommentoi tähän postaukseen. Jos voin auttaa sua jollain tapaa, niin teen sen enemmän kuin mielelläni. Niin ja se, mitä opin opintovapaalla (työstä ja itsestäni), on ihan oma lukunsa. Palataan siihen myöhemmin!

Ihanaa viikkoa just sulle!

<3:llä Jenniina

Muutos

Viime viikon perjantai oli jännä päivä. Mä nimittäin irtisanouduin pitkäaikaisesta työsuhteestani! Työsuhteesta, joka on vuosien aikana antanut paljon, mutta myös ottanut. Tiesin sen, että tulen irtisanoutumaan, mutta en tuolloin aamulla herätessäni tiennyt, että tekisin sen vielä saman aamupäivän aikana. Vein pojan normaalisti hoitoon ja lähdin aamulenkille. Mutta niinhän teen lähes joka aamu. Mikä teki sitten viime perjantaista erilaisen?

Viime perjantaina oli uusikuu. Ja kyllä, uskon siihen, että kuun vaiheet ja liikkeet vaikuttavat myös ihmiseen. Uudenkuun aikaan on mahdollista pohtia omaa elämää syvemmin ja tehdä muutoksia. Aamulenkillä oma mieli oli rauhallinen, mutta jollain jännällä tavalla myös odottava. Tiesin, että jotain tulisi tapahtumaan. Suuntasin lenkin metsään meren äärelle, sillä se on mulle paikka, jossa tunnen vapautta kaikesta turhasta. Istuin pitkään kalliolla, katselin merta ja mietin tulevaa. Juttelin myös hetken oravalle, joka pudotti kävyn murusia männyn oksalta päälleni. Nautin auringonvalosta ja laitoin silmät kiinni. Mietin, mitä haluan elämältä, ja ymmärsin, että minun pitää luopua vanhasta, jotta voin vapauttaa energiani uuteen. Sen jälkeen soitin ystävälleni ja kerroin, että aion irtisanoutua. Juoksin kotiin ja näpyttelin sähköpostin työnantajalleni. Mieheni tuli kotiin ja kerroin hänelle päätöksestäni. Olimme käyneet asiaa läpi lukuisia kertoja, joten se ei tullut hänelle yllätyksenä. Klikkasin ”Lähetä” ja sinne meni. Olin irtisanoutunut.

Olin oikeasti irtisanoutunut. Tunsin niin suurta ylpeyttä itsestäni! Minulla oli rohkeutta muuttaa asia elämässäni, johon en ollut tyytyväinen. Minulla oli rohkeutta olla tyytymättä tilanteeseen. Tiedän, mitä haluan, joten miksi en tavoittelisi sellaista työtä, josta haaveilen? Olenhan itse vastuussa elämästäni. Kukaan muu ei tulisi ikinä tekemään haluamiani muutoksia puolestani. Vaihtoehtona oli joko tyytyä ja olla tyytymätön tai olla rohkea ja onnellinen. Valitsin rohkeuden ja onnellisuuden tien.

Mitä sitten seuraavaksi? Kaikki on hyvin. Luotan siihen, että asiat järjestyy. Ne järjestyy juuri sillä oikealla, yllättävällä tavalla. En vielä tiedä miten, mutta olen innoissani tulevasta. Tuntuu, että kaikki ovet ovat avoinna ja mahdollisia suuntia on paljon. Nyt vain odotan merkkiä siitä, että mitä polkua lähteä seuraamaan. Enää en tyydy, sillä nyt on aika haastaa itseäni, oppia uutta, päästä käyttämään vahvuuksiani ja tehdä työtä, josta nautin. Luotan itseeni ja osaamiseeni, mutta myös siihen, että varalleni on loistava suunnitelma. Sen vuoksi oma mieli on rauhallinen. Uskon siihen, että universumi antaa , jos siltä pyytää. Ei välttämättä sitä, mitä haluan vaan sen, mitä tarvitsen. Asiat pitää vain sanoa ääneen, uskoa siihen ja toimia sen mukaan. Sen olen tehnyt.

