Synttäriviikko

17.1.2022.Reading time 6 minutes.

Huhheijjaa! Olipahan viikko. Mun oli tarkoitus kirjoittaa postaus murun synttäriviikosta jo viime viikolla, mutta sit tuli vähän kaikkea. Yleensä meidän viikot on aika leppoisia, mutta viime viikolla kyllä sattui ja tapahtui. Pikkumuru hulinoi ihan huolella rotarokotteen vuoksi ja muru juksas hoidossa olevansa kipeä. Sehän tietenkin tarkoitti sitä, että hoidosta tuli aika nopeasti soitto ja pyyntö hakea hänet kotiin lepäämään. Hän oli kuulemma niin kovin kipeä ja yskäkin oli vaivannut yöllä. Jepjep! Hänen ehkä kanttis liittyä teatteriin. Tosin täytyy myöntää, että homma meni myös vähän mun omaan piikkiin, sillä olin aamulla todennut hänelle, että jos hän ei ole kipeä, niin hoitoon on mentävä. Ens kerralla ehkä unohdan tuon perustelun!

Kun alkuviikosta oli selvitty, oli loppuviikko vielä edessä. Meillä viime viikkoa on odotettu pitkään ja hartaasti. Muru nimittäin täytti sunnuntaina 5v ja lauantaina vietettiin hänen ensimmäisiä omia kaverisynttäreitä. Sen lisäksi pidettiin vielä kahdet erilliset juhlat sukulaisille, sillä viime vuonna hänen juhlat jäi kokonaan juhlimatta huonon k-tilanteen vuoksi. Se oli murulle tosi kova paikka. Omien synttäreiden lisäksi murun kaverin synttäreitä vietettiin perjantai-iltana ja torstai-ilta menikin meillä Uuden lastensairaalan päivystyksessä, kun murulle kävi pieni vahinko pikkumurun kanssa. Onneksi siitä reissusta selvittiin lopulta pelkällä säikähdyksellä ja ilman vammoja! Toivottavasti myös ilman tauteja, sillä ei todellakaan oltu ainoita siellä. Tällä viikolla selvinnee sekin…

Viikonloppuna vietettiin murun MARVEL-synttäreitä, sillä supersankarit on tällä hetkellä tosi iso juttu meillä. Muru hyppii ja loikkii kotona harvase päivä joko Spiderman- tai Kapteeni Amerikka-asussa. Eilen lähti tilaukseen Black Panther-asu ja seuraavaksi kuulemma tilataan Batmanin asu. Lauantaina oli kaverisynttärit ja sunnuntaina tuli sukulaiset kahdessa eri erässä. Lauantaina meillä temmelsi seitsemän neli-viisvuotiasta. Menoa ja meininkiä riitti! Nyt ymmärrän, miksi vanhemmat haluavat järjestää juhlat Hoplopissa. Välillä pelkäsin, että lamput putoaa katosta, kun lapset tanssivat (lue: hyppivät) yläkerran discossa. Itse tanssia mielekkäämpi aktiviteetti oli kuitenkin vauhdin otto ja siitä hyppy meidän isoon parisänkyyn. Synttäreiden jälkeen harkitsin vakavasti päiväpeiton pakastamista, sillä välillä sängyssä makasi enemmän ja vähemmän päällekkäin kaikki seitsemän lasta. Heti alkaa kutittamaan päätä, kun edes ajattelen asiaa. Discon lisäksi meillä oli Batmanin tatuointistudio, joka oli discon ja meidän sängyn lisäksi hitti! Yksi lapsista oli tosin kovin huolissaan, suuttuuko äiti, jos hän ottaa tatuoinnin, kun tatuoinnit pitää poistaa laserilla. Ilme kirkastui, kun kerroin, että tatuointi lähtee saunassa pois. Hän otti samalta istumalta kaksi! Synttärit oli tosi kivat ja täytyy jälleen todeta, että murulla on ihania ystäviä!

Tarjoilut oli simppelit, mutta teeman mukaiset tietenkin. Spiderman-kakun olin tilannut etukäteen, jonka lisäksi pöydästä löytyi Batman-muffinsseja, Kapteeni Amerikka poppareita ja pannareita, Hulk- ja Spiderman mehua, karjalanpiirakoita ja murun lempikaurakeksejä. Pöytä oli katettu Avengers-lautasilla, mukeilla ja serveteillä. Kakun lisäksi lapset tykkäsivät erityisesti muffinsseista ja poppareista. Suolaiset tarjoilut eivät niinkään tehneet kauppaansa, vaikka hyviä olivatkin. Mehua sen sijaan meni lähemmäs kolme litraa, kun lapset halusivat testata mehun vaikutusta lihasten kasvuun ja seitin kasvatukseen. Joku oli huolissaan, repeääkö kalsarit ja lentääkö seittiä käsistä. Ei revennyt eikä seittiäkään lentänyt, mutta olihan se nyt toki hyvä testata.

