Kategoria: Raskaus

Lapsettomuus

.Reading time 3 minutes.

No millos teille tulee lapsi? Kohtahan se sunkin vatsa pömpöttää! Kannattaa vaan tehdä toinen lapsi heti perään. Tulin vahingossa raskaaksi. Kysymyksiä, neuvoja ja lauseita, joita niin moni nainen kuulee. Toisille ne on ihan okei, mutta toiset ne voi musertaa.

Viikonloppuna vietetään viikonloppua, joka on täynnä rakkautta, iloa, kiitollisuutta, mutta myös paljon surua, katkeruutta ja vihaa. Viimeiset kolme vuotta olen saanut viettää onnellisena äitienpäivää, mikä ei ole itsestäänselvyys. Vanhemmuus ei ikinä ole. Lapsia ei niin vain tule, vatsa ei ala kaikilla pömpöttämään (paitsi jos syö vehnää), lapsia ei niin vain tehdä eikä kaikki ei voi tulla raskaaksi. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Asioita, jotka on viime vuosien aikana tullut todettua hyvin omakohtaisesti. Lapsia saadaan. Kaikki ei kuitenkaan saa.

Harva tietää, että lauantaina ennen äitienpäivää vietetään lapsettomien lauantaita. Se on päivä niille, jotka eivät syystä tai toisesta ole tulleet halusta huolimatta vanhemmiksi. Se on päivä, jolloin omat ajatukset ovat vahvasti läsnä siinä surussa, jota lapsettomuus voi tuottaa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta viettää äitienpäivää tuhansista rukouksista huolimatta.

Muistan aina sen tunteen, kun sain tietää, että minusta tulee äiti. Siitä päivästä lähtien olen ollut äiti. Mikään ei riitä kuvaamaan sitä tunnetta. Muistan myös, miltä tuntuu romahtaa kerta toisensa jälkeen, kun odotukset muuttuvat vereksi. Sen, miltä tuntuu harrastaa kuukausi tolkulla seksiä kalenteri kaulassa (siitä on intohimo kaukana) ja sen, miltä tuntuu herätä yöllä lääkkeiden aiheuttamiin vaihdevuosiin (nyt ainakin tiedän, mitä on joskus edessä). Muistan myös sen, miltä tuntuu katsoa itku silmässä perheitä ja raskaana olevia naisia, vaikka minun olisi pitänyt olla onnellinen heidän puolestaan. Ja sen hämmennyksen tunteen, kun lääkäri, hoitaja ja ei yksi, kaksi vaan kolme (KOLME!) harjoittelijaa katselee sun jalkoväliin ja miettii seuraavaa siirtoa. Muistan hyvin myös sen. Voin kertoa, että gynellä käynti on nykyään ihan iisibiisi juttu. Paljon tunteita, mutta päälimmäisenä muistan kuitenkin sen surun ja viallisuuden tunteen, mitä muiden harmittomiksi tarkoitetut sanat aiheuttivat.

Kaikki lapsettomuushoitoihin liittyvät tunteet, kokemukset ja muistot saivat oikeutuksen sillä samalla sekunnilla, kun sain tietää tulevani äidiksi. Jokainen kyynel ja koettu tuska oli sen arvoista. Olen niin kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan olla äiti. Kaikki muu tuntuu sen rinnalla pieneltä. Lapsettomien lauantai muistuttaa minua kuitenkin joka vuosi siitä, että kaikki eivät saa samanlaista onnellista loppua. Sen ajatteleminen särkee mun sydämen joka kerta.

Muistathan säkin ensi kerralla, jos mielesi tekee vitsailla tai udella perheenlisäyksestä, niin älä tee sitä. Kysy vaikka mielummin, mitä sille toiselle kuuluu. Ihmiset kyllä kertoo sitten itse, jos on jotain kerrottavaa. Ei lisättävää!

<3:llä Jenniina

Haaveet ja tavoitteet

.Reading time 2 minutes.

Koen itseni ihmiseksi, jolla on aina ollut selkeät haaveet ja tavoitteet. Olen tehnyt töitä niiden eteen ja tiennyt, että saavutan ne haluamallani aikavälillä. Äidiksi tultuani koen saavuttaneeni kaikki haaveeni ja tavoitteeni, ja kaikki muu tuntuu sen rinnalla hyvin pieneltä. Taistelin pitkään itseni kanssa ja mietin, mitkä olisivat seuraavat tavoitteeni, koska kaikillahan niitä oli. Tuntui, että yritin keksimällä keksiä tavoitteita, joita en edes halunnut, koska olihan tavoitteita oltava.

Suurin haaveeni koskaan on tulla äidiksi. Se täyttyi kolme vuotta sitten pitkän ja aika kipeänkin odotuksen jälkeen. Itse raskausaika oli ihanaa, kaikki muu sitä ennen ihan kamalaa. Kaikki ne pettymykset ja muiden vauvaonni oli ihan liikaa. Harva kuitenkaan tiesi, mitä kävin ja kävimme mieheni kanssa läpi. Opin lopulta paljon itsestäni ja olen todella kiitollinen kaikesta läpikäymästämme. Nyt ainakin tiedän, ettei ole asiaa, jota en halutessani saavuttaisi. Mutta mitä sitten lähtisin tavoittelemaan?

En juurikaan muista noista vuosista mitään, ainoastaan tunteet, joita kävin läpi. Paljon vahvana olemista, itkun pidättämistä, esittämistä, surua, toivoa ja sen menetystä ja lopulta iloa ja puhdasta, maailman suurinta rakkautta. Nyt vihdoin kolmen vuoden jälkeen tiedän, mistä haaveilen.

Suurin haaveeni on tuntea olevani vapaa. Vapaa menneestä ja vapaa tulevasta. Se, että voin olla just tässä hetkessä onnellisena ja kiitollisena. Millään muullahan ei ole väliä, koska on vaan tämä hetki.

Se miten sen saavutan, on pitkä ja varmasti melko kivinenkin tie, mutta niinhän oli äidiksi tuloksikin tulo, ja silti se on ollut elämäni paras asia. Haaveiden saavuttaminen tuntuu just nyt tavoitteita tärkeämmiltä.

<3:llä Jenniina