Päällimmäisenä tunteena tunnen kiitollisuutta. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä vanha työni on antanut ja opettanut, mutta erityisen kiitollinen olen kaikista niistä ihmisistä, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä viimeiset kahdeksan vuotta. Olen saanut ihania ystäviä, ja niistä ihmisistä tunnen kiitollisuutta joka päivä. Nyt on aika suunnata kohti tulevaa ja jättää vanha työ taakse. Ystävyys kuitenkin säilyy muutoksesta huolimatta. Nyt on aika muutokselle.

Mihin sä kaipaat muutosta, ja tärkein, mitä sä voit tehdä saavuttaaksesi sen?

<3:llä Jenniina

Vappu

Vappuna 2006 matkustin bussilla Helsinkiin ja mua jännitti tosi paljon. Ei niinkään sen bussimatkan takia, vaan sen takia, että olin sopinut treffit yhden aika kivan pojan kanssa. Tapasin pojan Kauppatorilla ja sain siltä ison Nasu-ilmapallon. Tykkäsin siitä pallosta, mutta myös sen antajasta. Niin paljon, että Lahti-Helsinki-Lahti bussireitti tuli hyvin tutuksi. Aikaa kului ja bussimatkat vaihtuivat junamatkoihin (koska oikorata), ja lopulta junamatkat vaihtuivat yhteiseen kotiin. Kuka olisikaan uskonut, että 14 yhteistä vappua ja neljä kotia myöhemmin, saisin edelleen tuolta samalta, nyt jo mieheksi muuttuneelta pojalta ilmapallon.

Viimeiset kolme vuotta olemme ostaneet vappupallon myös pojallemme. Hänelle, joka ilmoitti tulostaan vappuna 2016. Mikäs sen ikimuistoisempi 10v vuosipäivälahja kuin plussaa näyttävä pissatikku! Ei ehkä toimi kaikille, mutta meillä se toimi ”ihan” hyvin raskaiden lapsettomuushoitojen keskellä.

Odotan vappua joka vuosi. En juhlahumun vuoksi, vaan siksi, että yleensä vappuna tapahtuu yllättäviä, ja ihmeellisiäkin asioita. Kerran saimme erikoisvieraina synttärikutsun entisten naapureidemme luokse. Paikan päällä selvisi, että erikoisvieraana olo tarkoitti sitä, että söisimme super tulista intialaista ruokaa keskellä heidän olohuonettaan 20 intialaisen kuvatessa meitä ja meidän poskipäiltä valuvia hikikarpaloita. Hämmentävä kokemus kieltämättä, joka edelleen nostaa hymyn huulille.

Mulle vappu merkitsee yhdessäoloa ystävien ja perheen kanssa, naurua, perunasalaattia ja nakkia, mutta ennen kaikkea tunnetta siitä, että kaikella on tarkoituksensa. Tänäkin vappuna mä laitan silmät kiinni, ja kiitän kaikesta siitä, mitä elämä on mulle antanut. Ehkä uskallan jopa heittää ilmaan pienen toiveen tuleville vapuille.

Tänä vappuna ollaan kotona, grillataan ja nautitaan luonnosta. Ihan perus viikonloppu siis, mutta silti vatsanpohjassa vähän kutkuttaa.

Mitä sun vappuun kuuluu?

<3:llä Jenniina

Yhdessä

Viimeinen kuukausi on eletty aika lailla hiljaiseloa. Olen kokenut oman pysähtymisen tosi tärkeäksi, ja nauttinut siitä, että pysähtymisestä ei ole tarvinnut tuntea huonoa omatuntoa. Sen sijaan olen tuntenut ajottain huonoa omatuntoa omasta onnesta tilanteessa, jossa niin moni muu kärsii.

Viimeiseen kuukauteen on kuulunut lukemattomia tunteja leikkiä, ulkoilua ja yhdessäoloa perheen kanssa. Paljon iloa, naurua, rakkautta ja onnenhetkiä. Asioita ja tunteita, joita meidän arkeen kuuluu muutenkin. Nyt niiden määrä ja mittakaava on vain kasvanut, sillä meillä ei ole ollut muuta kuin aikaa. Ei suunnitelmia, ei kiirettä eikä stressiä. Ainut asia, jota olen odottanut on Lidlin mainoslehtinen, joka kilahtaa postilaatikkoon pari kertaa viikossa.