Sunnuntaina mentiin samalla setillä muuten, mutta Spiderman-kakun lisäksi leivoin erikseen gluteenittoman Avengers-kakun. Kakku oli ihan super herkullinen, mutta kerman pursottamista pitänee vielä harjoitella! Sunnuntaina meno oli lähes yhtä vauhdikasta kuin lauantaina. Kaikilla oli hauskaa ja nauru raikas. Kun discovalot vihdoin sammuivat ja vieraat olivat lähteneet, oli takki aika tyhjä. Olo oli kliseisesti sanottuna väsynyt, mutta onnellinen. Tilanne vaati mäkkärin kotiinkuljetuksen ja hetken hengähdyksen sohvalla ennen yövuoron alkua. Onneksi yövuoro meni parilla syötöllä, vaikka pikkumuru ei rauhoittunutkaan omaan unipesäänsä. Hän nukkui yön tiukasti äidin kainalossa. Muru sen sijaan veteli onnellisena unia omassa sängyssään aamuun asti, Avengers-lakanoissa tietenkin.

Juhlat on nyt juhlittu ja täytyy sanoa, että olen ihan tyytyväinen siihen, että jouduttiin siirtämään tälle viikolle suunnitellut ristiäiset maaliskuulle, sillä nyt ei ehkä olis ihan irronnut. Nimi kuitenkin jo ilmoitettiin eteenpäin. Teen synttäreistä myöhemmin vielä erillisen postauksen kuvien ja reseptien kanssa. Instagramin highlightseista löytyy myös lisää kuvia synttäreistä. Nyt lenkille pikkumurun kanssa, sillä aamun lenkki jäi aika lyhyeen. Vinkki vitonen, hommaa vaunuihin joko ilmakumirenkaat tai suihkauta silikonisprayta renkaisiin, niin vältyt lumikatastrofilta suojalumessa. Me ei aamulla vältytty.

<3:llä Jenniina

Ig: jenniinaemilja

Lokakuu

1.10.2021.Reading time 4 minutes.

Laskettuun aikaan on alle kuukausi ja äitiyslomaa on takana viikko. Viikot vilisee silmissä ja tuntuu, että aina on perjantai. En ole vielä ihan sisäistänyt sitä, että pikkumuru voi olla täällä jo huomenna, mikäli hänellä on kiire maailmaan. Odotan häntä maailmaan jo malttamattomana, mutta samalla nautin salaa vielä hetken tästä kaikesta helppoudesta. Antaa hänen kasvaa ja kehittyä vielä hetki. Tosin, mikäli pikkumuru viihtyy vatsassa yhtä pitkään kuin veljensä, niin saan nauttia vielä ihan tuskastumiseen saakka.

Vois kuvitella, että olisin äitiysloman ensimmäisen viikon jälkeen levännyt ja virkeä. Noup, ei. Tää viikko on ollut aika väsynyt, sillä muru on reagoinut mun äitiysloman alkuun aika vahvasti. Hän kun haluaisi vaan olla äidin kanssa kotona, vaikka nauttiikin hoidossa olosta suunnattomasti. Osasin odottaa jotakin tällaista, mutta en ehkä kuitenkaan ihan näin vahvaa vastustelua. Neljä aamua viidestä on ollut yhtä taistelua hoitoon jätettäessä ja harmitus syntyy ihan kaikesta. Välillä itkee hän ja välillä itken minä. Eilen itkettiin molemmat. Hän jäi huutamaan äitiä hoitajan syliin ja minä purskahdin itkuun heti hoidon ulko-oven sulkeuduttua. Parastahan tässä on se, että luulen, että tää on vasta alkusoittoa tulevalle. Jos sulla on vinkkejä herkästä esikoisesta ja vauvan tulosta taloon, niin bring them on!

