Koen itseni ihmiseksi, jolla on aina ollut selkeät haaveet ja tavoitteet. Olen tehnyt töitä niiden eteen ja tiennyt, että saavutan ne haluamallani aikavälillä. Äidiksi tultuani koen saavuttaneeni kaikki haaveeni ja tavoitteeni, ja kaikki muu tuntuu sen rinnalla hyvin pieneltä. Taistelin pitkään itseni kanssa ja mietin, mitkä olisivat seuraavat tavoitteeni, koska kaikillahan niitä oli. Tuntui, että yritin keksimällä keksiä tavoitteita, joita en edes halunnut, koska olihan tavoitteita oltava.

Suurin haaveeni koskaan on tulla äidiksi. Se täyttyi kolme vuotta sitten pitkän ja aika kipeänkin odotuksen jälkeen. Itse raskausaika oli ihanaa, kaikki muu sitä ennen ihan kamalaa. Kaikki ne pettymykset ja muiden vauvaonni oli ihan liikaa. Harva kuitenkaan tiesi, mitä kävin ja kävimme mieheni kanssa läpi. Opin lopulta paljon itsestäni ja olen todella kiitollinen kaikesta läpikäymästämme. Nyt ainakin tiedän, ettei ole asiaa, jota en halutessani saavuttaisi. Mutta mitä sitten lähtisin tavoittelemaan?

En juurikaan muista noista vuosista mitään, ainoastaan tunteet, joita kävin läpi. Paljon vahvana olemista, itkun pidättämistä, esittämistä, surua, toivoa ja sen menetystä ja lopulta iloa ja puhdasta, maailman suurinta rakkautta. Nyt vihdoin kolmen vuoden jälkeen tiedän, mistä haaveilen.

Suurin haaveeni on tuntea olevani vapaa. Vapaa menneestä ja vapaa tulevasta. Se, että voin olla just tässä hetkessä onnellisena ja kiitollisena. Millään muullahan ei ole väliä, koska on vaan tämä hetki.

Se miten sen saavutan, on pitkä ja varmasti melko kivinenkin tie, mutta niinhän oli äidiksi tuloksikin tulo, ja silti se on ollut elämäni paras asia. Haaveiden saavuttaminen tuntuu just nyt tavoitteita tärkeämmiltä.

<3:llä Jenniina