Koen, että viimeinen kuukausi on ollut ainutkertaista aikaa meidän perheelle, josta olen kiitollinen. Raha on hyvin toissijainen juttu kaiken sen keskellä, mitä olemme saaneet kokea ja tuntea yhdessä. Tunne siitä, että olemme mieheni kanssa edelleen 14 yhdessäolovuoden jälkeen tehty toisillemme, luo varmuutta siihen, että mitä tahansa elämässä tapahtuu, niin kaikesta selvitään yhdessä. Muistetaan pitää huolta toisistamme!

<3:llä Jenniina

Pysähtyminen

Kuka olisi vielä kuukausi sitten uskonut, että maaliskuussa meidän kaikkien arki muuttuisi näin radikaalisti. Se tulee varmasti muuttumaan vielä paljon tämänkin hetkisestä tilanteesta. Kaikesta uutistulvasta ja epävarmuudesta huolimatta, oma mieli on rauhallinen. Luotan siihen, että kaikki järjestyy kyllä. Haluan uskoa, että kaikella tällä on jokin tarkoitus ja lopulta tästä seuraa jotain hyvää. Jossain vaiheessa ja jollain aikavälillä.

Kaikki kevään ja lähitulevaisuuden suunnitelmat saavat nyt jäädä. Kuukausi sitten, sitä kuvitteli, että sitä tiesi, miten asiat menisivät keväällä, kesällä ja syksyllä. Mitä tekisi, ja minkälaista arki olisi silloin. Nyt mennään päivä kerrallaan. Hyvä muistutus siitä, että elämää ei voi suunnitella etukäteen ja nykyhetki on se, mitä meillä on. Vain tällä hetkellä on merkitystä.

Nyt on hyvä hetki pysähtyä. Ajatella, pohtia ja käydä keskustelua itsensä kanssa. Elänkö arvojeni mukaan? Elänkö sellaista elämää, josta unelmoin? Mitä voisin tehdä, jotta eläisin sitä? Pidänkö huolta itsestäni? Voisinko olla enemmän läsnä läheisilleni? Voisinko tehdä jotain toisin, jotta maapallo voisi paremmin? Onko minulla taloudellisesti turvallinen olo? Paljon ajatuksia, joihin löytyy joka päivä lisää vastauksia ja uusia näkökulmia.

Meidän perhe on kotona ainakin seuraavat kolme viikkoa. Tehdään töitä, opiskellaan ja ulkoillaan poissa ihmisten ilmoilta. Siinä oikeastaan seuraavan kolmen viikon suunnitelma. Eilen aamulla käytiin pojan kanssa retkellä merenrannassa, heiteltiin kiviä mereen, istuttiin kivelle syömään muumikeksejä ja katseltiin joutsenia. Juteltiin ja nautittiin. Tänään mereen heitetään kuulemma keppejä, mutta muumikeksit on ja pysyy. Niitä ei vaihdeta. Kiva päivä tiedossa siis!

Tällä hetkellä olen kiitollinen siitä, että meidän on mahdollista olla kotona. Meillä on hyvä olla täällä ja meillä on hyvä olla toistemme kanssa. Tiedän, että kaikille koti ja perhe ei ole sitä, mikä herkistää aina, kun sitä ajattelee. Olen myös kiitollinen siitä, että meillä Suomessa on maailman paras terveydenhuolto ja parhaat osaajat auttamassa apua tarvitsevia. Autetaan näiden osaajien työtä ja pysytään kotona, jos siihen on mahdollisuus. Se on vähintä, mitä jokainen voi tehdä.

Ja se hyvä. Voiko tästä oikeasti seurata jotain hyvää? Tahdon uskoa niin. Se hyvä, mitä toivon, että tästä tilanteesta seuraa, on toivottavasti se, että ihmiset vihdoin ymmärtäisivät ihmisyyden rajallisuuden, mutta myös luonnon kestokyvyn rajallisuuden. Täällä pallolla ollaan yhdessä ja oma toiminta vaikuttaa kaikkeen. Pidetään huolta toisistamme!

<3:llä Jenniina