Loppuraskauden väsymys alkaa selkeästi näkyä silmistä, sillä kävin ostamassa dödön ja sain myyjältä kaupan päälle concelearin tummia silmän alusia varten. Lisäksi havahduin ensimmäistä kertaa tällä viikolla siihen, että naapurit kyselevät vointiani. Mietinpähän vaan, että miltä mahdan näyttää sitten marraskuun alussa, mikäli tää menee kovasti yliajalle. Ehkä ihan hyvä, että näpyttelin menemään pari päivää sitten Kicksin kosmetiikatilauksen. Neuvolalääkärin mukaan vielä ei ole mitään merkkejä siitä, että pikkumuru olisi tulossa lähiaikoina, vaikka pää on kuulemma jo ihan kosketusetäisyydellä. Kiitollisena kannan häntä just niin pitkään kuin on tarve, sillä tiedän, että hänellä on vatsassa hyvät oltavat. Hän kasvaa keskikäyrällä, liikkuu paljon ja syke on tasainen.

Väsymyksen lisäksi alkuraskaudesta tuttu päivittäinen huoli on palannut. Huomaan kuulostelevani vatsan liikkeitä monta kertaa päivässä ja miettiväni, onko hänellä kaikki hyvin. Etenkin aamuisin herätessä huoli on suurimmillaan, sillä pelkään litistävänä pikkumurun vatsaan nukkuessani. En oikeasti edes tiedä, onko se mahdollista, mutta silti havahdun öisin puoliunessa kuulostelemaan vatsan liikkeitä. Muistan, että sama huoli nosti päätään viimeisillä viikoilla myös murua odottaessa, joten tää kuulunee asiaan.

Muru on ehkä jollain tapaa alkanut sisäistää sitä, että pikkuveli on oikeasti tulossa, ettei tää ollutkaan mikään vitsi. Huomaan, että hän kaipaa tavallista(kin) enemmän aikaa äidin kanssa. Tällä viikolla ollaan leikitty paljon, pelattu lasten Muuttuvaa labyrinttia ja Afrikan tähteä, katsottu Pikku Kakkosta kainalokkain ja nukuttu yöt nenät vastakkkain. Enkä vaihtais hetkeäkään pois.

Väsymyksestä, taisteluista ja huolesta huolimatta tässä viikossa on ollut niin paljon hyvää. Yhteisten hetkien lisäksi rakastan syksyä. Ruskaa ja leijailevia vaahteran lehtiä. Raikasta ja kirpakkaa ilmaa. Aurinkoa, joka vielä lämmittää ja sadetta, joka raikastaa. Nautin pimenevistä illoista ja siitä, että herätessä katuvalot valaisevat kauniisti kotikadun. Siitä, että kohta voi aloittaa glögikauden ja laittaa pihavalot terassin luumupuuhun. Ja nythän voi, nyt on kauan odotettu lokakuu!

<3:llä Jenniina

Ig: jenniinaemilja

Pitäis

27.8.2021.Reading time 4 minutes.

Pitäis pestä lattiat ja pitäis käydä puhelimen valokuvat läpi. Pitäis soittaa ystävälle ja pitäis postata instaan. Niin ja pitäis kirjoittaa blogia ja käydä kävelyllä. Pitäis tehdä sitä ja pitäis tehdä tätä. Mulla oli pitkä lista asioista, joita olin ajatellut tekeväni tällä viikolla. Tilanteet muuttuu ja sen sijaan, että olisin pessyt lattiat ja päivittänyt instaa, olen leikkinyt muun muassa murun kanssa joulua ja keittänyt riisipuuroa, katsonut sata jaksoa (tai siltä se tuntuu) Mighty Expressiä Netflixistä, nukkunut yöt katkonaisesti ja istunut autossa ikkuna ja suu auki, jotta saisin edes vähän raitista ilmaa.

Muru tuli kipeäksi viime viikonloppuna ja sehän tietenkin tarkoitti sitä, että kaikki viikonlopun ja tämän viikon suunnitelmat lensivät sillä sekunnilla romukoppaan. Aluksi harmitti, sillä tiesin, että flunssa ei menisi parissa päivässä ohi ja kaikki, mitä olin suunnitellut tekeväni, jäisi todennäköisesti tekemättä. Ja niinhän ne jäi. Sen sijaan, että olisin edes miettinyt omia juttujani, nautin siitä, että sain viettää 24/7 murun kanssa äiti-poika aikaa. Oli ihana huomata, että äidin syli on edelleen se paras paikka. Tiedän, että jonain päivänä vielä tulee se päivä, kun hän ei enää kömmi kainaloon ja rapsuttele ajatuksissaan kättäni. Se surettaa jo nyt, joten siihen asti aion nauttia täysin sydämin siitä, että saan edelleen kokea noita hetkiä. Ne on ihan korvaamattomia ja luulen, että meille molemmille ihan yhtä tärkeitä. Arvostan omaa-aikaa, mutta jotenkin aina lapsen sairastaessa, oma-aika menettää hetkeksi täysin merkityksensä. Lapsen parantuessa, se sitten taas tuntuukin yhtäkkiä kultaakin kalliimmalta.

Nyt muru on vihdoin terve ja takaisin hoidossa. Se tietenkin tarkoitti sitä, että mulla kolkutti koko aamun takaraivossa ajatus siitä, että tänään pitäisi tehdä kaikki ne asiat, jotka olin ajatellut tällä viikolla tekeväni. Stressi puski pintaan. Enhän mä millään ehtisi tehdä kaikkea sitä muutamassa tunnissa. Tiedän olevani tehokas, mutta silti. Aika ei vaan riittäisi. Piti priorisoida. Hetken pohdittuani tajusin, ettei mun oikeasti pidä tehdä mitään. Tai no oikeasti pitäisi tehdä vain ruoka ja hakea muru hoidosta, ei muuta. Kaikki muu on tänään mun päätettävissä. Aina niin ei ole, mutta tänään on onneksi sellainen päivä. Siinä se. Heti helpotti. Jo toisen kerran viikon sisään, heitin romukoppaan ne asiat, jotka mun piti muka omasta mielestäni tehdä. Ja ai että, mikä vapauden tunne! Sen sijaan, että olisin pessyt lattiat (ehtii ensi viikollakin), pesin vessan, keitin kahvit, otin palan (rivin) suklaata ja aloin kirjoittamaan. Sen sijaan, että olisin tehnyt asioita, joita teen muita varten (kuvakirja jouluksi tai puhtaat lattiat vanhempieni kyläilyä varten), päätin kuunnella itseäni, enkä sitä ääntä (egoa) päässäni, joka vaatii suorittamaan ja olemaan tehokas. Ehdin olla tehokas ensi viikollakin. Just nyt mun keho ja mieli kaipaa hetken rauhaa. Eikä mikään ihme, sillä sairastava 4-vuotias ei ole ymmärrettävästi juurikaan antanut armoa viime päivinä tälle mamalle.

Kirjoitan ja juon kahvini lämpimänä, sillä ruoka on jo uunissa. Siinä on loppupäivän agenda ennen murun hakua. Kaikki muu on extraa. Tänään annan itselleni luvan vain olla, sillä mulla siihen on mahdollisuus. Voisitko sä tehdä samoin?

Ihanaa viikonloppua just sulle!

<3:llä Jenniina

Rutiinit

31.3.2021.Reading time 3 minutes.

Toisille sana saattaa aiheuttaa ahdistusta ja toiset taas vannoo niiden nimeen. Mä kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan, koska mulle ne luo elämään tiettyä rakennetta ja järjestystä. Samalla ne luo myös helppoutta ja tehokkuutta, joita arvostan. Mut mitä sitten, kun ne totutut rutiinit ei olekaan enää mahdollisia? Harrastukset on peruttu, sosiaaliset kontaktit on minimissä, kahvilat on kiinni ja työprojektit ovat päättyneet. Kaikki se, mihin on totuttu, sitä ei vaan yhtäkkiä enää ole.

Mistä siis löytää niitä uusia rutiineja? Itselle paras tapa rutiinien löytymisessä on ollut miettiä, mitä haluan rutiinien avulla haluaa saavuttaa eli mitkä on mun tavoitteet. Mun tavoitteena on ollut lisätä inspiraatiota arkeen. Isoin apu rutiinien muodostumisessa on ollut ehdottomasti se, että aikataulutan viikon ja päivät, jotta löydän tilaa asioille, jotka haluan saada hoidetuksi tai edistää, mutta myös niille asioille, jotka tuo iloa, inspiraatio ja jaksamista. Ilman rutiineja ja suunnittelua päivät menisi helposti siihen, ettei mikään etenisi (paitsi ehkä Netfilixin ”Viimeksi katsotut”-listaus) ja tuntisin itseni saamattomaksi. Se taas söisi hyvänolon tunnetta, joten ei hyvä diili.

Mulle hyvää oloa tuo muun muassa kirjoittaminen, lenkkeily ja kirjat. Nykyään aloitankin aamun usein aamukävelyllä sen jälkeen, kun olen vienyt pojan hoitoon. Olen huomannut, että se on mulle paras tapa asennoitua päivään ja saada asioita aikaiseksi. Lenkin jälkeen kirjoitan vihkoon ylös heränneitä ajatuksia. Loppupäivä meneekin koneella, jonka jälkeen lenkkeilen äänikirja korvissa hakemaan pojan hoidosta. Iltaisin leikitään, katsotaan telkkua ja jumpataan. Välillä kun oikein halutaan päästä tuulettumaan, niin ajetaan keskustan läpi ja haetaan take away-kahvit. Villiä menoa sanoisin. Joskus toki tulee tilanteita, jolloin omista henkilökohtaisista rutiineistä ei ole tietoakaan ja silloin pitää vain selvitä. Näin kävi muun muassa meille, kun pojalle napsahti altistuskaranteeni ja arki meni ihan uusiksi. Siitäkin selvittiin, jonka jälkeen yksi tuotantokausi putkeen Ginny & Georgiaa sohvannurkassa teki todella terää.

Rutiineilla on ehkä ollut vähän tylsä ja tiukkis maine, mutta luulen, että vallitseva tilanne on lisännyt niiden arvostusta. Kuinka ihanaa onkaan juoda aamukahvi työpaikalla työkavereiden kanssa ennen työpäivän alkua, käydä kahvilla ystävän kanssa joka keskiviikko tai valita jumpassa aina se sama paikka. Melkein itku tulee silmään. Rutiineiden noudattaminen tai niistä pitäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö voisi nauttia myös vaihtelevuudesta ja yllättävistä tilanteista. Itselle rutiinit luovat pohjan tekemiselle, mutta vaihteluus tuo maustetta ja yllätyksellisyyttä, joka pitää mielen virkeänä ja lisää hyvänolon tunnetta.

Millaisilla rutiineilla sä pidät itsestäsi huolta?

<3:llä Jenniina

Helmikuu

23.2.2020.Reading time 3 minutes.

En edes tiedä mistä aloittaisin. Helmikuu on ollut ihan hanurista. Ollaan käytännössä sairastettu koko kuukausi. Nuhakuume, vatsatauti ja räkätauti. Vitsit alkaa olla aika vähissä, kun viettää kolme viikkoa neljän seinän sisällä uhmaikäisen taaperon kanssa räkäpapereita ja oksennuksia siivoillen. Onneksi tänään paistoi aurinko ja pääsin lenkille. YKSIN. Musat korvilla. Ihan parasta just tähän hetkeen.

Ehdin jo nuhakuumeen jälkeen tuuletella sitä, miten kiitollinen olen siitä, että olo alkaa olla parempi. Vähän sen jälkeen sain ensimmäiset oksennukset päälleni eikä ne valitettavasti jääneet viimeisiksi. Toivoin ruokamyrkytystä tai nestehukkaa, mutta ei. Aika nopeasti kävi ilmi, ettei olisi kannattanut tuuletella. Viikon vatsatauti veti mehut meistä kaikista ihan täysin. Silmistä näkee, että väsyttää. Väsyttää ihan hemmetisti, eikä kolmen viikon tekemättömien töiden kasaantuminen auta yhtään. Deadlinet paukkuu ensi viikolla, joten todennäköisesti vietän ensi viikonkin neljän seinän sisällä. Toivottavasti tällä kertaa kuitenkin terveenä ja yksin. Sormet ristissä!

Normaalisti mä kirjoitan joka päivä. En välttämättä paljoa, mutta kirjoitan kuitenkin. Se on mulle paras tapa ilmaista itseäni ja saada asiat järjestykseen. Se on mun tapa unelmoida ja purkaa huolet. Helmikuussa en juurikaan ole kirjoittanut. En myöskään ole lenkkeillyt tai meditoinut, ja ne on niitä asioita, joista nautin. Sen sijaan olen toivonut muun muassa, että kello pyörisi nopeammin ja, että saisin olla yksin edes vessassa, jos lippua autiosaarelle ei kerta ole jaossa? Myös muita loistavia äiti & vaimo -hetkiä on koettu enemmän ja vähemmän. Nyt jo vähän naurattaa, mutta ei tästä vielä vitsejä kerrota.

Helmikuun oppi on ehdottomasti ollut se, että terveyttä pitää helposti itsestäänselvyytenä, vaikka sitä se ei todellakaan ole. Sen jotenkin unohtaa. Nyt taas muistan kiittää siitä useammin! Helmikuu muistutti mua jälleen siitä, miten tärkeää on tehdä asioita, jotka on itselle tärkeitä ja, jotka tekee susta sut. Asioita, joista nauttii, ja jotka saa syttymään. Helmikuuta on vielä vähän jäljellä, ja olen niin kiitollinen siitä, että nyt vihdoin ollaan kunnossa. Ehkä vähän riskiä sanoa noin, mutta mennään sillä. Odotan tulevaa viikkoa jo innolla. Arki<3

<3:llä Jenniina